← Takaisin blogiin

6.-9. huhtikuuta / 2017 / KOSTO I-IX

Tanssija Kosto-esityksessä

Torstai: Istun. Lennän. Siispä kun minä saavun Ouluun. Toivotatte minut ja ystäväni tervetulleiksi, sillä saavumme myöhemmin tähän kauniiseen puutaloon, kuin te muut. Tuoksuu inkivääri, aha, yhdellä flunssa. Mervi-Inari kostaa. Yksi Kosto-Kaveri puuttuu, hän on muualla. Yksi Kosto-Koreografi puuttuu, hän on muualla. Mutta me selviämme kaikesta, vaikka välillä täällä onkin raskasta olla materiaalisena olentona. Me nukumme läpi yön. Minä nukun hyvin tässä liian pehmeässä sängyssä, jossa puhtaat lakanat.

Perjantai: Herään ensimmäisenä, tai ainakin luulen niin. Käyn suihkussa ja nukun lisää. Rakastan aamuisin palata sänkyyn lepäämään, löhöömään, nukkumaan. Ja sitten muutkin heräävät, herään heidän kanssa yhteiseen aamuun, yhteiseen päivään. Menemme aamupalalle. Juon kahvia. Monta kuppia, sillä kupit ovat sellaisia pieniä, tiedäthän. Niitä pieniä. Pieniä kahvikuppeja. Yöpaikkamme, Turusen Saha ja Turusen Sahan Pekka Ja Marjatta ovat ihania. Ihania! Herkku aamupala nam, nam.

Ja sitten puolenpäivän aikaan minä ja he, minun Kosto-Kaverini, saavumme Oulun Kulttuuritalo Valveelle. Ja sitten me lämmittelemme. Harmoniaharjoitteita, äänenavausta ja kynttilälogistiikkaa. Kaikki sujuu, sillä. Työryhmämme tuottaja Nina, näyttämömestari Erkki, valoteknikko Toni ja ääniteknikko Markus ovat hoitaneet kaiken tärkeän valmiiksi. Myös Teatterikorkeakoulun puvusto ja tarpeisto ovat hoitaneet kaiken tärkeän valmiiksi. Olen kiitollinen. Wau, wau.

Tanssimatto on minttuinen. Verho on minttuinen. Tila on uusi ja puolet pienempi. Me selviämme siitä silti. Sillä kiertueen ehdottomasti suurimpia haasteita on selvittää uuden tilan käyttömahdollisuudet sekä teoksemme tärkeän visuaalisen elementin, kynttilöiden, järjestäytyminen tilaan. Kosto-Kaverit Karoliina ja Outi selvittävät kynttilöiden kohtalon täydellisesti. Salama on pienempi, mutta ei niin pieni kuin ne kahvikupit. Söpö salama.

Tärkeä salama. Sound check ja läpimeno. Menikö hyvin? Tekstit laahaavat hieman. Mitä kaikkea pitikään muistaa? Kädet, aktiiviset, herkät ja konkreettiset kädet. Tekstin artikulaatio, suupielet ylöpäin, hieman. Harmonioiden kuuntelu. Yhdessä jaettu tila. Oman sisäisen dramaturgian kuunteleminen, itsen rakastaminen, tosissaan oleminen.

Ja sitten tauko. Syömme ruokaa mm. lohta, tilliä, kermaviiltä ja perunaa. Minä syön pizzaa. Oulussa pizzaa. Tauko loppuu.

Rajaamme silmämme, punaamme huulemma, avaamme tukkamme. Puemme esiintymisasumme ja alamme siirtyä yhä lähemmäksi kohti teoksen maailmaa. Koston Aavikkoa. Ja mikä minusta on haastavinta tässä, täällä, nyt, esiintyjänä? Haluan kertoa sen teille, että uudessa tilassa teoksen maailmaan virittäytyminen, oma lämmittely ja fokusointi ei onnistu niin hyvin kuin tutussa ympäristössä kotonani. Helsingin esitysten aikana juuri matka kotoota lavalle oli minulle tärkeä vaihe teoksen maailmaan virittäytymisessä. Mutta nyt se tuli selväksi minulle, että tässä on se haaste, johon voin tutustua ja etsiä uudet tapani täällä, tässä, nyt, esiintyjänä. Ja miten keskustelin haasteeni kanssa? Hengitin ja ajattelin hampaitani, joita edes kuuma lääkäri Essi fakedin Nevalainen ei kyennyt suoristamaan.

Miten meidän Aavikon sitten kävi, ekana iltana? Hyvin, mutta haastavaa oli. Me lauloimme kuulemma kauniisti. Ja minulla oli hyvä olla heidän kanssaan siellä silloin. Välillä kadottaen oman sisäisen dramaturgian ja sen uudelleen löytäen. Yleisö oli paljon pienempi kuin Helsingissä. Arvokas yleisö. Kiertueen ensimmäinen keikka oli haastavaa myös siksi, että ajatusta meni paljon yleiseen organisointiin, silloin esiintyjä joutuu ehkä kysymään mistä käsin, jaloin, silmin, korvin, ja sormin hän löytää paikkansa teoksen maailmassa ja vireessä.

Lauantai: Toisen illan Aavikko ja yleisö oli rentoutuneempi. Makoillessani lavalla omissa meiningeissäni katselin lähikollegojani ihaillen heidän eleitään ja antautumistaan tähän teokseen. On ollut upeata työskennellä Elinan ja näiden tanssijoiden sekä muun työryhmän kanssa. Jälleen olen kiitollinen. Joku sanoi, että oli niin hauskaa, että meinasi alkaa naurattamaan. Minua naurattaa usein nämä upeat ihmiset ympärilläni. Oli ihanaa olla lavalla, meidän omalla Aavikolla, juuri tämän teoksen äärellä jälleen. Odotan tulevia keikkoja, jonne eräs Koskisen Kosto-Anni pääse kanssa. Silloin kaikki yhdeksän ovat jälleen Aavikolla materialisoimassa Koston fantasioita yhdessä.

Ja kyllä Mervi-Inari. Me joimme myös kuohuviiniä. Nyt istun junassa onnellisena ja tyytyväisenä ihmisolentona tässä, täällä nyt. Osa ystävistäni valmistuu keväällä tanssijantaiteen maistereiksi. Olen heistä erittäin ylpeä, nostan heille hattuani, helmaani, käsiäni, jalkojani ja tietenkin sitä kuohuviinilasiani, joka on kristallinen. Kiitos Oulu, kiitos Elina, kun olet tehnyt kanssamme näin ihanan teoksen, kiitos Kosto-Kaverit, Ystävät, muu työryhmä, Pekka ja Marjatta jne.

Nyt äänestämään.

Blogiteksti on lauletun resitaalin läpäisemä.

Krista-Julia

Taideopiskelijan elämää

Taideyliopiston opiskelijat jakavat hetkiä arjestaan niin kotimaassa kuin vaihdossa ulkomailla. Pääset myös kurkistamaan esiripun taakse, kun opiskelijat kertovat valmistautumisestaan näyttelyyn, konserttiin tai esitykseen.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia