Filosofina taiteellisessa työryhmässä
Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian opiskelija Joel Silvennoinen kirjoittaa blogiin havainnoistaan, kun hän toimi dramaturgina teoksessa HOLD. Marraskuussa 2017 esillä ollut installaatio oli Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriopiskelija Mateus Mannisen sekä Aalto-yliopiston lavastustaiteen maisteriopiskelija Fabian Nybergin taiteellinen opinnäyte. Lisäksi työryhmässä toimivat äänisuunnittelun maisteriopiskelijat Eero Nieminen ja Kalle Rasinkangas.
Viime keväänä edessäni oli varsin uudenlainen haaste. Minua pyydettiin työryhmän osaksi toteuttamaan taideteosta. Kyseessä oli Mateus Mannisen sekä Fabian Nybergin taiteellinen opinnäytetyö maisterin tutkintoon. Teoksen nimi on ”HOLD”. Itse opiskelen Helsingin yliopistossa teoreettista filosofiaa.
Alusta pitäen kohtasin vaikeuksia määritellessäni selkeää työnkuvaa. Sitouduin projektiin tavoitellen ammattimaisuutta, mutta juuri ammattimaisuus tehtävään nähden oli itselleni vailla selkeää esimerkkiä. Käsitykseni taiteellisen työryhmän työskentelytavoista olivat lähinnä kuulemani varassa.
Kuullun ja luetun kautta oli minulle käynyt kuitenkin selväksi luomistyön vääjäämätön filosofisuus. Taiteenfilosofinen näkemys taideteoksesta taiteilijan eheimpänä kosketuksena inhimillisen todellisuuden kanssa, on vuosien varrella saanut yhä elävämpiä ja monenkirjavampia esimerkkejä. Onnekseni on sattunut tilaisuuksia kuulla tuttaviltani työryhmän suunnitteluvaiheeseen liittyvistä ideoinneista ja joskus jopa hieman keskustellakin esillä olleista näkymistä.
Uusi taide setvii lähes poikkeuksetta välejään nykyhetken kanssa. Selkeän ja toivotun ilmaisun löytäminen alati muuttuvassa maailmassa, vaatii useimmiten ajatusten räiskyvän purkautumisen, jossa ideat koettelevat toisiaan, hioutuen kohti lopullista päämäärää. Taiteen vapaus antaa tavoitellulle ilmaisulle sen suurimman haasteen sekä mahdollisuuden. Ilmapiiri itsessään luo haasteelliseksi loputtomien näkymien arvioinnin, yhteensovittamisen sekä kokonaiskuvan hyväksymisen. Tarkoitukseni ei ole tässä tehdä selkoa siitä, mitä taiteen tekeminen todella ja aina on, vaan esittää lähinnä kokemuksiini pohjaava, edellisiin viittaava näkemys siitä, kuinka vapaus voi ajaa innostumisen hankalaksi kesyttää. Meidän työryhmässä näin oli käydä useasti.
Akateeminen filosofia taas on luonteeltaan systemaattista, käsitteiden sekä suhteiden muodostamien kokonaisuuksien raaputtelua lähes olemattomille luilleen. Kysymyksenasettelua seuraten, ajaudutaan lopulta kattokäsitteiden muodostamaan paradoksaaliseen asetelmaan, joihin viisaat ovat vuosituhansien varrella pyrkineet esittämään ratkaisujaan. Ratkaisuehdotukset ovat vaihdelleet aikojen saatossa, mutta järkähtämättömimpinä seisovat juuri paradoksaaliset asetelmat. Tämä ilmapiiri ei huou juuri luovuutta, vaikka vapaus eräs kiinnostavista kattokäsitteistä onkin. Täytyy muistaa filosofian olevan vain eräs tapa tutkia todellisuutta, mielenkiintoisia lukemattomia muitakin. Filosofian opiskelussa kehittyy kokonaisvaltainen, vaikkakin monesta vivahteesta riisuttu näkymä, joka mahdollistaa kysymysten suhteuttamisen ”Kysymysten” pohjattomaan kokonaisuuteen. Tässä kehittyy myös kyky loogisten järjestelmien arviointiin sekä tiedollisen epävarmuuden sieto.
Työryhmässä asetuin pitkälti kuuntelijan asemaan. Osallistuin tietenkin myös keskusteluun, mutta paljolti kuuntelemalla sekä työryhmän mukanaan tuomiin taustamateriaaleihin tutustamalla pyrin kartoittamaan kokonaisuutta, jossa ilmaisua etsivä kysymyksemme hahmottuisi. Lukuisien ajatusten vaihtuvassa kirjossa keskityin poimimaan kaiken ylös, painamaan muistiin ja hahmottamaan toistuvia yhtäläisyyksiä. Nostin paikka paikoin aiemmin esitettyjä ajatuksia ja näissä ilmenneitä tekijöitä esiin uusia vasten, asetin selventäviä käsitteitä kokonaisuuden osaksi ja koetin ajaa kysymykset kattokäsitteisiin saakka. Tältä osin työnkuvani ei merkittävästi eronnut yleisestä opiskelutavasta oman oppinaineeni parissa. Itse tehtävä, selkeä määränpää materiaalisena toteutuksena ja työskentelyilmapiiri toivat tehtävään kuitenkin täysin omat tekijänsä. Varsinaisessa suunnitteluvaiheessa työnkuvani säilyi melko lailla edellisen kaltaisena. Uskon tämän tuoneen työryhmämme ideointiin huojentavaa vaikutusta sekä varmuutta epävarmuuksiin ajautuvien ajatuskuvioiden käsittelyssä. Itsellenikin on hyvin tuttua paradoksaalisen tilanteen mahdottomuudesta taikka muuten itseltään tavoittamattomaan ajautuvasta ajatusrakennelmasta syntyvä epäusko ja koko hommalle kintaan viittaaminen. Juuri tämänkaltaista epävarmuutta paradoksien parissa oppii sietämään.
Varsinaisen toteutusvaiheen alkuun mennessä olimme onnistuneet pyörittelemään, järjestelemään ja karsimaan kysymyksenasettelumme jo selkeämpään kehykseen, josta lopullinen ilmaisumme tulisi muodostumaan. Olimme lähteneet liikkeelle rajojen kysymyksistä ja lähes mustaksi sutatusta vihonsivusta oli vähitellen pyyhkiytynyt esiin kourallinen vahvistettuja viivoja. Näiden varaan asetimme ilmaisumme.
Teknisen työskentelyn aikana esiintyi vielä lukuisia mahdollisuuksia ja kysymyksiä. Näissä kohdin pyrin nostamaan yhä uudelleen esiin aiemmin hahmottuneen kehyksen ja tilanteesta riippuen keskustelemaan uuden ratkaisun asettamisesta kokonaisuuteen. Muiden työtehtävät veivät siinä määrin huomiota ja voimia, että pyrin lähinnä vain muistamaan tarkasti saavutetun rakennelman tekijät. Toteutuksen aikana jouduimme tietenkin tuottamaan myös erilaisia tekstejä. Näistä otin päävastuun. Tukeuduin sisältöä rakennellessani kuitenkin avoimesti keskusteluun työryhmämme kanssa ja tältä osin työnkuva muistutti hyvin paljon suunnitteluvaihetta, jossa suuresta latauksesta täytyi erotella selkeä ja osuva kokonaisuuden muotoilu käsitteineen.
Kuvaamani tehtävä ei luultavasti sellaisenaan juuri poikkea taiteellisessa työryhmässä esiintyvistä toimenkuvista. Uskoisin asettuneeni lähelle dramaturgin tehtävää, jossa omanlaisensa vivahteen työryhmän toimintaan antoi oma opiskelutaustani.
Näen osallistumiseni ”HOLD” produktioon tähänastisten opintojeni antoisimpana ja opettavaisimpana kokemuksena. Tietenkään tehtäväni ei olisi ollut samalla tavalla antoisa minulle eikä työryhmällemmekään, ellei minulla olisi ollut takanani jo joidenkin vuosien opintoja. Jouduin ensimmäistä kertaa soveltamaan todella opinnoistani kertynyttä tiedollista osaamistani ja tällä haavaa soveltamisympäristö sattui olemaan yhdellä kertaa niin uusi, mielenkiintoinen kuin haastavakin. Osallistuminen taideteoksen toteuttamiseen asetti realiteetit abstraktin rakennelman ilmaisulle ja tämä kokemus toi itselleni myös paljon käsiteltävää vietäväksi omien opintojeni pariin.
Itselleni jäi myös erittäin kiitollinen mieli saatuani mahdollisuuden suorittaa osan opintojani kyseisessä produktiossa, JOO-opintojen muodossa. Näen JOO-opintojärjestelmän harvinaislaatuisen erinomaisena mahdollisuutena hakea opintoihinsa uusia näköaloja. Omassa tapauksessani tämä mahdollisti hienon poikkitieteellis-taiteellisen yhteistyön ja koin oppineeni produktiossa huomattavan paljon. Ehkä työryhmämme jäsenet saivat osastani myös jotain omiin opintoihinsa, kuka tietää. Luulen JOO-opintojen olevan jo taideyliopiston puolella tuttu ja käytetty mahdollisuus, mutta koin kiitollisuuden velvoittamana tarpeelliseksi asettaa jaaritteluni loppuun kannustavan puheenvuoron asian puolesta. Tiedä vaikka joku innostuisi logiikan kurssille arvelemaan x:ää ja y:tä…
Valosuunnittelun blogi
Blogissa pohditaan valoon, valosuunnitteluun ja alan opiskeluun liittyviä kysymyksiä. Kirjoitukset voivat käsitellä myös laajemmin visuaalista kulttuuria sekä luonnollisesti esityksiä ja niiden tekemistä. Opiskelijoiden, alumnien, henkilökunnan ja vierailevien kirjoittajien kirjoittamat tekstit vaihtelevat pituudeltaan ja kirjoitustyyliltään.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia