Haastattelussa tohtorinopinnot aloittava valosuunnittelija Nanni Vapaavuori

23.5.2019 1 Tykkää 0 kommenttia

Teksti: Ilmari Paananen

Teatterikorkeakoulun alaisuudessa toimii Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutke, joka kokoaa yhteen Teatterikorkeakoulun esittävien taiteiden alojen ja pedagogiikkan tutkimusta. Tutke on ”edelläkävijä esittävien taiteiden taiteellisessa tutkimuksessa”. Tutke määrittää taiteellisen tutkimuksen olevan ”taiteen mediumissa toteutuvaa akateemista, monialaista ja yhteisöllistä tutkimusta.”

Syksyllä Tutkessa aloittaa tohtoriopintonsa valosuunnittelija Nanni Vapaavuori (TeM). Tapasin Nannin toukokuussa Kalliolaisessa kahvilassa, tarkoituksena udella jatko-opintoihin hakeutumisen syitä ja seurauksia. Saan erittäin napakan vastauksen kysymykseen: Kuka on Nanni Vapaavuori?

”Valosuunnittelija”

Valosuunnittelija?

”Se on iso osa identiteettiä varsinkin tässä kontekstissa. Pidän siitä tittelinä. Siinä on vielä jotain suutari-räätäli laatua ja samalla se jättää asian oikeastaan aika auki.”

Nanni kertoo kiinnostuneensa esittävistä taiteista juuri valon kautta, mikä sai hakemaan VÄS:lle. Myös ryhmä- ja työparityöskentelyn luontevuus on osaltaan johdattanut vuorovaikutteisuutta korostavalle alalle. Ennen valosuunnittelun opintoja Nanni valmistui sisustusarkkitehdiksi Lahden Muotoiluinstituutista. Kandiopinnot VÄS:llä alkoivat 2005. Opiskeluaikaansa Nanni kuvailee antoisaksi.

”Esittävän taiteen valosuunnittelu oli kaikkine käytänteineen ja välineineen minulle uutta. Oli hienoa lähteä puhtaalta pöydältä aivan uusiin asioihin. Minulla oli hyvät pohjat tilalliseen ja kuvalliseen ajatteluun, mutta teatterikalusto ja tekniikka oli minulle täysin uusi patteristo. Taisin olla ainoa opiskelija, jolla ei ollut kokemusta tiskin takaa.”

Vässillä piti siis opetella, mikä on esitys ja miten valosuunnittelija rakentaa esityksen. ”Joo ja myöskin esittävien taiteiden alalajit. Koko kentän laajuus aukeni. Vässillähän otettiin kantaa myös tilasuunnitteluun ja installaatioon.”

Oliko sulla jotain esityksellistä himoa VÄS:lle tullessa?

”Kyllä aika tiukasti tiesin miten haluan työskennellä valon kanssa. Minua oli pitkään jo kiinnostanut installaation kautta suhtautuminen esitykseen, mutta en ollut hahmottanut missä siihen pääsee perehtymään.”

Valmistumisen jälkeen Nanni on toiminut valosuunnittelijana pääasiassa esitystaiteen ja tanssin kentillä. Sen lisäksi kilometrejä on kertynyt museo- ja näyttelyvalaistuksen puolelta sekä installaatioista ja nykysirkuksesta. Valmiiseen tekstiin perustuvaa teatteria hän on oikeastaan tehnyt hyvin vähän. ”Sen sijaan teatteria niin, että tekstiä on tuotettu tehdessä, ja teos rakentuu avoimemmalta pohjalta kuin valmiista tekstistä.”

Minkälainen lähtökohta vetoaa?

”Olen tykännyt olla mukana produktioissa jo varhaisessa vaiheessa, jotta pääsen kiinni teoksen alku-ituihin. Siinä käy usein niin, että teos tekee monta kierrosta. Aihe lähtee jostain ja palaa takaisin, spriraalina kohti ydintä. Valmistavat osuudet saattaa alkaa jo vuosi tai kaksi ennen varsinaista tekemistä. Siinä ehtii muodostua kokonaismaasto, jossa uskaltaa luottaa omaan ja muiden intuitioon, ja tietää, että on tekemässä samaa teosta muiden kanssa.”

Pitkät teosprosessit ovat siis sinulle mieluisia?

”Se pitkäkestoisuus toimii niinkin, että itsellä pysyy tietyt aiheet ja kysymyksenasettelut auki todella pitkään. Harvoin niitä saa yhdessä biisissä tyhjennettyä tai selväksi. Monesti käy niin, että yhdessä teoksessa käynnistynyt asia kirkastuu seuraavassa ja avautuu kolmannessa teoksessa. Kun pitkäaikaisten kollegoiden ja työryhmien kanssa lähdetään tekemään uutta, niin takana olevat kokemukset ja teokset toimivat yhteisenä kaikupohjana.”

Sanoit haluavasi olla kiinni teoksen lähtökohdissa ja sen juuressa. Koetko, että sinulla pitää olla jokin valollinen tai tilallinen lähtökohta, jolla olet mukana?

”Ei oikeastaan. Enemmän se on sitä, että aikaisessa vaiheessa jaetaan kysymyksiä ja aihepiiriä. Siinä on vielä vaikea sanoa mitä on tulossa. Teos lähtee joka kerta elämään mielessä jo omaa elämäänsä ja keräämään asioita itseensä. Pitkässä kestossa on se hienous, että ne prosessit ehtii mennä tiedostamatta eteenpäin ja varsinaisessa työstövaiheessa löytyy luontevammin uusia lähtöjä. Kun tekee rauhassa, pohjustaa ja lähtee kokeilemaan, niin asiat asettuu pakottamatta paikalleen.

Valosuunnittelija on sinun identiteetti. Kuitenkin teoksen alkuvaiheessa ja sen synnyssä tila ei ole usein vielä selvillä. Moni valosuunnittelija pohtii, miten tuoda valoa esityksen lähtöön mukaan. Millaisia haasteita mainitsemasi tekemisen tapa tuottaa sinun valosuunnittelijan roolin toteutumiselle?

”Tämä haaste onkin osittain vienyt tutkimusaiheeseen. Mitä voisi tarjota siinä vaiheessa? Yksi haaste on hyväksyä se, ettei kauhean konkreettista asiaa välttämättä ole ja lähteä olemaan sen asian äärellä muitakin reittejä. Mulle konkreettinen tarttumisen tarve on tuottanut sen, että silloin kun ei ole tilaa, niin huomaan alkavani hakemaan jotain yksinkertaista materiaalista asiaa. Jotain mitä lähteä työstämään käsin. Siitä saa otteen ja se toimii työn ankkurina. Nyt olen alkanut ottamaan tämän tietoisemmin mukaan tekemiseen ja miettimään, miten käyttää tätä ajatusta työvälineenä. Silloin kun työssä on mukana jo tila missä esitys tapahtuu, niin se toimii konkreettisena vastaparina ja keskustelukumppanina.”

Jatko-opinnoissa Nanni haluaa sanallistaa jotain ilmassa olevaa. Hänelle teosten tekemisen varsinainen motiivi on se, mitä asiaa kulloinkin työstetään ja minkälaisia taiteellisia keinoja sen tutkimiseen löydetään.

”Teos on tavallaan sivutuote, koska varsinainen ’mitä tehdään’ on jonkin asian käsittely ja prosessissa haetaan eri reittejä ajatella sitä. Olen tyytyväinen, kun jokin ajatus on selkeästi edennyt prosessin aikana ja tulee konkretisoiduksi esityksessä sekä on siinä löytänyt tapansa olla jaettavissa. Mutta tässäkin [haastattelutilanteessa] huomaan kuinka vaikea on saada kiinni omista motiiveista ja pyrkimyksistä. Taiteellisessa työskentelyssä ajattelu liikkuu ja jäsentyy monia reittejä, mutta itselläni teoksessa toteutuneet ajatukset saattavat helposti jäädä sanallistamatta. Ja sitten siirrytäänkin jo seuraavaan teokseen. Tohtorin opinnoissa ajattelu on avattava myös kirjoitettuun muotoon ja se pakottaa ajatusten sanalliseen jäsentelyyn.”

Nannille taiteellinen tutkimus merkitsee ajattelun jäsentymistä valmiimmaksi. Hänelle tutkimus asettaa vaateen siitä, että on saatava lopputulos tai välitilinpäätös aiheista, jotka teosten kautta ovat avautuneet, mutta jääneet auki moneen eri suuntaan. Tutkimuksen avulla pääsee siis sanallistamaan jotain, mitä teos prosesseissa tapahtuu, ja mitä lopputuloksessa on noussut esiin.

”Ja myös se, että esittävissä taiteissa teokset ovat katoavia. Se mitä niistä jää, saadaan tutkimuksen avulla sellaiseen muotoon, että keskustelua voidaan jatkaa ja ne ajatukset muodostuvat osaksi isompaa keskustelua. Kirjallisen muodon avulla pystyy käymään pitkäkestoisemmin ja laajemmin keskustelua myös poissaolevien tahojen kanssa. Niihin teemoihin voi osallistua muutenkin, kuin olemalla sillä hetkellä paikalla.”

Näin tutkimus vaikuttaa koko alan diskurssiin ja siihen, miten valosta puhutaan. Se avaa ovet myös eri alojen väliselle vuorovaikutukselle. Pyydän Nannia kuvailemaan tutkimuksensa yhdellä lauseella: ” Tutkimuksen työnimenä on ’Valo materiaalina’ ja minua kiinnostaa valo toimijuutena ja keskustelukumppanina.”

Työsi otsikko on ’Valo materiaalina’. Valo on kuitenkin immateriaalinen aine. Eikö tässä piile ristiriita?

”Se on immateriaalista, mutta me kohtaamme valon samassa pisteessä missä se kohtaa materiaalin. Siinä pisteessä valo tulee havaittavaksi. Minua kiinnostaa valon kanssa työskennellessä se, millaisten suhteitten sisällä se ilmenee tilassa ja miten se näyttäytyy, leviää ja muuttuu jokaisessa kohtaamassaan materiaalissa.”

Maisterin kirjallisessa opinnäytteessä Aistittu Valo (2012) puhut valosta aineena, jonain substanssina, jonka sisällä me olemme. Nyt olet liikkumassa kohti sitä, että valo näkyy aineessa ja me olemme sen heijastuksen piirissä.

”Nämä kulmat yhdistyvät siinä, että valo on koko ajan liikkeessä. Se tulee jostakin, osuu johonkin, muuttuu, heijastuu eteenpäin ja osuu taas seuraavaan pintaan. Me olemme koko ajan monisuuntaisen valon liikkeen sisällä ja samalla meidän havainto on koko ajan liikkeessä. Siksi kokemus valosta on ympäröivä.”

Nanni koskettaa sormellaan kahvilan pöydän pintaa ja katsoo ympärilleen. Hän kohdistaa ajatuksensa pintoihin ja siihen miten ne valaisevat ympäröivän tilan. ”Tutkimuksen lähtöpisteeksi hain sen kaikkein pienimmän nimittäjän, sen pisteen mistä valo lähtee leviämään.”

Ryhdyt syksyllä tarkastelemaan valoa keskustelukumppanina ja materiaalina. Minkälaisilla keinoilla tai metodeilla lähdet liikkeelle?

”Olen pitkään pohtinut näitä kysymyksiä töissäni. Syksyllä koitan vähän pudottaa ja aloittaa lukemalla ja myös kirjoittamalla, mitä en ole juurikaan tehnyt. Aloitan rauhassa ja rupean keräämään uusia tarpeellisia työvälineitä käyttöön. Joitain ehdotuksia ja ajatuksia metodeista on, mutta nyt haluan jättää ne vielä avoimiksi. Tässä on vielä uuden alun tuntua.”

Valosuunnittelun alalta on valmistunut yksi väitöskirja Tomi Humaliston Toisin tehtyä, toisin nähtyä (2012). Miten oma tutkimuksesi asettuu Humaliston tutkimuksen jatkeeksi?

”Se on ihanan vankka pohja. Siinä on valtava pohjakartoitus tehtynä ja se vapauttaa minut lähtemään jo suoraan siitä eteenpäin. Siinä näyttäytyy hyvin valosuunnittelun kentän muutos tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tutkimus tarjoaa laajan taustoituksen omaankin työhöni. Samalla se antaa pohjaa siihen, että valosuunnittelun kysymyksiä voi ja kannattaa lähestyä myös visuaalisuudesta irrotettuina.”

Humalisto käyttää väitöskirjassaan paljon aikaa sille, mistä työvälineistä ja tekemisen tavoista valosuunnittelijuus koostuu. Sitä kautta hän puhuu toisin tekemisestä.

”Enää ei tarvitse perustella toisin tekemistä. Alan kehitys ja tehty väitös on pohjustanut valosuunnittelun kentän todella laaja-alaiselle tekemiselle.”

Minkälaista yhteistyötä odotat VÄS:n kanssa?

”VÄS on kotipesä. Samat virtaukset kulkevat eri taiteen aloissa ja nyt kun meillä on Taideyliopisto, niin odotan luontevaa yhteistyötä myös kuvataiteen tutkimuksen kanssa sekä olen kiinnostunut mitä taiteen tutkimuksessa kansainvälisesti tapahtuu. ”

Aallon lavastustaiteen osasto on Valosuunnittelun koulutusohjelman lähimpiä yhteistyökumppananeita. Miten koet tutkimuksesi sijoittuvan sen, Kuvataideakatemian ja Teakin muodostamaan kolmioon?

”Ne rajat on saattaneet olla tiukempia aiemmin, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana lavastuksessa toisin tekemisen tavat ovat auenneet samoin kuin valosuunnittelussakin. Sama on tapahtunut kuvataiteen puolella kuvan ja tilan myötä vielä vahvemmin. En näe näiden välillä kovinkaan jyrkkiä rajoja, sen sijaan erilaisia tulokulmia. Ne lähestyvät samoja asioita eri suunnilta, mutta kaikissa liikkuu samat virrat ja ne vaikuttavat vahvasti toisiinsa.”

Mainitut alat todella lähestyvät toisiaan koko ajan, ja toisin tekemisen tavat sekä hierarkiat ovat olleet myllerryksessä jo pidempään. Ovatko nämä tittelit (valosuunnittelija, lavastaja, tilasuunnittelija jne) rajoja, joista kannattaa yhä pitää kiinni?

” Vaikka tutkimme samoja kysymyksiä niin minulle tärkeää on se, että loppuen lopuksi niissä on eri tulokulmat. Itselläni valosuunnittelu esittävissä taiteissa sitoutuu siihen, että työmuoto on jaettua ja teemme yhteisiä teoksia. Se on hirveän erilainen lähestymistapa kuin esimerkiksi yksin kuvataiteilijana tutkia valoa itsenäisenä taidemuotona. Ei siis tarvitse olla rajoja, mutta on hyvä pitää kirkkaana mistä suunnasta kysymyksiä milloinkin lähestytään ja millaisin välinein.”

Hienosti kiteytetty. Miten sitten määrittelisit valosuunnittelijan?

” Esittävissä taiteissa valosuunnittelija on yksi toimijoista, joka osallistuu esityksen tekoon. Hänen työvälineensä on valo, mutta on mielenkiintoista missä valollisen ajattelun tai ilmaisuvälineen rajat kulkee. Se on tietynlainen lähestymiskulma-asia. Mihin valon tai näkemisen aspekteihin työ liittyy. Olen myös pohtinut, tarvitseeko välineen aina olla valo.  Ja mikä siitä työstä silti tekee valosuunnittelua, vaikka valon tuottaminen ei konkreettisesti olekaan työssä mukana.”

Humaliston väitöstutkimus määritteli suunnittelijuutta muun muassa edellä mainitun toisin tekemisen kautta. Haluatko omalla työlläsi olla mukana määrittämässä valosuunnittelijuutta?

”Nämä on kysymyksiä, joita minulle on tullut vastaan suhteessa erilaisiin välineisiin ja työnkuviin. Minua kiinnostaa se, mikä tekee esimerkiksi tietynlaisesta tavasta käsitellä tilaa enemmän valosuunnittelua kuin lavastusta. Olisi selkeää määritellä, että valosuunnittelija on se, joka suuntaa valot ja ohjelmoi pöydän, mutta jos tekeminen on jotain muuta, niin mitkä ovat ne välineet tilan ja materiaalin käsittelyssä, jotka ovat nimenomaan valosuunnittelijalle luontevia, ja jotka valosuunnittelijan näkökulma voi tuoda mukaan.”

Äänisuunnittelun alalta ei ole yhtään väitöstyötä ja valosuunnittelusta yksi. Tutken yhteisössä ei välttämättä ole henkilöitä, jotka jakavat samat välineelliset lähtökohdat sinun kanssasi. Koetko tämän esteeksi vai hyödyksi?

”En koe sitä millään tavalla esteeksi. Olen löytänyt jo tehdyistäkin tutkimuksista paljon samoja asioita ja teemoja kuin itse käsittelen. Keskeisempää on jakaa samat aiheet ja kiinnostuksen kohteet kuin sama väline. Se on nimenomaan kiinnostavampaa. Toinenhan voi jakaa myös saman välineen, mutta tutkii aivan eri aihetta.”

Haastattelua edeltävällä viikolla kävin kuuntelemassa Nannin luennon Valosuunnittelun estetiikka 1 -kursilla. Siellä hän kertoi esityksestä, jonka valosuunnittelu oli lähtenyt liikkeelle ullakolta löytyneiden isojen villatäkkien avulla. Työryhmän harjoitteessa niillä oli peitetty osallistujan näkyvyyttä, mikä jalostui esitykseen muun muassa valoa rajaavina verhoina. Nannin kysymys kuuluukin: ”Voiko peittely olla valosuunnittelua? Siinähän on samoja peittämisen ja avaamisen teemoja kuin valon kanssa, vaikka ei työstetä valoa”.

Vastaan, että en voisi olla enempää samaa mieltä. Muistan, kuinka sain Teakin toisen vuoden Divising kurssilla loisteputken käteeni, enkä ymmärtänyt alkuunkaan, miten minun tulisi sillä osallistua esityksen tekoon. Myös omasta mielestäni valosuunnittelun ei tarvitse lähteä välineestä, vaan sen tulisi kummuta käsitellystä tematiikasta tai aiheesta, esityksen juuresta. Kurssilla villatäkki olisi voinut olla oma juttuni.

Takaisin jatko-opintojen haasteisiin. Nannin mielestä ne ovat samoja kuin taiteen tekemisessä yleensä eli ”keskeneräisyyden ja epävarmuuden sietämistä. Jatko-opinnot tulevat kestämään useita vuosia ja koko sen ajan tekeminen on kesken.”

Opintojen suunniteltu kesto on noin neljä vuotta, 240 opintopistettä.

”Mikä on todella lyhyt aika syvälliseen perehtymiseen ja uuden ajattelun tavoittamiseen. Itselläni opintoihin menee varmasti kuusi vuotta. Tohtorikoulutus on tutkinto, joka antaa valmiudet tehdä tutkimustyötä. Sehän ei ole päätös vaan itseasiassa alku.”

Päätämme haastattelun ja toivotan Nannille mukavia opiskeluaikoja. Omani kun loppuu tämän haastattelun tullessa ulos. Lopuksi pyydän Nannia vielä mainitsemaan jonkin valollisesti tai tilallisesti mieleen jääneen teoksen.

”Ensimmäisenä tulee mieleen [Mark] Rothkon maalaukset. Olen tykännyt niiden valosta kouluikäisestä asti.”