Hyvää yötä Kuvan kevät, Nalle silmät sulkee

3.6.2019 0 Tykkää 0 kommenttia

Kuvan kevät on nyt purettu. Hengitys tasaantuu, elimistö palautuu moninaisista asiaankuuluvista jännitystiloista. On aika astua ulos, valoon.

322 nallekarhua matkasi tänään 8 jätesäkissä Project Roomilta takaisin työhuoneelle Elimäenkadulle. 15 metriä karvakangasta, joka omaksui näyttelyn ajaksi karhun muodon, on jälleen enemmän tai vähemmän valtaisa muodoton köntti käärittynä puolihuolimattomasti elmukelmuun. Karvaiset raajat on siististi niputettu yhteen ja irtopää tuijottelee entistä tyhjempänä nurkkaan, nyt jälleen mykkänä, looppaavan ääniraidan viimein vaiettua. Teoksen kaksi pientä uskollista mp3-soitinta (merkkiä Creative Zen Mosaic) paahtoivat koko taidenäyttelyn keston ajan tauotta yötä päivää yhteensä kuukauden eli 44 640 minuuttia. ISOPAA.mp3 (5 min 40 s) soi näyttelyn aikana n. 7 877,5 kertaa ja NALLEKUISKAUS.mp3 (23 min 11 s) soi n. 1926 kertaa. Valitettavasti en älynnyt ripustaessa lisätä laskuria nallehahmon sisään, joten minulla ei ole lukua siitä kuinka monta ihmistä siellä vieraili näyttelyn aikana. Liiketunnistimella syttyvä sisätila kuitenkin selkeästi vetosi kävijöihin viihtyisyydellään, sillä purkaessa sieltä löytyi sekalaisen roskan lisäksi esim. jäätelötikku. Uskomatonta kyllä, teos säästyi teknisiltä häiriöiltä ja ongelmilta koko olemassaolonsa ajan. Nallet kyllä siirtyilivät paikoiltaan tiuhaan tahtiin, joko näyttelyvieraiden avustamana tai omasta mielihalustaan, mutta niin oli tarkoituskin.

Teoksen pystyttämiseen meni kaiken kaikkiaan n. 5 työpäivää ja sen purkamiseen 45 minuuttia kiitos kahden ihanan ihmisen purkutiimini. Ei siinä tohinassa paljon ehtinyt reflektoimaan, mutta nyt on onneksi koko kesä aikaa. Kiitoksia myös kaikille näyttelyvieraille, Kuvan kevään tuotantotiimille ja henkilökunnalle, ohjaajalleni Tommi Toijalle ja kuvanveiston opettajille/työmestareille, kanssataiteilijoille ja yhteisesti koko Kuvataideakatemialle. On ollut mahtavaa olla osana näin huiman tasokasta, laajaa ja monipuolista maisterinäyttelyä, jonka laajuista ei ole ennen Kuvalla nähty. Myös tämän blogin kirjoittaminen on ollut harvinainen ilo – ja siitä on muodostunut yllättävän tarpeellinen kanava purkaa ison näyttelyponnistuksen synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja myös kirjoittajalleen. Kymmenen blogikirjoituksen jälkeen tuntuukin yllättävän haikealta sanoa myös hyvästit kaikille mahdollisille lukijoille – mutta ehkäpä juttu jatkuu toisessa muodossa, toisella alustalla ja toisissa näyttelykuvioissa. Kukapa tietää…?

Kiitos kuitenkin kaikille, karvaisille ja karvattomille sekä sekamuotoisille lukijoille! Ootte parhaita ja hyvää kesää.

Uusi otsikko

PS. Niille, jotka ovat osoittaneet huoltaan nallukoitten kohtalosta; lainanallet palaavat kotia omistajiensa luokse näyttelyn päätyttyä, löytö- ja ostonallet jäävät toistaiseksi vielä hengailemaan työhuoneelleni seuraavaa mahdollista näyttelykeikkaa odottamaan. Niistä muutama on jo adoptoitu seuraavaan kotiin. Lopulta nallet päätyvät ennalta tuntemattomaan loppusijoituskohteeseen, takaisin kiertoon tai kokoelmiin. Yksikään niistä ei tule päätymään roskiin, katson sen verran perään että saavat ansaitsemansa näyttelyeläkkeen.

Ilai Elias Lehto
on itäsuomalainen kuvanveistäjä, joka muotoilee kierrätysmateriaalista, kankaasta ja karvasta avoimia kysymyksiä.
Tässä blogissa avataan hänen työskentelyään opinnäytteen parissa ja valmistautumista vuoden 2019 Kuvan Kevät -maisterinäyttelyyn.

Kirjoittaja: Ilai Lehto
Mitä tapahtuu kun kuvanveistäjän työhuoneen valtaa vähin äänin pehmoinen nallearmeija? Minkälaista vuoropuhelua tulee käyneeksi pitkäksi venähtäneenä iltana rikkinäisen ompelukoneen ja ojasta ongitun teepannun kanssa? Miksi on välillä äärimmäisen tärkeää unohtaa tekevänsä taidetta?

Asiasanat: #Taideyliopisto #Taide #ProjectRoom #Opiskelu #Opiskelijatarina #Opinnäyte #Näyttely #Lopputyönäyttely #Lopputyö #Kuvataideakatemia #Kuvataide #Kuvanveisto #KuvanKevät #Helsinki #ExhibitionLaboratory