Juurruttamisen aika on nyt!

1.3.2016 0 Tykkää 0 kommenttia Heta Muurinen

Kulttuuristen hyvinvointipalveluiden tuottaminen edellyttää sekä pitkäjänteistä rahoitusta että päämäärätietoisia kumppanuuksia palveluiden tuottajien ja kehittäjien välillä.

Viime vuodet ovat olleet taiteen hyvinvointivaikutuksiin liittyvien hankkeiden kulta-aikaa. Niissä on luotu alkuja poikkihallinnolliseksi yhteistyöksi sekä kehitetty toimintamalleja, jotka eivät kuitenkaan ole juurtuneet osaksi palvelurakenteita. Toiminta on pistemäistä ja perustuu henkilökohtaisiin suhteisiin.

Taiteen hyvinvointivaikutuksia vievät eteenpäin yksittäiset tulisielut, jotka ovat kokeneet työssään toiminnan vaikuttavuuden. Eri tahot valmistelevat hankkeita ja keksivät samankaltaisia pilotteja päällekkäin. Valtava määrä resursseja kuluu nopeatempoisen hankerahoituksen hakemiseen, toiminnan käynnistämiseen ja lopettamiseen.

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien tukemisessa liikutaan alueella, jossa perinteisesti kulttuurille suunnattu rahoitus ei ole riittävää. Toiminta toteutuu kuitenkin pitkälti hankerahoituksen, avustusten ja kulttuurisektorin budjettivarojen turvin.  

Kulttuuristen hyvinvointipalveluiden tuottaminen edellyttää sekä pitkäjänteistä rahoitusta että päämäärätietoisia kumppanuuksia palveluiden tuottajien ja kehittäjien välillä. Tarvitaan koko kunnan organisaation sitoutumista, jotta kulttuurisen hyvinvoinnin työtavat juurrutetaan osaksi palveluita. Toimialojen on jaettava tehtävät ja vastuut sekä luotava yhteistyörakenne, joka sitouttaa palvelualueet toimimaan kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämiseksi. Tarvitaan jaettua asiantuntijuutta ja yhteisiä tavoitteita. Osallistujilla tulee olla mahdollisuus tehdä päätöksiä ja viedä asioita eteenpäin.

Tärkeässä asemassa on täydennyskoulutus, jotta henkilöstölle voi syntyä omakohtainen kokemus taiteen ja kulttuurin keinoin asiakastyöhön avautuvista mahdollisuuksista. Konkretia avautuu vain omakohtaisen kokemuksen ja havainnollistavien esimerkkien kautta. Ennen sitä kaikki argumentointi on kuin kävelisi petollisella kevätjäällä.

Palataan vielä hanketyöhön. Hankerahoitus on kunnalle valtava kehittämisvoimavara. Kuitenkin hankkeeseen palkataan usein ulkopuolinen koordinaattori. Entä jos siirrettäisiin hankekoordinaattoriksi kunnan työntekijä ja palkattaisiin hänelle sijainen? Tämä helpottaisi kehittämisosaamisen juurtumista organisaatioihin. Samalla perustyöhön avautuu mahdollisuus raikkaisiin näkökulmiin, uuden osaamisen hyödyntämiseen ja työnkiertoon.

Ratkaiseva kysymys juurtumisen kannalta on, kohtaavatko taiteen alan hankeideat ja kunnan hyvinvointihaasteet. Jokainen kunta tarvitsee kulttuurihyvinvoinnin ekosysteeminsä, joka koostuu kehittäjä-, koulutus-, tutkimus, tuottaja- ja tilaajatahoista. Suunnitelmallinen yhteistyö kunnan ja kulttuurihyvinvoinnin ekosysteemin välillä parantaa hanketoiminnan vaikuttavuutta ja resurssien kohdentumista kaikkien osapuolien tarpeita vastaaviksi.

Entä sitten toimenpidesuositukset? Raporteissa ja tutkimuksissa esitetyt suositukset edellyttävät sekä keppiä että porkkanaa sen jälkeen kun ne on ojennettu päättäjille. Toimenpidesuositukset ovat työvälineinä köykäisiä, ellei niille ole sitoutettu vastuutahoja sekä hahmoteltu askelmerkkejä, joilla ehdotukset viedään käytäntöön. Tarvitaan sitkeitä kehittäjiä, jotka puskevat toimenpiteitä eteenpäin organisaatioissaan perustehtävien ohella ja asiantuntijoiden sparraamana. 

Julkisen sektorin kustannusten hillitsemiseksi resursseja on suunnattava jatkossa entistä enemmän hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen korjaavien palveluiden vähentämiseksi. Tarvitaan uusia keinoja, joilla erityisesti kohonneen riskin ryhmiin kuuluvien ihmisten toimijuutta ja vastuun ottamista omasta elämästään voidaan vahvistaa. Kuntaorganisaation tasolla tämä merkitsee hyvinvoinnin edistämisen kokonaisvaltaista tarkastelua, jossa hyödynnetään ennakkoluulottomasti eri toimialojen palveluita ja näkökulmia.

Taide ja kulttuuri ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden rinnalla tasavertaisia hyvinvointia edistäviä ja tukevia palveluja. Kuntien haasteena on kehittää toimialat ylittäviä saumattomia palvelupolkuja, joissa kulttuuriset hyvinvointipalvelut ovat yhtenä palvelumuotona hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä vapaa-ajan, terveys- ja sosiaalipalveluiden rinnalla.

Aluehallintouudistuksen jälkeen sote- ja kulttuurisektorin työntekijät eivät enää työskentele samassa organisaatiossa, vaikka päämäärä ­– asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen – on edelleen yhteinen. Viimeistään nyt on luotava tätä tulevaisuutta varten toimivat poikkihallinnolliset yhteistyökäytännöt. Tehdyillä aloitteilla on mahdollisuus kehittyä malleiksi ja ratkaisuiksi, joita lähitulevaisuuden rakenteissa hyödynnetään.  

Kirjoittaja

Anna-Mari Rosenlöf toimii taiteen hyvinvointivaikutusten valtakunnallisen yhteyspisteen Taikusydämen projektipäällikkönä Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa.