← Takaisin blogiin

Karoliina Loimaala: Esityksiä Kunstenfestivaldearts:ssa

Kunstenfestivaldesarts, Toukokuu 2018

Olen viettänyt aikaa toukokuisessa Brysselissä, Kunstenfestivaldesartsin, suuren esittävien taiteiden festivaalin, vallatessa kaupungin. Festivaali kestää kolme viikkoa, ja päivittäin on useampi esitys eri lokaatioissa, kaikkea ei siis ehdi katsoa, mutta valinnanvaraa on. Festivaali yrittää tarjota runsaan tarjottimen – tanssia, teatteria, ääniteoksia, filmejä, keskusteluiltoja. Tutkiessani ohjelmaa, festivaalilla esiintyvät taiteilijat tulevat kansainvälisesti laajalta alueelta: Eurooppa, Aasia, Etelä-Amerikka, Afrikka.

Vastaantulevissa teemoissa käsitellään muun muassa rajoja, meitä, heitä, läsnäoloa, poissaoloa, rasismia, kolonialismia, korrektiutta, teknologiaa, tanssitaiteen historian kaanonia, muutosta jne. Itse olen keskittynyt lähinnä tanssiteoksiin, sekä katsonut jokusen elokuvan ja ääniteoksen. Olen käveleskellyt museoissa ja black boxeissa, katsonut esityksiä, mietiskellyt niitä sekä kirjoittanut niistä, yrittäen samalla ymmärtää ja kehittää omaa taiteellista ajatteluani, miten teen, katson ja ajattelen työssä. Bryssel on toinen kotikaupunkini, joten on ollut mielenkiintoista ja virkistävää palata vuoden Helsingissä olon jälkeen, saatuani uusia vaikutteita ja tuumia maisteriopinnoista uudessa ympäristössä Teatterikorkeakoulussa. 

Esityksistä joita näin ja koin, yksi erityisesti iski johonkin minussa, Eszter Salamonin Monument 0.4: Lores & Praxes. Immersiivinen kuuden tunnin tanssiteos sota- sekä vastarintatansseista eri mantereilta, monimantereisen esiintyjäjoukon tanssimana. Energiaa, voimaa, muutosta ja herkkyyttä eri perinteisten sotatanssien muodossa, joita näemme vähemmän eurooppalaisessa taidetanssikontekstissa. Puheita hierarkiasta ja demokratiasta, lähtien omasta ruumiistamme jatkaen ajatusta eteenpäin ja laajemmalle. Voimmeko välillä kiittää ruumistamme, joka kantaa meitä päivittäin eri tavoin ja osoittaa sille enemmän huolenpitoa? Voimmeko ulottaa tämän ajatuksen oman ruumiimme ulkopuolelle ja harjoittaa sitä muiden kanssaolijoiden kera? Mitä olisivat mahdolliset metodit transformaation voimalle ja missä ne voisivat tapahtua? 

Jotain muuta, joka jotenkin lävisti tekstuurini, olivat tunisialaisen Ismail Bahrïn videoteokset Source, Orientations ja Foyer. Seurasin asioita, jotka vaikuttivat yksinkertaisilta prosesseilta: palava paperi, peilikuvat musteessa, tuuli heiluttamassa valkoista lakanaa, kuunnellen samalla hiljaisuutta, liikenteen ääniä tai ohikulkijoiden kanssa käytyjä keskusteluja. Tiukan fokuksen kautta jonkinlainen avautuminen tapahtui. Aika aukeaa ja kudokset hiljalleen pehmenevät, kun esityksen prosessi alkaa kanssavaikuttamaan kanssasi. Paljaan fokuksen kautta tuntuu kuin joku suuri ja pehmeä pitäis sylissä ja pystyssä selkäpuolelta, herkässä paikassa. Et ole aivan varma mikä se suuri ja pehmeä on, mutta siinä on hyvä olla.

Bahrïn videoteokset toivat mieleeni Alfred North Whiteheadin prosessiontologian, jota olemme lukeneet opinnoissamme. Maailma jossa on aktuaalisia tapahtumia ja pelkästään subjekteja, sekä niiden välisiä suhteita ja kanssakäymistä kokemuksessa. Miten palava paperi kokee palamisensa? Mitä muste, jonka kautta minä katson, kokee, tai puu joka peilautuu musteesta? Tai se tyyppi, joka kävelee ihmetellen ohi kaikkien peilautuvien asioiden kommunikoidessa keskenään tai toisistaan huolimatta? Miten kokemus tapahtuu kaikkialla, myös katukiveyksessä joka jatkuu matkaavan mustelasin vieressä? Ne jotka ehkä huomaan tai en, niiden orgaanisissa ja epäorgaanisissa olemisen ja tulemisen muodoissa. Pidin filmejä hyvin runollisina. Filmien esiintyjäkasti on olennainen osa sitä ihmistaiteilijoiden määrää, joka Kunstenissa tänäkin vuonna esiintyy. 

Koreoblogi

Koreografian koulutusohjelman blogi on keskustelun ja jakamisen paikka. Täällä koulutusohjelman opiskelijat, henkilökunta ja vierailijat kirjoittavat koreografiasta, opiskelusta, meneillään olevista projekteista, (tanssi)taiteesta ja sen ympäriltä.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia