Kenen puolesta olet valmis kuolemaan?
”Antiikin Kreikassa nainen oli aina se, jota rangaistiin: mikäli mies raiskasi naisen, se oli naisen oma syy, sillä hän oli vietellyt miehen pois vaimonsa ja lastensa luota”, pohdiskelee Ruut Karhula.
Saksalaisen Christoph Willibald von Gluckin (1714–-1787) nimi yhdistetään usein 1750-luvulla alkaneeseen oopperareformiin, joka oli suunnattu italialaista opera seriaa vastaan. Nostaessaan esiin virtuoosilaulajia, kuten kastraatteja, opera seria oli rapauttanut oopperan alkuperäisen idean, tekstin ja musiikin yhteistoimintaan perustuvan eheän dramaturgian. Uudistuksessaan Gluck poisti oopperasta kaiken ylimääräisen ja palautti sen alkuperäiseen, koruttomampaan muotoonsa, ja toisin kuten opera seriassa, hän antoi etusijan tekstille ja johdonmukaiselle juonenkululle. Lisäksi hän luopui da capo -aarioista ja turhista tanssinumeroista, sillä ne eivät hänen mielestään tukeneet oopperan draamankaarta. Uransa aikana Gluck sävelsi yli 40 oopperaa ja toimi sillanrakentajana barokin ja klassismin tyylien välillä.
Alceste, yksi Gluckin nk. reformioopperoista, on kolminäytöksinen teos, joka perustuu Euripideen näytelmään Alkestis. Ooppera sävellettiin ensin italiaksi perustuen Ranieri de Calzabigin librettoon, ja sen kantaesitys oli Wienissä vuonna 1677. Gluck sovitti oopperan myös ranskaksi Francois du Roulletin tekstiin. Ranskankielisen version ensiesitys oli Pariisissa vuonna 1776. Tästä versiosta SempreSempre -produktiossa kuullaan Alcesten resitatiivi ja aaria “Hélas!…Grands Dieux!”
Oopperassa Thessalian kuningas Admetos on kuolemansairas. Kuningatar Alceste haluaa uhrata henkensä ja laskeutuu Manalaan pelastaakseen miehensä, sillä kukaan muu ei suostu uhrautumaan kuninkaan puolesta, eivät edes kuninkaan omat vanhemmat. Juonen kulkuun puuttuvat myös Herakles ja Apollon-jumala, ja lopulta ooppera päättyy onnellisesti: Alceste saadaan takaisin Manalasta ja hänen sallitaan jatkaa elämäänsä, sillä jumalat ihailivat kuningattaren rohkeutta antaa henkensä miehensä puolesta. Tarina herättää kuitenkin kysymyksiä. Onko tämä loppu oikeasti onnellinen? Admetos saa vaimonsa takaisin kuolleista, mutta miten elämä voi jatkua tällaisen tapahtuman jälkeen? Halusiko Alceste palata takaisin elävien kirjoihin?
Euripides ja Alkestis
Gluckin ooppera perustuu ennen ajanlaskumme alkua eläneen kreikkalaisen kirjailijan, Euripideen näytelmään. Euripides haki inspiraationsa kreikkalaisesta mytologiasta ja hänen tyylinsä painottui voimakkaasti tragediaan. Edeltäjistään poiketen häntä kiinnostivat erityisesti voimakkaat naishahmot, joita hän kuitenkin tarkasteli misogyynisesti. Euripideen tragediat herättivät laajasti huomiota, ja niitä pidettiin uskaliaina ja provokatiivisina. Hänen tekstinsä olivat edellä aikaansa, sillä hän oli ensimmäinen kirjailija, jonka tekstien aiheena olivat erotiikka ja intohimo.
Euripideen käsitys korkeammista voimista poikkesi paljon hänen oman aikansa uskomuksista: Euripides ei nähnyt maailmaa ohjattavan vain yhdestä jumalallisesta suunnasta. Hän suhtautui jumalhahmoihin kriittisesti ja toi avoimesti esiin ristiriidan omien näkemystensä ja myyttien välillä. Tämä näkyy myös näytelmässä Alkestis.
Sukupuolten välinen tasa-arvo antiikin Kreikassa: Alkestis ja Admetus
Euripideen näytelmässä ja Gluckin oopperassa Alkestis uhrautuu miehensä puolesta: hän antaa oman henkensä ja laskeutuu Manalaan, jotta hänen miehensä saisi jatkaa elämää heidän lastensa kanssa.
Antiikin Kreikassa mies hallitsi, ja hänellä oli valta ja voima. Alkestis korostaa tätä näkökulmaa. Sukupuolet eivät olleet tasa-arvoisia, kuten eivät ole vielä tänäkään päivänä. Antiikin Kreikka oli mieskeskeinen, ja usein se nähdään myös naisvihamielisenä. Mikäli mies esimerkiksi epäonnistui jossakin miehistä voimaa vaativassa tehtävässä, häntä pilkattiin naiseksi. Mikäli nainen sitä vastoin näyttäytyi rohkeana ja voimakkaana, hänen katsottiin rikkovan sukupuolelleen sopivaa käyttäytymismallia. Naisen arvo antiikin Kreikassa riippui täysin hänen seksuaalisesta halukkuudestaan, uskollisuudestaan ja taidoistaan suoriutua kodinhoidollisista tehtävistä.
Miehet pyrkivät hankkimaan kunniaa tekemällä urotöitä esimerkiksi taisteluissa. Naisenkin oli mahdollista hankkia itselleen kunniaa: tragedioissa naisen täytyi vain esimerkiksi uhrautua miehensä puolesta ja antaa oma henkensä!
Nainen ei saanut näkyä eikä kuulua. Nainen oli arvostettu, jos hän oli hiljainen ja vaatimaton. Naista pidettiin irrationaalisena ja epäluotettavana, ja häneltä vaadittiin tiukempaa itsekuria kuin mieheltä, koska nainen oli niin helposti himojensa vietävissä. Naisen tuli hillitä itsensä seksuaalisesti, sillä naisen sopimaton käyttäytyminen saattoi häiritä miehen hallinnan tunnetta. Naisten seksuaalinen kontrollointi oli iso tekijä antiikin Ateenassa. Mikäli naisen tiedettiin käyttäytyneen seksuaalisesti sopimattomasti, hänet saatettiin erottaa perheestään ja myydä orjaksi. Nainen oli aina se, jota rangaistiin: mikäli mies raiskasi naisen, se oli naisen oma syy, sillä hän oli vietellyt miehen pois vaimonsa ja lastensa luota.
Alcestessa nainen astuu esiin miehensä varjosta ottamalla elämänsä omiin käsiinsä ja antamalla henkensä miehensä puolesta. Alcestea ylistetään, ja hän saa osakseen kunnioitusta ja ihailua: häntä arvostetaan hänen marttyyrikuolemansa tähden.
Teksti: Ruut Karhula
Oopperaa kulissien takana
Tässä blogissa Sibelius-Akatemian 2,5-vuotisessa maisterikoulutuksessa opiskelevat nuoret laulajat kirjoittavat kokemuksistaan ennen oopperaluokan lähestyviä ensi-iltoja. Tekstit ovat syntyneet muun muassa FT Liisamaija Hautsalon vetämällä kurssilla, jossa opiskelijat haastetaan kirjoittamaan oopperan taustoista, säveltäjistä tai vaikkapa omasta roolihahmostaan ja haastattelemaan oopperaproduktiossa työskenteleviä henkilöitä.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia