Kenen taidekasvatus?

6.3.2019 0 Tykkää 0 kommenttia

Taidekasvatus on merkittävä panostus ihmisten yhteiseen kulttuuriseen pääomaan, joka kehkeytyy voimavaraksemme. Tässä tekstissä pohdin taidekasvatuksen mahdollisimman laajaa vaikuttavuutta. Se voisi toteutua peruskoulun ja taiteen perusopetuksen lisäksi etsivän kulttuurityön kautta.

Tutkijana olen oppinut arvostamaan perusopetuksen ja taiteen perusopetuksen toimijoiden tärkeää työtä. He vaikuttavat osaltaan siihen, että taidekasvatus olisi Suomessa kaikille tasapuolisesti kuuluva peruspalvelu. Toisaalta tutkimustiedon ja kokemuksen kautta on selvää, että nykyisiä palveluja tulee edelleen kehittää tasa-arvon sekä hyvinvoinnin näkökulmista luovan ja osallistuvan kansalaisuuden vahvistamiseksi.

Omassa tanssin perusopetuksen tutkimuksessani olen havainnut useita tasa-arvon toteutumisen esteitä. Sukupuolien moninaisuuden kannalta on nähtävissä vallitsevaa, jopa syvenevää (!) segregaatiota: taidekasvatuksen osallistujien sukupuolten kirjo saattaa olla jopa kapeutunut. Kun otetaan huomioon samaan aikaan vallitsevia muita tekijöitä, esimerkiksi alueelliset, kulttuuriset tai sosioekonomiset erot, syntyy visainen ongelmavyyhti. Tähän ongelmavyyhtiin liittyvät lisäksi syrjäytymisen mekanismit tai nuoren ihmisen elämän merkityksettömyyden kokemukset.

Peruskoulun laajapohjainen taidekasvatus, taiteen perusopetuksen (TPO) kehittäminen sekä näiden kahden edellisen yhteinen etsivä kulttuurityö voisivat tarjota ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Ne voisivat ennaltaehkäistä tai katkaista syrjäytymiskehityksen ja rakentaa merkityksellistä tulevaisuutta, jossa nuori voisi nähdä itsensä oman elämänsä aktiivisena toimijana. Ideaalitavoitteena ovat satsaukset tulevien sukupolvien inhimilliseen, kulttuuriseen ja sosiaaliseen pääomaan.

Koulun laajapohjainen taidekasvatus tarkoittaa taideaineiden aseman palauttamista sekä kehollisten menetelmien, tanssin ja teatterin, mukaan ottamista uuden opetussuunnitelman (OPS 2014) toteuttamiseen. TPO:ta voitaisiin kehittää lisäämällä matalan kynnyksen toimintaa, joka puolestaan edellyttää lisäresursseja.

Etsivän kulttuurityön ajatus nojaa olemassa oleviin kulttuurisen ja etsivän nuorisotyön periaatteisiin, kokeiluihin ja hankkeisiin. Tällä hetkellä taidekasvatuksen syrjäytymistä ehkäisevät ja hyvinvointivaikutukset toteutuvat osittain. Taidetoiminta ei saavuta kaikkia, jolloin vaikutusmahdollisuutta ei synny. Syynä saattaa olla joko eetoksesta tai rakenteesta johtuva ulossulkeminen, jolloin taidekasvatus nähdään kuuluvan normaalille tai jollain määrittelyllä lahjakkaalle taidetoimijalle. Tällöin taidekasvatusta ei nähdä kuuluvan kaikille samalla tavalla. Lapsen poisjääminen voi johtua esimerkiksi rajallisesta tiedosta, elämäntilanteesta tai sukupuolesta. Poisjääminen tai ulossulkeminen toteuttaa mekanismia, kierrettä, jossa taidekasvatuksen vaikutukset jäävät kokematta. Tämän kierteen vaikutukset saattavat kumuloitua muiden tekijöiden kanssa syrjäytymiseksi. Kierre katkaistaan aktiivisilla etsivän kulttuurityön toimilla, joka toteutetaan yhteistoimintana koulun ja TPO:n kesken.

Miten lasten ja nuorten kulttuuriset perusoikeudet toteutuvat Suomessa? Kuten alussa totesin, hyvää taidekasvatustyötä ja -hankkeita toteutetaan. Tämä näkymä ei ole valmis maailma. Toiminnan ja hankkeiden välissä on runsaasti pimeää ainetta, katvealueita, joihin jääviä ei nähdä normaaleina taidetoimijoina tai jossain määrin ei nähdä ollenkaan. Normaalius on tottumusta, eetosta, jossa osallisuutta ohjaavat ymmärrys haluta, maksukykyisyys tai eronteko marginalisoituneista ryhmistä. Esimerkiksi koulun taidekasvatusta haittaavat valinnaisuus, vähentyneet tunnit ja taidekasvatuksen marginaalinen asema luokanopettajankoulutuksessa.

Nostan tähän loppuun lyhyesti kaksi kenttäkokemustani, joiden nojalla voin todeta peruskoulun olevan merkittävä, Suomen suurin, kulttuurikeskus. Ensimmäinen oli tanssi-interventio peruskoulun 1.-2. luokille. Siinä toteutettiin yhteensä 31 tanssituokiota syksyn aikana. Tanssi-interventiot saivat luokanopettajat huomaamaan, miten merkittäviä taideopettajan ja luokanopettajan ammatillinen yhteistyö ja asiantuntijavaihto ovat. Kyseessä ovat ammattitaidon kehittäminen ja kehittyminen työaikana omien oppilaiden kanssa. Oppilaiden kohdalla havaittiin positiivisia muutoksia ryhmäytymisessä, toiseuden kohtaamisessa ja joidenkin oppilaiden itseilmaisussa, jopa itsetunnon ilmenemisessä.

Toinen kenttäkokemukseni oli etsivän kulttuurityön 10-viikkoinen tanssityöpaja 9-vuotiaille pojille. Ryhmä koostui pojista, jotka olivat hakeneet oppilaspaikkaa tanssipainotteiselle luokalle, mutta karsiutuneet soveltuvuuskokeiden perusteella. Yhtenä soveltuvuusarvioinnin palautteena ryhmän vanhemmille oli todettu, että pojilta puuttui ”tanssillisuutta”. Työpajan muodostumiseen vaikutti merkittävästi tutkijana mahdollisuuteni toteuttaa etsivän kulttuurityön ajatuksella matalan kynnyksen tanssinopetusryhmä. Tartuin hetkeen, joka oli ollut näille oppilaille eräänlaisen ulossulkemisen kautta syntynyt tyhjiö. Tulkintani työpajan perusteella on, että taidekasvatuksen suuntaamisessa on sanatonta eetosta. Eetos nojaa käsityksiin lahjakkuudesta, soveltuvuudesta ja taidetoimijuuden normaalista. Tästä toivoisin tehtävän jatkotutkimusta.

***

Tanssitaiteen tohtori Isto Turpeinen (1960) työskentelee tutkijatohtorina ArtsEqual-hankkeessa ja vierailevana tutkijana (Tanssin hyvä -tutkimus) Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa Teatterikorkeakoulussa. ArtsEqual-hankkeessa Turpeinen toimii kahdessa tutkimusryhmässä, joista toinen tutkii taideopetuksen ja koulun suhdetta, ja toinen taiteen perusopetuksen toteutumista. Hänen tutkimusintressissään ovat sukupuoleen liittyvä sensitiivisyys sekä kouluarjen ja taiteen (tanssin) mahdollisuudet hyvään.