Kohti ääretöntä ja raja-aitojen yli

10.9.2019 2 Tykkää 0 kommenttia Niina Oinas

Olen toiminimiyrittäjä. Minulla on tilitoimisto, johon kuuliaisesti kannan kuitteja parin kuukauden välein. Laskutan tilaajia palveluistani ja lisään alvit päälle ihan niin kuin kunnon yrittäjän kuuluu. Välillä on vaikeaa, taloudellisesti jatkuvasti haastavaa, mutta nautin vapaudestani ja siitä, että toimintani langat ovat omissa käsissäni. Minulla oli muutama vuosi sitten kova palo päästä tekemään haluamaani työtä, joten toiminimen kautta pääsin toteuttamaan sen, mistä apurahahakemuksessa olisin voinut vain haaveilla. Jonkinlaiselta yhteiskunnan hyväksynnältä tuntui, kun sain taiteilevana yrittäjänä toimintaani starttirahan.

Olen silti myös taiteilija. Auts. Tuota on vaikeaa tunnustaa ääneen ja kirpaisee kirjoitettunakin. Kärsin vielä jonkinasteisesta identiteettikriisistä. Taiteilija-termiin on viime vuosikymmeninä tarttunut jotain liian tavoittamatonta ja liian taianomaista, että se ei sellaisenaan tunnu omalta. Olen kuitenkin opiskellut käsi- ja taideteollisuuden perustutkinnon, suorittanut taiteen maisterin tutkinnon, haalinut useita täydennyskoulutuksia ja, ennen kaikkea, olen taiteillut koko ikäni. En ole kohta kertyneiden neljänkymmenen ikävuoden aikana osannut lokeroida itseäni mihinkään tiettyyn ilmaisualaan, vaan hyppelen rohkeasti materiaalista toiseen, tekniikasta uuteen ja välillä sekoitan koko paketin tietämättä itsekään mitä teen. Käytän pehmeitä materiaaleja, luonnonmateriaaleja, perinteisiä kuvataiteen tekniikoita ja maisteriopintoni keskittyivät mediataiteeseen. Polttoaineenani on toiminut oma oppimisen halu, heittäytymisen ilo ja taiteen osallistavuuden todistaminen kerta toisensa jälkeen.

Näillä ominaisuuksilla olen siis päätynyt työskentelemään soveltavan taiteen alueella. Työ on ihmisläheistä ja antoisaa. Saan kohdata erilaisia yhteisöjä, avata suljettuja ovia ja nähdä elämänkirjoa arjessani. Alkanut syksy onkin tuonut mukanaan voimakkaita kontrasteja päiviini. Kun vien toisena päivänä sivukylän alaluokkalaisten arkeen taiteen ulottuvuuksia kerhomuodossa, ja heti seuraavana päivänä kohtaan muistisairauden kynnyksellä haparoivia vanhuksia palvelukodissa, ihmiselämän monimuotoisuus on kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa. Lasten riemu, oppiminen ja oivallus kääntyvät palvelukodissa muistojen painolastiin, kodin kaipuuseen ja hiipuviin aistitoimintoihin.

Näissä kohtaamisissa on paljon myös samaa. Kun osallistuja kokee, että häntä kuunnellaan ja hän saa tehdä toiminnassa omanlaistaan työskentelyä, olla vain, jos ei muuta halua, ilo syttyy silmäkulmaan samalla tavalla niin kuuroutuvalla herrasmiehellä kuin taidekerhoon äidin käskystä määrätyllä pikkupojallakin. Se on kai sitä taiteen taikaa. Pohjimmiltaan kyse lienee nähdyksi tulemisen tarpeesta. Ohjaajan läsnäolo ja yhteinen hyväksyvä ilmapiiri ovat lopulta kaikkein tärkeimpiä elementtejä soveltavan taiteen kentällä. Pieni poika alkaa kokeilujen kautta uskoa, että hän osaa, oppii ja ehkä äiti oli sittenkin oikeassa (äidit usein ovat). Vanhempi herra yllättyy siitä, että hän vieläkin kykenee tekemään jotain kaunista, olemaan mukana toiminnassa, vaikka sormet eivät enää suoristukaan ja muistikin katoilee. Taide antaa avaimet empaattiseen ja rohkaisevaan toimintaan, kohtaamiseen tässä ja nyt.

Usein mietin, miten olen päätynyt tähän rooliin. Helpompiakin teitä olisi kai ollut tarjolla. Yrittäjä, taiteilija, haaveilija ja vähän suuruudenhullukin. Toimintoja ohjatessani ja erilaisia ihmisiä kohdatessani olen kuitenkin juuri sen äärellä, johon olen koko ikäni uskonut. Taiteella on voimaa, luovuudella ihminen saa sisäisen äänensä kuuluviin ja jokainen meistä on arvokas omana itsenään. Haluan olla mukana kehittämässä alan toimintaa ja ammattimaisuutta. Tällä tiellä tiedän olevani menossa oikeaan suuntaan, ja kun nyt kerran tuo megalomania tuli mainittua, voinen vihjaista visiostani. Uskon nimittäin suomalaisen taide- ja kulttuurikentän rajuun muutokseen. Siihen, ettei enää ole vain taidepiirejä ja kultturelleja ihmisiä, vaan taide läpäisee koko yhteiskuntamme itsestään selvänä osana ihmisen kokonaisvaltaista elämää. Taide oikeasti kuuluisi kaikille. Onneksi en ole visioni kanssa yksin.

Niina Oinas on Rovaniemellä asuva taideohjaaja, yhteisötaiteilija ja toiminimiyrittäjä. Hän on mukana soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntijan erikoistumiskoulutuksessa.