Koreografien ajatuksia lopputöistä ja tulevaisuudesta

13.12.2019 0 Tykkää 0 kommenttia

Kuluneen syksyn aikana ensi-illassa olivat Tero Hytösen, Pietari Kärjen ja Karoliina Loimaalan maisterin opinnäytteen taiteelliset osat. Kysyin heiltä kultakin muutaman kysymyksen teoksiin, työskentelyyn ja tulevaisuudennäkymiin liittyen.

Tero Hytönen

Mikä sinua kiinnostaa kuvataiteen ja koreografian vaikutuspinnassa? Mikä mikä on sinun työskentelyllesi sekä kuvataiteen että tanssitaiteen koulutuksen omaavana tekijänä tyypillistä?

Tässä rajapinnassa kiinnostaa monikin asia. Ensimmäisenä selkeänä teemana korostuu havainto. Havainnon kysymystä lähestytään koreografian ja kuvataiteen kautta vähän eri kulmista, ja itselleni näiden väliset suhteet ruokkivat ajatteluani. Tästä havainnosta löydän myös itselleni kiinnostavan teoreettisen viitekehyksen mihin voin työtäni liittää. Toisena asiana kiinnostaa niiden yhteiset ja erilliset historiat ja niiden kautta esiin piirtyvät erilaiset esittämisen tavat ja traditiot. Kolmantena teemana itseäni kiinnostaa installaatiomaiset teos muodot, olivat ne sitten kuvataiteen tai koreografian kontekstissa. Luulen että nämä kaikki kiinnostuksen kohteet ovat vaihtelevin painotuksin läsnä omassa työskentelyssäni. 

Tutkit lopputyössäsi havainnon muodostumista kokemuksena. Mitä tämä tarkoittaa sinulle, tai tarkemmin Performing Perception teoksen konteksissa?

Havaitsemisemme on pitkälti automatisoitunutta, ja se on usein havaitsemista jotakin varten. Itse havaintokokemus jää usein peittoon ja tämän teoksen puitteissa pyrimme aktiiviseen havainnon uudelleen järjestämiseen ja tämän automaation estämiseen. Teos muodostui erilaisten havaintokokemukseen palauttavien harjoitteiden kautta, ja nosti esiin kysymyksiä havainnon kokemuksellisuuden ja sen esittämisen suhteista. Pohdimme myös miten saattaa yleisö tietoiseksi omasta havaitsemisestaan, pääsimme tässä kysymyksessä alkuun, mutta haluaisimme keskittyä erityisesti tähän suhteeseen vielä syvemmin seuraavissa prosesseissa.
Vielä syvemmin pohdin kirjallisessa lopputyössäni havainnon poliittisuutta, ja sitä miten tämä automatisoitunut havaitsemisen tapa on kuitenkin aina jokin olosuhteen ja toiston muovaama. Käsitepari performing perception on auttanut itseäni jäsentämään havaitsemista aktiivisena toimintana, joka konkreettisesti tekee jotain. 

Mitä suunnitelmia sinulla on valmistumisen jälkeiselle ajalle? Minkä parissa aiot/olet kiinnostunut työskentelemään seuraavaksi?

Viimeisimmät kaksi isompaa teosprosessia (Variant Vista 2018 & Performing Perception 2019) käsittelivät havainnon teemaa hieman eri näkökulmista. Haluaisin jatkaa samaa ”teossarjaa”  vielä kolmannen teoksen verran jossa keskittyisin enemmän installaatiomaiseen työskentelyyn ja osallistujien havainnon haastamiseen/kysymiseen. Pohdimme jo työryhmän kanssa teokselle työnimeä ´Perception Site´. Lisäksi kiinnostaa myös pohtia työn osallistavaa puolta ja sitä miten omaa havainnon praktiikkaa voisi jakaa esimerkiksi erilaisissa kursseissa.

Jotain muuta? 

Tero valmistui joulukuun publiikissa ja hänen kirjallinen opinnäytteensä on luettavissa täällä >>

Teostiedot:
Tero Hytönen: Performing perception
Työryhmä: Valosuunnittelu: Teo Lanerva (Vma) / Äänisuunnittelu: Stephen Webb (SibA) / Sello: Otto Nuoranne / Lavastus: Bea Tornberg (Aalto ARTS) / Esiintyjät: Suvi Kelloniemi (TT), Elisa Lejeune (TT), Verna Nordlund (TT)
Ensi-ilta 3.10. / Kallio Stage

Pietari Kärki

Sekä ACO-projekti että lopputyösi poikkesivat radikaalisti perinteisestä tanssiteoksen tila- ja yleisösuhteesta. Mikä sinua puhuttelee esityksen ja yleisön välisen suhteen uudelleen ajattelussa ja onko kokemuksesi koreografina valmiin teoksen äärellä erilainen näiden ja ”perinteiseen asetelmaan” asettuvien teoksiesi välillä? 

Koen, että olen opintojeni aikana etsinyt koreografiselle työlleni paikkaa yhteiskunnassa. Minne se sijoittuu? Miten haluan ja toisaalta voin sen sijoittaa? Aiemmin lähestyin tekemisiäni kysyen niiden syitä tai merkityksiä, mutta nyt koen, että on tärkeää kysyä, välittömästi, työn paikkaa tässä ajassa.

Käytännössä olen projekti projektilta liikkunut ”perinteisestä esitystilanteesta” kohti julkista tilaa ja sen tapahtumia. Ajattelen nykyisin oman työni kohdalla erilaisia puolijulkisia esitystiloja esitystutkimuksen inkubaattoreina, eli suojaisina tiloina, joissa voi syntyä jotain sellaista mitä ei vielä aivan ole. Käytän tässä yleisesti sanaa esitystutkimus, johon näen sisältyvän taiteellisen ja viihteellisen esityksen tutkimuksen.

Olen kiinnostunut taidoista, jotka liittyvät tarkkailemiseen, lukemiseen, käsittämiseen ja havainnointiin. Pyrin omilla töilläni luomaan tilanteita, joissa tällainen oppiminen mahdollistuu tavalla joka olisi auki myös julkiseen tilaan. Miten taiteilija voi tukea esitysinkubaattorissa syntyneen uuden taidon siirtymistä arkielämään? Puhun oppimisesta, en opettamisesta. Nämä peruskysymykset asettavat minut taiteilijana ja yleisösuhteeni määrittyy näiden ajatusten kautta.

Tämän ajatuksen rinnalla olen alkanut myös ajatella esitystä, liikettä, tanssia ja laulua lahjana.

Mitä urbaani anatomia tarkoittaa sinulle / työryhmällenne?

Taiteellisen opinnäytetyöni Urban Anatomies Teleport nimi viittaa työryhmän työssä käytettyyn termiin ”urbaani anatomia” ja työn kannalta itselleni keskeisimpään havainnointipraktiikkaan nimeltä ”teleporting”. Urbaani anatomia tarkoittaa kaupunkitutkimuksessa eräänlaista tapaa hahmottaa kaupunki. Sana anatomia korvaa, käsittääkseni, sanan rakenne. Anatomia on dynaaminen käsite, se sisältää erilaisia kiertokulkuja, vuorovaikutusta ja muutoksia. Toisaalta anatomia on proseduuri, jossa jokin asia käydään läpi kerros kerrokselta, sivu sivulta.

Opinnäytetyössäni hain erilaisia työkaluja suunnistaa ja sijoittua kaupungissa. Ihmiskeho kaupungin ruumiissa. Työskentelyn kieli oli englanti, siksi käyttämiemme termien muoto ja konteksti on myös englannista. Työryhmän kanssa käytimme aluksi ihmisanatomiaa kuvaavan vanhan kirjan sivuja kaupunkisuunnistamisen karttoina. Urbaani anatomia on siis myös kysymys rakennetun ympäristön ja elollisten kehojen suhteesta.

Mitä suunnitelmia sinulla on valmistumisen jälkeiselle ajalle? Minkä parissa aiot/olet kiinnostunut työskentelemään seuraavaksi?

Valmistuttuani toivon ennen kaikkea yhteyksiä muihin taiteen tekijöihin. Olen suunnitellut jatkavani audiokoreografian parissa ja haaveilen siitä, että työni löytäisi laajempaa yleisöä esimerkiksi podcastin muodossa tai radiossa. Haluan viedä työskentelyäni kohti suurempaa ruumiillista liikettä. Aion myös jatkaa aiempaa työtäni esiintyjänä ja tanssijana muiden taiteilijoiden töissä. Esitystapahtumana minua kiinnostaa tällä hetkellä juhla!

Jotain muuta? 

Urban Anatomies Teleport on muodoltaan kävelykuunnelma ja pop-albumi. Sen löytää netistä. Musiikin on säveltänyt Nicolas ”Leissi” Rehn. Tämä on myös Leissin taiteellinen opinnäyte äänisuunnittelun koulutusohjelmasta. Itse työ löytyy tästä: urbananatomiesteleport.net

Teostiedot:
Urban Anatomies Teleport
Työryhmä: Maja W. Hannisdal (vier.), Tarleena Laakko (Dma), Riikka Laurilehto (TT), Leissi Nicholas Rehn (Äma, taiteellinen opinnäyte TeM), Oula Rytkönen (Äma), Veera Snellman (TT), Jussi Ulkuniemi (TA2)
Julkaisu netissä 13.9. & julkaisujuhla Teatterikorkeakoululla

Karoliina Loimaala

Lopputyösi käsitteli värinää, maiseman osana olemista ja tekstuuriin uppoutumista. Mistä nämä kysymykset kumpuavat ja miten käsittelit niitä lopputyössäsi?

Luulisin, että siitä miten itse koen maailmassa olemisen. Nämä liittyvät erityisesti henkilökohtaiseen tekstuuriseen maailmakokemukseen, jota minulle on tapahtunut lapsesta saakka. Yhtäkkiä jostain syystä maailman tekstuuri muuttuu, ympäristöni värisee, kuulen ympärilläni olevan ilman paineisena sekä huokoisena, tuntuu vähän kuin olisin avaruussukkulassa (vaikken ole ikinä siellä ollut). Liukenen tai hajoan muuhun ympärillä olevaan pysyen samalla itsenäni. Mietin myös, että varmasti monilla muilla on samankaltaisia kokemuksia, vaikkei niitä ehkä päivittäisessä tuoksinnassa koko ajan ajattele.
Olen myös oleskellut metsässä pienestä asti aika paljon, enemmän kuin sosiaalisessa kanssakäymisessä, varhaislapsuuden olin suuremman osan itsekseni kivien, käpyjen ja puiden kanssa, se oli minusta jännittävää, runollista ja rauhoittavaa.

Käsitimme esitystilan maisemana, jonka osana olemme olennaisesti sen sisältä käsin, ei sitä ulkoapäin tarkastellen, kuten sanan etymologiaan jossain yhteyksissä kuuluu. (land  – scape = maa, ja näkymä siihen). Miten käsitämme maiseman suhteiden verkkona, jossa olemme monessa samanaikaisessa aistikokemuksessa ja havainnoinnissa, myös sen selittämättömät osat, mitä on hankalampi verbalisoida. Mietimme miten tulla fyysisesti osaksi maisemaa, tapahtuen itse samalla omassa lihallisuudessaan. Teimme myös meditaatioita, jossa melko konkreettisesti uppoaa ympärillä olevaan. Työskentelimme maa -elementin ja erityisesti kivien kanssa. Näihin meillä oli eri esiintyjäntyöllisiä lähestymistapoja. 

Sitten saarekkeet, joilla yleisö sai oleskella, värisivät konkreettisesti. Kysyin Atelta (äänisuunnittelija), miten voisimme väristää koko Teatterisalia, tai onko se ylipäätään mahdollista? Värinä oli hienovarainen, ja kulki lattiaa pitkin, istuimiin ja sieltä edelleen tilassa oleviin olentoihin.
Mietin prosessin aikana myös elämistä ja kuolemista. Yllä olevat kysymykset punoutuvat molempiin.

Miten työskentelitte maiseman osana olemisen kanssa tanssijoiden kanssa? Miten ylipäänsä työskentelet tanssijoiden kanssa?

Kävimme alkuprosessista ulkona, mm. Laajasalossa meren rannalla, sekä Mustikkamaalla. Käytimme näitä kokemuksia meditaatioihin mitä teimme ja maiseman visualisointiin. Miten liudentua osaksi maisemaa, ja millaista mahdollista liikettä se synnyttää? Käytimme meditaatioita mm. ympärillä olevan liikkeen ja itsen läpi kulkevan liikkeen huomaamiseen, löytämiseen ja antaen sen sitä kautta manifestoitua ulos. 

Mietimme myös, miten olla osana maisemaa pysyen omassa lihallisessa todellisuudessa, ehkä minulle ei ole luonnollista olla joka kerta paikallani liikkuvana ihmisenä? Silloin työskentelimme eri materiaalien kanssa, mm. sanomalehtien, jotka käsitimme maa-aineksena. Sanomalehdissä oli jännittävää esimerkiksi se, miten ne tuntuivat ohuelta maan kerrokselta, ja valo siivilöityi vielä lävitse. Niiden havina ja rapina synnyttivät voimakkaita affekteja. Mietimme millainen on kivi-ihminen, miten transformoidun ollessani tämän sanomalehtimaa-aineksen kanssa, miten muutumme yhdessä, mikä meistä tulee ja miltä se tuntuu?

Työskentelimme lisäksi painavien jättömailta raahattujen kivien kanssa. Tutkimme niiden painoa, karheutta, kylmyyttä, sileyttä, vaaran elementtiä, kovuutta, erilaista ajallisuutta, räjäjtävyyttä ja lohkeavuutta, ja niiden kanssa olemista ja elämistä.

Meillä oli myös pöllöpraktiikka, joka ei ihan sellaisenaan päätynyt lopulliseen esitykseen. Se oli kuitenkin vahvasti läsnä, ja siitä vuoti joitakin aspekteja esiintyjien olemiseen ja virittyneisyyteen.  Katsoimme pöllödokumentteja, ja tutkimme melko analyyttisesti pöllön liikkeitä, ja miltä ne tuntuivat omassa ihmiskehossa. Tämä oli aika hauskaa ja paikoin erittäin kummallista.

Olen huomannut että työskentelen mielelläni materiaalien kanssa, jonkun muun ruumiin, kuten mineraalisten ruumiiden, tai kasviperäisten, massaisen materian, jonkun minusta ulkoisen, mitä suhdetta minun pitää pohtia, ja miettiä miten me molemmat muutumme ollessamme suhteessa toisiimme. Huomaan, että prosessin alussa joku materiaali on valinnut minut. Tällä kertaa se oli maa elementti, mikä tuli sitten hieman eri tavoin lihaksi.

Työskentelen paljon kollaboratiivisesti. Tässä prosessissa tulin praktisen arkun kanssa prosessin alkuun, ja ohjasin näitä praktiikoita. Ne kuitenkin muokkautuvat ajan ja prosessin kuluessa sen mukaisesti, ketä työryhmässä on, ja mitä kukin tuo työhön mukanaan. Kaikki osallistuivat tässä prosessissa erittäin aktiivisesti ja loivat myös paljon tehtäviä itselleen, pidimme jatkuvaa dialogia yllä, ja yritimme yhdessä miettien pohtia ja ymmärtää asioita. 

Mietimme myös työryhmän kanssa, mitä ”vanhaa/käytettyä/jätettyä” voi käyttää, tuottamatta liikaa uutta materiaa jo pullollaan olevaan maailmaan.

Mitä suunnitelmia sinulla on valmistumisen jälkeiselle ajalle? Minkä parissa aiot/olet kiinnostunut työskentelemään seuraavaksi? 

Haluan edelleen työskennellä eri materiaalien kanssa. Olen tavannut monia upeita taiteilijoita, joiden kanssa mielelläni jatkaisin, joskin myös tavaten uusia ihmisiä. Opetan jonkun verran, mutta aikeissa on jatkaa taiteellista työtä. 

Olemme pohtineet bensiiniä seuraavana materiaalisena lähtönä muutaman kollegan kanssa.
Maaelementin työstämistä jatkan myös. 

Jotain muuta?

Yksi kysymys mikä kutkutti mieltäni lopputyöprosessin aikana oli Erin Manningin luennolta Kiasma -teatterista Carpa konferenssin ajalta. ”How to choreograph dance that heals?” Se jäi kaikumaan mieleeni prosessin ajaksi, ja mietin sitä vieläkin. Tanssitaiteella on toki muitakin palavia kysymyksiä, mutta kaikenlaista rikkinäisyyttä, uupuneisuutta ja monia hajottavia maailman puolia seuraten tämä kysymys on minulle kutsuva. 

Lopputyöprosessi oli itselleni hieno. Myös haastava, liikuimme alueilla mitä oli vaikea artikuloida ja verbalisoida. Tämä on asia, mikä minua kiinnostaa jatkossakin. Ja kysymys, miten olla rauhassa ei-tietämisen ja ei-ymmärtämisen kanssa?

Teostiedot:
Purpling
Työryhmä: Koreografia: Karoliina Loimaala / Valosuunnittelu: Sofia Palillo (Vma) / Esiintyjät: Krista Arppo (vier.), Geoffrey Erista (Nma), Anni Kaila (TT), Kalle Lähde (Ta) / Lavastus: Teija Turtio (Aalto ARTS) / Äänisuunnittelu: Atte Kantonen (Äma)
Ensi-ilta 24.9. / Teatterisali

Marika Peuran lopputyö Shall we have a drink before I start to cry? saa ensi-iltansta Teatterisalissa 23.1.

Toimittanut Soili Huhtakallio