← Takaisin blogiin

KOSTO I-IX -teoksen lämmitysharjoitukset

Esiintyjät Kosto-teoksessa
Katri Naukkarinen

Lauantai 25.3.

Olipa kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Ollaan oltu ryhmänä hajallaan tammi -, helmikuun esitysten jälkeen. Aloitettiin harjoitukset rauhassa ja juotiin kahvia ja kerrattiin kuulumisia. Jengi vaikutti ihanan pirteiltä ja levänneiltä, vaikka tietenkin opinnäytteen tekemiseen liittyvä stressi onkin päällä. Harjoitussaliin päästyämme oli ihana huomata, että siellä olivat suunnittelijat ahertaneet ja luoneet salista 523 simulaation tulevasta esitystilasta Oulussa. Harjoitukset alkoivat äänenavaukseen liittyvillä harjoitteilla, sekä pienellä harmoniaharjoituksella. Teoksen materiaali kun koostuu pitkälti puhutusta/lauletusta materiaalista, sekä kehollisesta kuljetuksesta. Tekstin pariin päästyämme oli hassua huomata, miten hyvin kaikilla oli teksti muistissa. Mutta kai se niin on, että kerran kun opettelee asiat kunnolla ja ajan kanssa, niin sinne ne jää muistin perukoille, josta ne voi kaivaa koska vaan esiin. Tekstin opettelu ja muistaminen on kovin paljon vieraampi asia itselleni kuin liikkeiden opettelu ja muistaminen, joten se on vaatinut todella paljon enemmän aikaa ja työtä. Mikään ei tule helpolla heti kättelyssä, mutta kova työ palkitsee ja ensi kerralla samanlaiset haasteet tuntuvat varmasti jo hivenen helpommalta. Sitä paitsi huomaan, että teksti jää eri tavalla pitkäaikaisempaan muistiin. Tanssiliikkeet saatan oppia nopeasti ilman suurempia ponnisteluja, mutta ne saattavat kadota aivan yhtä nopeasti.

Lauantai oli kokonaisuudessaan aika rento harjoituspäivä. Puhuimme ja lauloimme kaikki 9 tekstiä läpi ainakin kertaalleen ja muistelimme niiden toteutustapoja. Anni ei valitettavasti pääse mukaamme Oulun esityksiin, joten jaoimme hänen vastuualueitaan muille. Teimme kehollista kuljetusharjoitusta, jonka pointtina on sytyttää kasvojen anatomiallinen käyttö ja saattaa siitä syntyvä fiilis koko kehoon. Pikkuhiljaa alkaa kuljetus joka syttyy eri kohdista kehoa tai kasvoja tai omasta psykologisesta melskeestä. Oma taktiikkani on käyttää hyväksi sisäistä puhetta, joka kuuluu ehkä jollekin hahmolle joka mielessäni syntyy olemisentavastani. Tämän kuljetuksen olisi hyvä liikkua myös tilassa ja ottaa huomioon muut esiintyjät. Saa vapaasti vaikuttua muiden kuljetuksesta, mutta emme tutki suhdetta ja tilannetta välissämme, vaan omaa olemista tehtävän parissa. Vaikuttuminen voi siis tapahtua, mutta se ei kehity yhteiseen dialogiseen olemisentapaan vaan sitä hyödynnetään oman navan ympärillä pyörimiseen. No ei vaiskaan, siitä saa apua jalostaa omaa kuljetusta.

Sunnuntai 26.3.

Harjoitukset alkoivat hitaasti, aloitusaika venähti, aamu tuntui raskaalta, kelloja oli siirretty kesäaikaan. Launatain keveyden oli korvannut suorituspaineista raskas väsymyksen verho. Viimeiset harjoitukset ennen kiertuetta olivat alkamassa ja vielä monta asiaa ratkaisematta. Teosta ei voi viedä muihin esityspaikkoihin selaisenaan, koska tilat ovat kovin erilaisia verrattuna teatterisaliin. Syvyyttä ei pysty käyttämään samalla tavalla hyväksi, joten kynttilöiden käyttöä jouduttiin sijoittamaan uudella tavalla tilassa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa toimintaamme teoksen aikana. Kynttilöiden kanssa pähkäily vei ison osan harjoituspäiväämme, mutta päätöksiä niiden suhteen oli tehtävä. Välillä päätöksenteko meni tunteisiin asti, liekö syy kiireen ja paineen, vai sen, että on vaikea asettaa selkeitä raameja toiminalle joka koostuu improvisaatiosta ja jokaisen omasta sisäisestä ajankulumisen hahmottamisesta? No päätöksiä tuli joka tapauksessa tehtyä ja nähtäväksi jää miten hyvin ne toimivat Oulussa.

Teoksen liikkeellinen materiaali on kiinnostava siinäkin mielessä, että välillä sen tekeminen tulee kuin itsestään. Omasta puuhailusta on välillä todella kiinnostunut ja jokainen valinta toisensa jälkeen ruokkii seuraavaa. Sitten taas on näitä päiviä niin kuin tämä kyseinen sunnuntai, milloin mikään ei tunnu hyvältä. Lainaten erästä luokkatoveriani ”harjoitustilassa löyhkäsi häpeä”. Hävetti oma kykenemättömyys ja sitoutumattomuus, mutta ei voinut sitoutua, koska kaikki mitä teki, tuntui huonolta, parhaimmillaan keskinkertaiselta. Oleminen oli kökköä, eikä hyvällä tavalla vaan sellaisella mielenkiinnottomalla mitäänsanomattomalla, jolloin itsensä tuntee kovin pieneksi. Jotain vain härväsi omistautumatta sille kuitenkaan. Materiaalin rikkaus ja vaikeus on siinä, ettei ole mitään valmista mitä voisi aina vaan toistaa. Joka ikinen kerta on laitettava itsensä liikkeelle ja uskottava omiin valintoihin ja tuotoksiin, silti samalla kuunnellen tapahtumaa. Toiminnassa korostuu läsnäolon tärkeys ja jos ei satu olemaan ns. hyvä päivä saavuttaa läsnäolon vain oikeanlaisella virittäytymisellä. Siihen ei ollut aikaa sunnuntaina, mutta se on ehdottoman tärkeä hetki esiintyjälle ennen lavalle menoa.

Minkähänlaisia odotuksia sitä on kiertuekaudesta?

Ainakin on mukava päästä taas esiintymään KOSTO I-IX:llä. Jotenkin Teatterikorkeakoulun esityskauden aikana tuntui siltä, että teos vasta saavutti potentiaaliaan. Asiat alkoivat kauden edetessä hioutua kirkkaammiksi ja esiintyjänä ymmärsi mitkä valinnat toimivat ja mitkä eivät. Sitä osasi pikkuhiljaa rakentaa omaa kuljetustaan kohti hienovireisempää ja tarkempaa muotoa, joka toimi paremmin kokonaisuuden kanssa. Oli siis herkempi kuuntelemaan teoksen kokonaisvirettä, koska ymmärrystä teoksen sisältä oli karttunut enemmän. Ylimääräinen oli karsiutunut pois matkan varrella. Enää ei tarvinnut käyttää energiaa esimerkiksi tekstin muistamiseen, se tapahtui jo luonnostaan lukuisten toistojen myötä.

On mukava päästä vielä esiintymään ja jatkamaan teoksen syventämistä, viedä teosta uusille yleisöille ja kuulemaan heidän mietteitään. Tavallaan tässä kiertueessa on myös paljon haikeutta mukana. Tällä ryhmällä olemme olleet yhdessä viimeiset kaksi vuotta. Olemme nähneet toisiamme päivittäin ja olleet asioiden äärellä. Olemme tehneet yhdessä erilaisia kokeiluja, tunnusteluja, pohdintoja, päätelmiä ja oivalluksia taiteen parissa. Tuntuu haikealta ajatella, että nämä ovat viimeisiä esityksiä yhdessä, vaikka mistä sitä koskaan tietää. Kiertue tuntuu tärkeältä, jonkinlaiselta siirtymältä ja siitä haluaa ottaa kaiken irti. Itse ikävöin jo nyt teitä ihania ihmisiä, sekä Teatterikorkeakoulua, kotia viimeisen viiden vuoden ajalta.

29.3.2017
Pinja Poropudas
Tanssijantaiteen maisteriopiskelija

Taideopiskelijan elämää

Taideyliopiston opiskelijat jakavat hetkiä arjestaan niin kotimaassa kuin vaihdossa ulkomailla. Pääset myös kurkistamaan esiripun taakse, kun opiskelijat kertovat valmistautumisestaan näyttelyyn, konserttiin tai esitykseen.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia