Kun orkesterit tulevat kampukselle
Sibelius-Akatemia ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry (SUOSIO) vahvistivat yhteistyötään ja pohtivat yhdessä orkesterien työnantajaroolin ja orkesterikoulutuksen tarpeita ja tulevaisuutta 12.-13.1.2026 järjestetyssä symposiumissa.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa tarkasteltiin orkesterikentän muutoksia, tulevaisuuden muusikkouden osaamistarpeita ja koulutuksen kehittämistä. Symposium toi yhteen opiskelijoita, opettajia sekä lähes kaikkien suomalaisten ammattiorkestereiden edustajat.
Katse tulevaisuuteen: työnantajamessut yhdisti ammattilaiset ja opiskelijat
Ensimmäisen symposiumpäivänä kuultiin orkesteritoiminnasta työnantajan näkökulmasta ja pohdittiin muuttuvan yhteiskunnan vaikutuksia orkesterityöhön. Monikielisissä työryhmissä ja paneelikeskusteluissa pohdittiin tulevaisuuden orkesterimuusikkoutta ja kuultiin myös orkesterien rekrytointikäytännöistä ja muista orkesterityön realiteeteista.
Päivä päättyi työnantajamessuihin, joissa orkesterien edustajat ja musiikin ammattiopiskelijat vaihtoivat ajatuksia ja verkostoituivat. Paikalla oli edustus lähes jokaisesta suomalaisesta ammattiorkesterista. Se osaltaan kertoo aiheen tärkeydestä.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Iiris Lehtonen pitää avointa keskustelua hyvin tärkeänä.
“On hyvä pohtia yhdessä, millaisia työnantajia orkesterit ovat tulevaisuudessa ja antaako soitinopiskelijoiden koulutus valmiuksia orkesterityön arkeen. Ovatko orkesterit tulevaisuudessa houkuttelevia työnantajia? Näitä teemoja olemme päässeet yhdessä tarkastelemaan näiden päivien aikana.“

Katse opetussuunnitteluun: Sibelius-Akatemialla tärkeä rooli ammattilaisten kasvattajana
Symposiumin toisena päivänä keskityttiin orketerimuusikoiden koulutukseen – opetussuunnitelmien päivittämiseen ja siihen, miten muuttuvat työelämätaidot tulisi huomioida koulutuksessa.
Ryhmätyöskentelyissä nousi esiin muusikon työn laaja-alaisuus. Iiris Lehtosen mukaan orkesterityössä ei ole kyse vain soittotaidosta, vaan muusikon työ edellyttää monipuolisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
“Monipuolisuus on se millä parhaimmin vastataan nopeasti muuttuvan työelämän vaatimuksiin. Seuraavaksi on tärkeää vetää yhteen tapahtuman anti”, Lehtonen toteaa.
Sibelius-Akatemia oli innolla mukana tapahtuman järjestämisessä avatakseen hedelmällistä vuoropuhelua ammattikentän kanssa muun muassa koulutuksen kehittämisen näkökulmasta. Toisaalta oli myös tärkeää tarjota opiskelijoille tilaisuus kuulla työelämän odotuksista ja tutustua kentän toimijoihin kasvotusten.
“Yhteistyö ja keskustelut jatkuvat varmasti molemmista näkökulmista. Orkesterikentän toimijoita tullaan muun muassa kuulemaan tulevassa opetussuunnitelmatyössä”, toteaa koulutusohjelmajohtjaa Kaisa Holopainen.
Symposium sai kiittävää palautetta niin orkestereilta kuin Sibelius-Akatemian henkilöstöltä ja opiskelijoilta. Seuraava tapahtuma järjestetään keväällä 2029.
Yhdessä soiden
Tässä blogissa pääset tutustumaan Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osaston yhteissoiton ja -laulun kansainväliseen arkeen ja juhlaan henkilöstön ja opiskelijoiden silmin. Kurkkaa kanssamme orkestereidemme, kuorojemme ja kamarimusiikkitoimintamme kulisseihin.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia