Lekan tahdissa, sahan soidessa – ympäristötaiteilijana Hiilipörssi-hankkeessa
Ahdistaa. Tätä tekstiä kirjoittaessa katson ulos ikkunasta ja nautin syysruskasta, mutta en voi olla samalla miettimättä ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden häviämistä. Miksi olemme niin lyhytnäköisiä, että emme ymmärrä hävittävämme maapallon luonnonvaroja? Kukaan ei varmaan nykyään ole immuuni ilmastonmuutoskeskustelulle ja yleiselle huolelle maapallon tilasta. Tämä ei kuitenkaan ollut se seikka, joka ensisijaisesti johdatti minut ympäristötaiteen pariin. Ennemmin syynä lienee ollut taiteilijan suuntavaistoni.
Olen aina ollut kiinnostunut luonnon esteettisistä ulottuvuuksista, ja filosofisista luontoon liittyvistä pohdinnoista. Keväällä 2019 minut valittiin yhdeksi Hiilipörssi-hankkeen ympäristötaiteilijaksi, toteuttamaan suon ennallistamistalkoisiin liittyvää sävellysprojektia Heinävedelle. Elokuussa matkani vei Heinäveden Vihtariin, jossa vietin kokonaisen viikonlopun korven keskellä talkoita äänittäen ja kuvaten, mutta myös saunoen ja käyden mielenkiintoisia keskusteluja luontoasiantuntijoiden ja -harrastajien kanssa. Talkoissa aloin pohtia sitä, onko taiteella jotain yhteistä luonnonsuojelun kanssa? Itse ajattelen että taiteessa tähdätään luonnonsuojelun lailla usein (aikaa) kestäviin lopputuloksiin, johonkin, joka kantaa myös tuleville sukupolville.
”Metsätien varresta sukellan suoraan sisään korpeen. Kuinka vaivalloista sankassa metsässä liikkuminen onkaan! Hädin tuskin löydän saappailleni sijaa muhkuraisesta maasta ja puiden risuiset oksat tarraavat minuun kiinni joka puolelta. Lopulta pääsen aukeammalle alueelle, ja kuulenkin jo moottorisahan terävän äänen jostain etäämpää…”
Kun työskentelee erilaisissa konteksteissa, tulee väistämättä miettineeksi uusilla tavoilla myös musiikin roolia ja merkitystä. Aiemmin olen tehnyt musiikkia esimerkiksi elokuvaan ja monitaiteiseen installaatioon, jolloin korostuu musiikin ja muiden taidemuotojen vuorovaikutus. Hiilipörssi-hankkeen projektissa päätin tietoisesti käyttää paikan päällä tallennettuja ääniä ja tuoda omat aistihavaintoni ja kokemukseni myös kuulijan ulottuville. Ajatuksena oli myöhemmin yhdistää nämä äänet säveltämääni musiikkiin. Projekti oli myös sillä tavoin poikkeava, että siinä on mukana tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden yhteisö ja taustalla ilmaston- ja luonnonsuojeluun liittyvät tavoitteet.
Nämä taustatekijät herättivät minut miettimään sitä, kuinka taiteilija voi olla hyödyllinen? Kuinka taide voi olla hyödyllistä? Minkälaista sanomaa välitämme teoksillamme, ja kuinka tietoisesti sen teemme? Samaan aikaan muusikkona ja säveltäjänä haluan pitää kiinni omasta esteettisestä tulkinnasta ja ilmaisusta, sekä jättää tilaa myös kuulijan tulkinnalle. Ajattelen, että teokset täydentyvät lopulliseen muotoonsa vasta kuulijan mielessä.
”Otan esille mikrofonini, ensin nauhoitan talkootyöskentelyn ääniä etäältä, sitten uskaltaudun lähemmäs, kuulen iloista puheensorinaa ja monenkirjavien työkalujen rytmikästä pauketta…”
Soveltavaa ja osallistavaa taidetta on varmasti yhtä montaa lajia kuin on sen tekijöitäkin. Hiilipörssin ympäristötaideprojekti sijoittuu hyvin ainakin alaotsikon ”taiteilija jalkautuu” alle. Minulle tällainen jalkautuminen tuntuu tällä hetkellä luontevimmalta tavalta tehdä soveltavaa taidetta, jollekin toiselle muusikolle se voisi olla vaikkapa sairaalamuusikkona toimimista. On myös monia tapoja tehdä (luonto)ympäristön inspiroimaa musiikkia, aina mukaan ei tarvita ulkomusiikillisia elementtejä. Kenties eräänlaista soveltavan taiteilijan osaamista onkin se, että osaa valita kuhunkin projektiin soveltuvat työskentelytavat, joutumatta tinkimään taiteellisesta näkemyksestään.
”Päätän osallistua myös varsinaiseen talkootyöhön, muun muassa mutaista maa-ainesta tamppaamalla. En tunne ketään näistä muista paikan päällä olevista, mutta pääsen nopeasti mukaan porukkaan ja työkin valmistuu rivakasti reippaan huumorin siivittämänä”.
Entäs se luonnon monimuotoisuus? Kuinka voimme vastustaa nykyajan lyhytnäköisyyttä suhteessa maapallon kestokykyyn? Voimme Juicen sanoja lainaten ”istuttaa vielä sen omenapuun…” tai sitten ennallistaa suota talkoovoimin siinä toivossa, että joku tulevista sukupolvista näkee työn tulokset. Uskon uusia mahdollisuuksia löytyvän myös, kun eri alojen asiantuntijat ja taiteilijat yhdistävät voimansa.
”Kiipeän korkeimmalle kummulle, jonka löydän. Talkoolaiset ovat alkaneet pikkuhiljaa palata takaisin Mattilan tilalle. Pysähdyn, jossain lintu laulaa visertää riehakkaasti…Alan kuulla mielessäni melodioita, jostain ympäristöstäni tai sisältäni nousevia havaintoja, emootioita, säveliksi pukeutuneina. Silloin tunnen, että olen jollain tavalla saanut yhteyden tähän paikkaan. Ja nyt haluan jakaa sen yhteyden myös muiden kanssa”.
Johanna Pitkänen on Vantaalla asuva muusikko-säveltäjä. Syksyllä 2019 hän toteutti ympäristötaideprojektin Hiilipörssi-hankkeessa. Pitkänen on mukana soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntijan erikoistumiskoulutuksessa.
Kursivoidut tekstit ovat päiväkirjamerkintöjä suon ennallistamistalkoista Heinävedellä 3.8.2019.
Taitekohtia
Taitekohtia on Taideyliopiston Soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntijan erikoistumisopintoja suorittavien taiteen ammattilaisten blogi. Blogin teemana on eri taiteen alojen soveltaminen arkisissa yhteisöissä. Keskiössä ovat kohtaamiset, kokemukset ja mahdollisuudet muun muassa kuvataiteiden, tanssin, elokuvan, musiikin, teatterin ja sirkuksen äärellä.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia