Miksi tekstiiliksi?

1.3.2021 0 Tykkää 0 kommenttia Ilai Lehto

Mikään muu ei ole ihmiselle niin läheinen kuin tekstiili.

Huomasin hiljattain, että Suomesta löytyy hiljattain perustettu ja pikkuruinen uuden tekstiilitaiteen yhdistys. Olin etsiskellyt tekstiilitaiteeseen erikoistunutta taiteilijayhdistystä jo aiemminkin, mutta sillä erotuksella, että se linkittyisi eritoten kuvataiteen ja nykytaiteen kentälle – eikä niinkään perinteisiin käsityö- ja design-konteksteihin. Löysin sen jonkinlaisen hakuammunnan seurauksena somen kautta ja hain siltä samalta istumalta Uuden tekstiilitaiteen yhdistys UUTE ry:hyn. Sinä samaisena iltana sähköpostiini kilahti viesti: ”Sinut on hyväksytty tänään hallituksen etäkokouksessa UUTE ry:n jäseneksi. Onneksi olkoon ja tervetuloa!”

Tuntuu erityisen hyvältä päästä viemään eteenpäin omaa tekemistään verkostoitumalla tietyn tekniikan ja materiaalin tiimoilta. Se lisää näkyvyyttä ja tuo varmuutta omaan asemaan omituisena rajatilatekijänä, joka tavallaan astuu moneen eri rooliin yhtä aikaa. Olen joutunut usein aiemmin sanallistamaan muille miksi juuri tekstiili? Vasta varsin myöhään se on ylipäätään hyväksytty täysiveriseksi vaihtoehdoksi kuvataiteen alati kasvavassa materiaali- ja tekniikka-arsenaalissa. Tekstiilikäsityö kytkeytyy myös yhä edelleen kysymyksiin sukupuolittuneesta tilasta, työstä ja mahdollisuuksista. Mitä uutta voin mieheksi lukeutuvana taiteilijana tuoda tekstiilitaiteen kentälle, millaisia keskusteluja avata valintojeni kautta? Mikä tekstiilissä ja käsityötekniikassa niin kovasti minua kiinnostaa ja kiehtoo?

Tekstiili on hyvin monitahoinen materiaali, henkilökohtainen ja tunnetasolla kerroksellinen ja affektiivinen. Silti se on materiaalina aina altis (muoti)virtauksille, muutoksille ajassa ja paikassa, joita kaikkialla ihmisten maailmassa esiintyvät tekstiilit visuaalisesti hyvin ilmentävät. Tekstiili voi olla hyvin arkista, juhlavaa, sensuellia, militanttia, poliittista, vakavaa, kepeää, ratkiriemukasta, vaatimatonta, karnevalistista… eli lähes mitä vain. Se on lisäksi ollut läsnä elämissämme, aina ihmiskunnan alkuhämäristä asti. Se verhoilee kehoamme, asumuksiamme, esineitämme, me käperrymme sen suojiin nukkuessamme… Mikään muu ei ole ihmiselle niin läheinen kuin tekstiili. Tekstiilipinnan voi kosketuksen kautta rinnastaa helposti ihoon tai turkkiin, josta varhaisimmat kankaiset pukimet onkin valmistettu.

Oma pääasiallinen tekstiilikäsityötekniikkani on villahuovutus, joka on ikivanha tekstiilimateriaalin valmistusmenetelmä, yksi kaikkein vanhimmista. Sen veistoksellisuus ja omatahtoisuus viehättää. Kaiken keskiössä on veden, hallitun voimankäytön ja emäksisen aineen avulla tapahtuva alkeellinen magia, joka saa untuvaisen villan tihentymään, käpymäiset kuidut avautumaan ja sekoittumaan toisiinsa. Prosessi raskauttaa materiaalin ja kutistaa sen ulottuvuksia. Villa ei myöskään aina tottele, se jää tahallaan möykkyiseksi tai jättää välillä huopumatta ja kehittää reikiä. Pidän sen arvaamattomuudesta ja muinaisuudesta. En ole teknisesti lahjakas käsitöiden saralla, enkä pidä juurikaan suunnitelmallisesta yksityiskohtien toteuttamisesta ja hiomisesta. Villa on suurpiirteinen, eikä sen kanssa tarvitse edetä kaavamaisesta. Villahuovutus tarjoaa oman erityisen työskentelytavan ja mahdollistaa ronskimmat otteet. Se pakottaa hyväksymään virheitä ja muuttamaan suunnitelmia useaan kertaan lennosta ja sopii siksi minulle täydellisesti.

Villa suusi, villa pääsi, villa viisi hammastasi,

villaiset sinun vihasi, villainen sinä itsekin.

(Tohmajärvi, J. Hakulinen 1891. SKVR VII, 5:3942)

• Ilai Elias Lehto

^{Kirjoittaja opiskelee viimeistä vuottaan maisteriopintoja Kuvataideakatemian kuvanveiston opetusalueella. Hän on ollut intomielinen huovuttaja vuodesta 2012 eli lähes 10 vuotta.}