Piirtämisen riemu

11.3.2021 0 Tykkää 0 kommenttia Ilai Lehto

Kesken päättymättömältä tuntuneen sekopäisen kirjoituskimaran vapautus löytyykin kynästä itsestään – ei kirjaimesta, vaan piirustuksesta.

Palasin vastikään reilun viikon mittaiselta opinnäytteen kirjoitusretriitiltäni lapsuuden kodistani Pohjois-Karjalasta. Edessä on vielä päiväkausia pelkkää oikolukua ja editointia, mutta pää tuntuu jo valmiiksi tahmealta. Kirjoittamisen virta on lähes ehtynyt. Ennen riveiltä pulpunnut raikas keveys ja lennokkuus tuntuukin uudeelleenmuotoiltuna lähinnä läjältä tunkkaisia korulauseita. En ole kokenut tekeväni mitään luovaa enää aikoihin, en sitten aloitettuani tammikuussa tämän urakan. Näiden mietteiden syövereissä tuskaillessani tietokoneen ääressä rikkoo hiljaisen apatiani sähköpostiin kilahtava viesti. Muistutus Pernillan torstaisista piirustustunneista. Niihin pitää tätä nykyä rajoitusten myötä ennakkoilmoittautua, mutta toiveikkaana näppäilen viestin ruutuun: ”Olen tulossa.”

Mahdun helposti mukaan, sillä piirtäjiä on aamupäivästä paikalla kolme. Otan oman tutun paikkani vesipisteen vierestä ja mietin montako kuukautta on kulunut edellisestä kerrasta. Tuntuu ruhtinaalliselta päästä tänne, tässä tilanteessa. Ennen kaikkea pääni tyhjenee kuin itsestään sormieni tartuttua hiileen.

Ensimmäinen veto on kankea, mutta nautinnollinen. Muutama minuutti aikaa. Vain malli, piirrin, havainto ja minä. Yksinkertaisia perusasioita. Piirustus on kuten lukeminen. Taito, jonka kerran opittuaan ei unohda – mutta joka vaatii täysivaltaista keskittymistä ja näyttää kaikki hapuilut ja herpaantumiset havainnoinnissa. Joskus se on tuskaisin työmaa, jonka kuvitella saattaa. Muttei tänään. Tänään pursun piirustuksen riemua, hiili juoksee paperilla ja muuttuu taipuisiksi ja eläviksi viivoiksi.

Siirryn vähitellen hiilestä värikynään, vaihdan isot arkit pienempiin ja keskityn yksityiskohtiin. Tänään on erikoispäivä, kaksi piirustustuntia perätysten. Tilaan valuu hiljalleen muutama piirtäjä lisää, osa ei jää iltatunneille. Aistini ovat terävät ja piirtämiseen kuluva aika hujahtaa kuin itsestään. Kohta onkin aika pitää perinteinen ”fika-paussi” ja pullaakin on totta kai, tällä kertaa ainakin kolmea eri sorttia. Piirustustunnin kiireetön ja omistautunut ilmapiiri omalta kelluvalta saarekkeeltaan, jonka tutuista kasvoista tunnistaa tulleensa juuri oikeaan paikkaan. Tällä kertaa keskustelu soljuu englanniksi, ruotsiksi, suomeksi ja japaniksi. Tutun japanilaisen mallina toimivan tanssijan lisäksi paikalla on kanteleensoiton opiskelija Sibalta ja kuuntelen heidän sananvaihtoaan hiljaa vierestä, kunnes on aika paljastaa, että olen itsekin vuosia japania opiskelleena ymmärtänyt lähes kaiken. Ruosteisen kielitaitoni takia en useinkaan uskalla avata suutani, mutta tämä ryhmä antaa siihen stressittömän tilaisuuden ja keskustelu soljuu eteenpäin sujuvasti kolmikielisenä. En melkein malttaisi palata piirtämään, mutta illalla meillä on myös mukana tuttu kanadalainen piirtäjävahvistus, josta on myös tullut poissaolojeni aikana piirustustuntien oma epävirallinen tiskijukka. Aamupäivän keskittyneen hiljaisuuden sijaan illalla kuunnellaan mallin innoittamana ooppera-aarioita, jotka epäilemättä kirvoittavat entistäkin dramaattisempia viivoja osallistujien piirtimistä.

Hämmästyn itsekin väsymätöntä piirustusintoani, sillä kuvittelisi seitsemän tunnin piirustelun jälkeen olevansa aivan naatti, mutta vielä hyväntuulisen kritiikkikierroksenkin jälkeen koen aistini tarkoiksi ja sormenpäitäni kutkuttaa päästä kynän varteen. En pidä kiirettä luokasta poistuessani ja toivotan kaikille hyväntuuliset heipat. Piirtäminen on selkeästi mitä parhainta harjoitetta ja sen lisäksi myös täydellistä terapiaa ja kauan kaivattu lomapäivä kirjoittamisesta. Pistän työpöytäni päälle muistilapun, jotta en unohtaisi ilmoittautua ensi tunnille!

• Ilai Elias Lehto

^{Kirjoittaja opiskelee viimeistä vuottaan maisteriopintoja Kuvataideakatemian kuvanveiston opetusalueella. Hän on viettänyt viimeiset kuukaudet tuskaillen opinnäytteensä kirjallisen osion parissa.}