Professori Jarkko Lahti: Teatterikentän rakenteita on uudistettava
Toiminnan kestävyys on otettava teatterien rahoituksen perusteeksi, näyttelijäntaiteen professori ehdottaa puheenvuorossaan.
Valtaväestön ikäluokat pienentyvät radikaalisti lähitulevaisuudessa. Se tarkoittaa yleisömäärien laskemista erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella sijaitsevien teatterien kohdalla. Lisäksi valtiontalouden sopeutus vaikuttaa teatterialan rahoitukseen. Siksi olemme Suomen teatterikentän rakenteiden kanssa pian perimmäisten kysymysten äärellä.
Toivon todella, ettei alamme väistä vastuutaan olla määrittelemässä tätä väistämätöntä muutosta. Lopullinen päätös teatterikentän rakenteista ja rahoituksesta kuuluu poliitikoille, mutta alan asiantuntijoiden tulee olla määrittelemässä kriteeristöä, jolle tulevat VOS- eli valtionosuusjärjestelmän rahoituspäätökset läpinäkyvästi pohjaavat. Pahin skenaario on, että rahoituksen niukentuessa sopeutusta aletaan tehdä pistemäisinä, reaktiivisina päätöksinä, ilman päätösten tukena olevia rahoituksen perusteita.
Henkilötyövuodet ovat jatkossakin taiteen vapautta suojeleva tapa rahoittaa teatteria, mutta miten voisimme lisäksi arvioida toiminnan laatua?
Koska en ole mukana asiasta lausuvissa työryhmissä, teen ehdotukseni professuuriini kuuluvan yhteiskunnallisen vaikuttamisvastuun näkökulmasta, kansalaisena.
Ehdotan, että jatkossa suomalaisen teatterin kestävyys kaikkine ulottuvuuksineen määrittelisi rahoitusta.
Opetushallituksen muotoilun pohjalta teattereiden toiminnan kestävyys voitaisiin jakaa sosiaaliseen, kulttuuriseen, taloudelliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Näiden ulottuvuuksien rinnalle nostan myös taiteellisen kestävyyden käsitettä.
Ehdotan edelleen, että alueellisuus nähtäisiin nämä kaikki kestävyyden eri laadut lävistävänä tulevan rakenteen lähtökohtana. Ei kuitenkaan nykyisessä muodossa, vaan esimerkiksi niin, että jollakin alueella toimisi jatkossa yksi suurempi teatteri, jolla olisi yksi hallinto, yksi määräaikainen taiteellinen henkilökunta ja useampi eri paikkakunnilla toimiva tuotannollinen alusta – siis teatteri. Uskon, että näin toimintaa voitaisiin sopeuttaa menettämättä koko maan kattavaa alueellista teatteriverkkoa.
Ja ennen kaikkea: tämä mahdollistaisi freelancer-taiteilijoiden ja vapaiden ryhmien huomattavasti nykyistä paremman integroimisen kiinteään teatterirakenteeseen.
Voisiko meillä lopultakin olla yksi toimiva työmarkkina, nykyisen kahden lähes kohtaamattoman todellisuuden sijaan?
Käsittelen aihetta laajemmin vuoden päästä julkaistavassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun suomenkielisen näyttelijäntaiteen koulutusohjelman Kestävä näyttelijä -projektin kirjallisessa julkaisussa, mutta julkista keskustelua tästä latautuneesta ja kipeästäkin aiheesta tulee käydä rohkeasti jo nyt.
Luodaan tulevaisuutta, ei vain uhkakuvia. Ja kuunnellaan tässä prosessista myös nuorta sukupolvea, jolle kaikki tämä kerran jää.
Yhdessä kohti kestävämpää suomalaista teatteria.
Jarkko Lahti
Professori
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
Puheenvuoroja taiteesta ja yhteiskunnasta
Tässä blogissa yhteisömme jäsenet nostavat esiin ajankohtaisia aiheita taidekentältä ja yhteiskunnasta.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia