Taide pitää hengissä

9.2.2021 0 Tykkää 0 kommenttia

Aineettoman arvon luominen ei ole vähäisempää kuin lumikinosten siirtely, kirjoittaa Taideyliopiston vararehtori Jaana Erkkilä-Hill.

Luova talous on nähty monissa selvityksissä työllisyyden nostajana, kansantalouden pelastajana ja aineettomien arvojen airuena. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkaisi vuonna 2017 raportin Luova talous ja aineettoman arvon luominen kasvun kärjiksi. Siinä esitetään toimenpiteitä, joiden avulla työllisten määrää voitaisiin nostaa 10 000 hengellä. Onkohan tätä raporttia luettu nyt koronan kurittamana aikana? 

HS:n koosteessa muiden lehtien annista (HS 18.1.21) viitattiin luovan luokan tarpeettomuuteen ja ihmeteltiin suomalaisen ajattelutavan mahdollistamaa apurahajärjestelmää, joka takaa ainakin joillekin taiteilijoille toimeentulon. Kalle Lampela toteaa siteeratussa Taide-lehden kirjoituksessaan, että taidetta tehdään joka tapauksessa, vaikkei siitä edes maksettaisi. HS:n esille nostamat sitaatit oli irrotettu kokonaisuudesta, joten kirjoittajien intentioita on mahdollista tulkita monin tavoin.  

Jos unohdamme hetkeksi ansaintalogiikan ja talouskasvun, ja keskitymme taiteeseen elämän ylläpitäjänä, saatamme ehkä ymmärtää, miksi taiteesta sittenkin kannattaa maksaa, erityisesti vaikeina aikoina. Miksi taiteen saavutettavuus on entistä tärkeämpää silloin, kun arjen monet muut ulottuvuudet käyvät rajallisiksi ja tietoisuus elämän hauraudesta tunkee päälle joka puolelta?

Yad Vashemissa, Jerusalemissa sijaitsevassa holokaustiin keskittyvässä tutkimuskeskuksessa on laaja aineisto getoissa ja keskitysleireissä tuotettua taidetta. Arkistossa on dokumentoituna tietoja konserteista, näytelmistä, taidenäyttelyistä, kirjoituksista. Taide on ollut kaikissa muodoissaan elintärkeää ihmisille heidän ihmisyytensä ylläpitämisessä, niin taiteen tekijöille kuin vastaanottajillekin. Yad Vashemin näyttelytiloissa esillä olevat teokset eivät läheskään kaikki kuvaa juutalaisten vainoa, vaan maalauksissa avautuvat maisemat, ikkunat toisiin maailmoihin. Äärimmäisen kärsimyksen keskellä on ollut tärkeää muistaa myös elämän kauneus, ja siihen taide on antanut mahdollisuuden.

Tämänhetkinen pandemia ei ole verrattavissa holokaustiin. Voimme kuitenkin oppia jotakin suhtautumisesta taiteeseen ja sen arvoon, kun katsomme ajassa taaksepäin, ja mietimme, mitä riskejä ihmiset olivat valmiita ottamaan päästäkseen kokemaan taiteen antamia elämyksiä. Tällä hetkellä muusikot soittavat tyhjissä saleissa ilman yleisöä, joka kuuntelee esitystä jossakin digitaalisen laitteen äärellä. Museot pitävät ovensa suljettuina, vaikka voisivat tarjota ihmisille mahdollisuuksia päästä turvallisesti teosten äärelle. Teattereiden ovet pysyvät kiinni.

Luova luokka ei ole kadonnut minnekään, eivätkä myöskään ihmisten tarpeet päästä kosketuksiin taiteen kanssa. Yhteiskunnassa riittää rahaa moneen tarpeeseen. Elinkeinoelämää tuetaan miljardeilla. On yhteisistä arvoistamme ja poliitikkojen tahdosta kiinni, tuemmeko taidetta ja annammeko taiteilijoille mahdollisuuden tehdä työtään siitä maksettavan palkan turvin. Aineettomat arvotkaan eivät synny tyhjästä. Aineettoman arvon luominen ei ole vähäisempää kuin lumikinosten siirtely. Molempia tarvitaan ja toisaalta niiden laiminlyöminen aiheuttaa vakavia seurauksia sekä yksilöille että yhteiskunnalle.

Jaana Erkkilä-Hill
Vararehtori
Taideyliopisto