Taideyliopiston valosuunnittelijoiden valoisku Jätkäsaareen ja paneelikeskustelu osana Helsinki Design Week 2017 -ohjelmaa

28.2.2018 0 Tykkää 0 kommenttia

Tämän julkaisun kirjoittajina ovat Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriopiskelijat Mateus Manninen, Teo Lanerva sekä Alexander Salvesen. He pohtivat valaistuksen ja valotaiteen merkitystä yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja ympäristön näkökulmasta.

Ryhmä Taideyliopiston valosuunnittelun opiskelijoita järjestivät Guerrilla Lighting -tapahtuman osana Helsinki Design Week -ohjelmaa Jätkäsaaressa viime vuoden syyskuun sateisena iltana.  Guerrilla Lighting on Iso-Britanniasta alkunsa saanut valotapahtuma, jossa nopeilla valoiskuilla tuodaan arkkitehtuuria ja muita kohteita esille uudessa valossa.  Tapahtuman tavoitteena on herättää keskustelua ja kiinnittää asukkaiden ja päättäjien huomio kaupunkivalaistukseen. Guerrilla Lighting -tapahtuman jälkeen järjestimme valaistukseen liittyvän paneelikeskustelun osana Showroom-tapahtumaa. Showroom on HDW:n muotoilun, tilasuunnittelun ja valaistuksen ammattilaistapahtuma. Tapahtuma järjestettiin 13.–15.9.2017 Helsingin Messukeskuksessa, yhteistyössä Habitaren kanssa. Sekä Guerrilla Lighting että paneelikeskustelu olivat osa Taideyliopiston Arkkitehtuurivalaistus-kurssia, jonka ohjaavana opettajana toimi Reija Pasanen TaM.

Paneelikeskusteluun osallistui valaistusalan ammattilaisia ja taiteilijoita sekä “Valon varjopuolet. Valosaaste ympäristöongelmana” -kirjan kirjoittaja Suomen Ympäristökeskuksesta. Keskustelua käytiin valon mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudessa, unohtamatta sen varjopuolia. Keskustelua johtivat valosuunnittelun opiskelijat Teo Lanerva sekä Mateus Manninen. Tilaisuuden panelisteina olivat:

• Aki-Pekka Tammilehto, Helsingin kaupunki, tiimipäällikkö
• Marjut Kauppinen, Kruunuvuorenrannan valotaidekoordinaattori
• Ilkka Paloniemi, Lux Helsinki, taiteellinen johtaja ja valotaiteilija
• Tülay Shakir, taiteilija
• Jari Lyytimäki, Suomen Ympäristökeskus, erikoistutkija
• Alexander Salvesen, valosuunnittelun opiskelija, Taideyliopisto

Videolinkki paneelikeskusteluun

Yhteisöllisyys / Kaupunki

Kirjoittaja: Mateus Manninen ValoMA on keväällä 2018 Taideyliopistosta teatteritaiteen maisteriksi (TeM) valmistuva valo- ja videosuunnittelija. Hän on työskennellyt viime vuosina enimmäkseen valotaiteen, installaatioiden, esittävän taiteen sekä erilaisten tapahtumien parissa Suomessa ja ulkomailla.

”Ihminen on geneettisesti adaptoitunut siihen että valo antaa turvaa”, aloittaa Jari Lyytimäki Ympäristökeskuksesta. Pohdimme valon roolia ja sen tarvetta Helsinki Design Weekin Showroom paneelikeskustelussa. Ihminen on jo esihistoriallisilta ajoilta saakka pyrkinyt hyödyntämään valoa ja valloittamaan pimeän. Nuotiopiirit ovat kasvaneet kaupungeiksi, jotka koostuvat pienemmistä piireistä ja yhteisöistä. Yhteisöt, kaupunginosat ja korttelit luovat nyt omaa pimeän ajan identiteettiään. Myös Ilkka Paloniemi, Lux Helsingin taiteellinen johtaja, puhui siitä miten ajatus valosta kaupunkiympäristössä on kehittynyt viime vuosina ja yöajan identiteetin kiihkeästä muutoksesta. Turvan ja funktionaalisuuden lisäksi valo rakentaa myös elämyksiä ja luo pimeän ajan dramaturgiaa.

1800-1900 -lukujen taitteessa alkoi öljylyhtyvalaistus vaihtua sähkövalaistukseksi. Kiihtyvän teollistumisen myötä katuvalaistuksen määrä lisääntyi nopeasti, mutta sen tarkoitus oli pitkään puhtaan funktionaalinen, näkemisen helpottaminen. 1900-luvun alussa valomainosten värikäs kuvasto loi ensimmäisen visuaalisen kerroksen kaupungin seinämiin. Vuosisadan lopulla räiskyvien mainosvalojen rinnalle nousi myös hillitympi julkisivuvalaistus ja valotaide, jotka ovat yrittäneet kuiskata huutavia mainoksia vastaan. Toivottavasti valaistusteknologian ja energiatehokkuuden kehittyessä huudot eivät kovene, vaan pystytään puuttumaan ajoissa valon volyymin tasoon sekä tarpeeseen.

Pimeys voidaan kokea haastavana mahdollisuutena, kaupunkitilaa uudistavana ja elämyksiä tuottavana työvälineenä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Helsinkiin nouseva uusi valotaiteella profiloituva asuinalue Kruunuvuorenrantaan, jonka tarkoituksena on lisätä ja tukea valon avulla alueen yhteisöllisyyttä ja tunnistettavuutta, kertoo Kruunuvuorenrannan valotaidekoordinaattori Marjut Kauppinen. Kruunuvuorenranta on esimerkki nykyaikaisesta nuotiopiirin perinnöstä rakentaa kaupunginosalle oma vahva identiteetti, valon ja pimeyden, valotaiteen avulla.

Kaupungin pimeä aika on alkanut elämään omaa elämää valolla piirrettyjen narraatioiden ja mielikuvien välityksellä luoden uusia kerroksia ja kertomuksia ympäristöstä. Nämä kertomukset vahvistavat kaupunkilaisia yhteisönä ja rakentavat yhteistä ymmärrystä ja historiaa omalle asuinalueelle.

Kansan pimeässä vaeltamisen ajat ovat ohi. Elinympäristömme on vuorattu sähkövalolla, niin sisältä kuin ulkoa. Sähköinen keinovalo hallitsee kaupungin pimeää aikaa. Valaistus ohjaa ja toimii suunnannäyttäjänä, luo turvaa, tukee käyttäjän tarpeita, sekä maalaa tiloja ja korostaa ympäristön ominaispiirteitä. Kaupunki on nyt nuotiopiirimme, joka hohkaa oranssina taivaalla. Kaupungin hohto ja öinen kirkkaus on mahdollistanut ihmiselle ympärivuorokautisen turvatun sykkeen yhteisön ytimessä.

Ihminen tarvitsee myös pimeyttä. Pimeys on lepoa. Tarvitsemme valon ja hälyn keskellä lepoa ja hiljaisuutta. Tasapaino näiden kahden vastakkaisen voiman välillä on ihmiselle ja monelle muulle eläimelle elinehto. Nuotiopiirille on mukava tulla vaihtamaan kuulumisia, ja se on tärkeä sosiaalisen elämän kannalta, mutta tarvitsemme pimeyttä, niin kuin tarvitsemme unta.”

Taivaanrannan maalailua?

Kirjoittaja: Teo Lanerva ValoMA on Helsinkiläinen freelancer valo- ja videosuunnittelija. Hän työskentelee esitystaiteen parissa sekä tapahtumissa pienistä underground-klubeista suuriin festivaaleihin. Viime vuosina hän on työskennellyt yhä enemmän myös videon kanssa. Video kiinnostaa häntä enemmän älykkäänä valon lähteenä ja elävänä lavastuselementtinä, kuin informaation lähteenä.

”Keskustelu valosaasteesta on noussut viime aikoina vihdoin alan ammattilaisten keskuudesta myös valtamedioihin ja osaksi yleistä keskustelua. Saksan geotieteen tutkimuskeskuksen johtava tutkija Cristopher Kyba toteaa BBC:n haastattelussa keinovalon olevan yksi merkittävimmistä ihmisen ympäristölle aiheuttamistaan fyysisistä muutoksista (Molony 2017)

Pitkään kuvittelin valosaasteen johtuvan lähinnä kaupunkien valoista. Tätä kirjoitusta varten taustatutkimusta tehdessäni löysin havainnollisen kartan valosaasteen määrästä ja sitä tutkiessani huomasin, että Suomen kirkkain kohta ei olekaan Helsinki, vaan Vaasan ja Porin välissä sijaitseva Närpiö (Lightpollutionmap.com). Tässä alle kymmenen tuhannen asukkaan kaupungin valaistus ei vaikuttanut uskottavalta selitykseltä valosaasteen määrään ja pienen googlailun jälkeen Närpiö paljastui Suomen kasvihuoneviljelyn keskukseksi.

Monet kasvihuoneiden ympäristössä asuvat ihmiset (puhumattakaan eläimistä ja kasveista) kärsivät kasvihuoneen aiheuttamasta valosaasteesta. Iltaisin nukahtaminen saattaa olla haastavaa, kun ulkona on kirkkaampaa kuin kaupungin kaduilla. Yhdysvalloissa on jopa kirjoitettu tapauksesta, jossa lentokentän lähelle rakennetut kasvihuoneet haittaavat lentäjien näköä laskeutumisen aikana. Osaan kasvihuoneista on asennettu pimennysverhot hillitsemään valosaasteen määrää. Esimerkiksi New Hampshiren Londonissa verhot asennettiin kuitenkin niin huonosti, että hillitäkseen paikallisten asukkaiden raivoa, kasvihuoneviljelijät ovat päättäneet sammuttaa valonsa iltaisin ja sytyttää ne uudestaan vasta keskiyön jälkeen, kun suurin osa ihmisistä on jo nukahtanut. Hollannissa asiaan suhtaudutaan vakavasti ja laki velvoittaa asentamaan kunnolla pimentävät verhot kasvihuoneisiin. Tästä huolimatta valosaastekarttaa katsellessa näkyy Hollanti selvästi Euroopan kirkkaimpana alueena. (DeNijs 2017.)

Toinen yllättävä valosaasteen aiheuttaja Euroopassa on maakaasuteollisuus Norjassa, jossa arvioidaan sijaitsevan yli puolet Euroopan maakaasuvarannoista. Maakaasulaitoksien yllä roihuaa valtava tulipallo, joka valaisee pilvetkin. Siinä missä esimerkiksi Ruotsissa alueiden valoisuus seuraa pitkälti asukastiheyttä, erottuvat Pohjois-Norjan rannikot huomattavan kirkkaana suhteessa asukastiheyteen. Toisin kuin kasvihuoneet, maakaasulaitokset eivät onneksi ole aivan asuintalojen vieressä, mutta niiden vaikutus näkyy pitkälle. Hammerfestissä Pohjois-Norjassa viime kuussa vieraillessani ihmettelin ensimmäisenä iltana, että mikä ihmeen massiivinen juhannuskokko horisontissa roihuaa. Seuraavana aamuna alueen kauneimmalle vuorelle kävellessäni, ymmärsin valon olleenkin peräisin maakaasulaitoksesta. Vaikka tulipallo muuttikin maisemaa huomattavasti pystyi siitä huolimatta alueella katselemaan tähtiä ja revontulia toisin, kuin monissa kaupungeissa.

Maakaasulaitoksen vaikutus horisonttiin

Helsinki Design Weekin paneelissa pohdimme mahdollisia ratkaisuja valosaasteen hallintaan kaupungeissa. Valosaastetta aiheuttavat teollisuuden lisäksi kodit, kaupat, mainokset ja katuvalaistus. Tällähetkellä katujen ja puistojen valaistuksen lähtökohta on hyvin demokraattinen. Kaupungin dokumenteissa on listattu tarkat ohjearvot paljonko valoa milläkin kulkureitillä ja alueella vaaditaan, jotta turvallinen ja esteetön liikkuminen on mahdollista kertoi Helsingin Kaupungin Rakennusvirastossa työskentelevä Aki-Pekka Tammilehto. Jari Lyytimäki ympäristökeskukselta pohti voisiko älykkäämpien valaisimien (smart lighting) myötä esimerkiksi asuinalueen asukasyhdistys päättää himmentää alueen valaistusta osana illoista, jotta tähtien katselu olisi mahdollista. Julkisella puolella ongelma tiedostetaan ja Helsingissä on käynnistymässä jopa valottomat alueet hanke. Norjassa on hiljattain julkistettu ensimmäinen liiketunnistimilla varustettu autotien valaistus. Helsingissä liiketunnistuksella toimiva katuvalaistus koetaan vielä liian kalliiksi ainakin kevyenliikenteen väylillä, koska kaupunki käyttää mittarina liiketunnistimilla saavutettavaan energian säästöä. Teknologiaa testataan myös Suomessa vaikka siihen liittyy paljon ennakkoluuloja. Valotaiteilija Tülay Shakir pohti saavatko jatkuvasti syttyvät ja sammuvat katuvalot ympäristön vaikuttamaan rauhattomalta. Välkyttelevätkö myös isokokoiset eläimet valoja ohikulkiessaan?

Ledeihin vaihtaminen ei ole hillinnyt valosaasteen määrää vaan pikemminkin pahentanut tilannetta. Monissa kaupungeissa on syyllistytty ajattelemaan, että kun ledit kuluttavat vähemmän energiaa kannattaa niitä käyttää runsaammin. Nasan satelliittikuvissa näkyy valon määrän kasvua myös kehittyneissä maissa vaikka sitä luulisi tapahtuvan lähinnä enää kehitysmaissa. Todellisuudessa tilanne on pahempi kuin kuvat antavat ymmärtää, sillä sinisille aallonpituuksille painottuva ledien valo jää sinisemmiltä osiltaan satelliittien sensoreilta havaitsematta. Tämän aiheuttavat sensoreiden tekniset rajoitteet sekä se, että siniset aallonpituudet siroutuvat paljolti ilmakehässä ennen kuin ne tavoittavat satelliitin sensoriin.

Monissa kaupungeissa on tiedostettu, että esimerkiksi turvallisuudentunnettakin voidaan luoda tehokkaammin muilla keinoilla kuin valon avulla. Hyvänä esimerkkinä toimii Malmö, jossa pimeä ja autio puisto koettiin vaarallisena ja luotaantyöntävänä. Ensimmäinen ajatus oli karkoittaa möröt puiden katveesta valaisemalla alue kirkkaasti. Onneksi ajoissa ymmärrettiin, että tämä ei tulisi lisäämään puiston viihtyvyyttä vaan pikemminkin vähentämään sitä. Kun ongelmaan kysyttiin ratkaisua puiston laidalta toimivan nuorisotilan käyttäjiltä, päädyttiin puistoon rakentamaan esiintymislava, jota nuoret saavat vapaasti käyttää tapahtumien järjestämiseen. Alue valaistiin tunnelmallisesti himmeillä kynttilää muistuttavilla valaisimilla. Esiintymislavan ympärille rakentunut aktiivinen kulttuuri teki yhdessä tunnelmallisen valaistuksen kanssa puistosta miellyttävän ja turvallisen ympäristön paitsi liikkua, myös viettää aikaa pimeinä iltoina.”

Valo suunniteltuna osana kaupunkikuvaa

Kirjoittaja: Alexander Salvesen on Helsingissä asuva valo- ja kuvataiteilija sekä freelancer valosuunnittelija. Häntä kiinnostaa mm. väri ja muoto ja se tilallinen synergia mitä näitä yhdistelemällä voidaan luoda. Valosuunnittelijana Salvesen on työskennellyt niin pienten kuin suurienkin tapahtumien parissa sekä tanssin, teatterin ja esitystaiteen kentällä. Tällä hetkellä työskentelyn painopisteeksi on yhä vahvemmin muodostumassa valotaide ja oman itsensä ilmaisu sen kautta.

”Paneelikeskustelussa osana Helsinki Design Weekiä, puhuttiin myös valotaiteen asemasta osana kaupunkiympäristöä, niin pysyvien kuin väliaikaisten teosten tiimoilta. Yhtenä esimerkkinä yhteisöllisestä valotaiteesta osana kaupunkiympäristöä käytimme jo aikaisemmin mainittua Helsingin Kruunuvuorenrantaan rakentuvaa ns. Valon kaupunginosaa, jossa jokaista rakennusoikeusneliömetriä kohden rahoitetaan tontille pysyvää valotaidetta. Hanke on hieno avaus tuoda kiinteää valo(taidetta) paremmin esille kaupunkiympäristöön laajemmin ja hanke osoittaa ilahduttavasti, että kiinnostus valoon on koko ajan kasvamassa. Julkisen tilan valaistus on pitkään ollut pelkästään funktionaalinen. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ja funktionaalisen katuvalaistuksen lisäksi kaupunkikuvassa näkyy yhä enemmän valaistuksellisia ratkaisuja, joissa yritetään tuoda esim. kiinteistön arkkitehtuuria esille uudessa valossa, ja asukkaat ja yritykset osaavat vaatia laadukasta valoa ympäristöönsä.

Kasvava kiinnostus ja herääminen valon merkittävään pimeän ajan ilmaisulliseen potentiaaliin liittyy mitä luultavimmin myös siihen, että Suomeen on viime vuosina ilmestynyt lukuisia valofestivaaleja, josta maailmallakin tunnustusta herättänyt Lux Helsinki on suurin ja merkittävin. Tällaisten festivaalien avulla on mahdollista tuoda taiteellisesti mielenkiintoisia valoteoksia näkyviin kaupunkitilaan ilman pitkiä rakennus tai lupaprosesseja joita kiinteissä teoksissa joutuu tekemään. Valofestivaalien muoto mahdollistaa myös ”räväkkäämpää” ilmaisua, koska teoksia ei ole tarkoitettu pysyviksi. Ilkka Paloniemi ilmaiseekin paneelissa, että Lux Helsingin yksi tehtävä onkin ehdottaa kaupunkikuvaan erilaisia valotaiteen muotoja ja jättää sitä kautta ideoita tulevaisuudessa ehkä pysyviinkin valoinstallaatioihin muhimaan ihmisten mieliin. Valotaiteen ilmaisullista potentiaalia pohtii paneelissa myös Tülay Schakir,  joka toteaa valon olevan välineenä mitä mainioin sen mahdollistaessa ilmaisua kaikkea huutamisen ja kuiskauksen välillä. Räväkät ja monesti värikkäät (lue huutavat) valoteokset ovatkin enemmän omiaan juuri osana väliaikaisia tapahtumarakenteita, kun taas pysyviksi valotaideteoksiksi sopii useammin kuiskausta muistuttava valollinen ilmaisu, joka ei tuota liikaa häiriötä tai ärsytä läheisyydessä asuvia asukkaita liikaa.

Kuiskaukseen ja huutamiseen liittyen haluan kuitenkin tässä esittää oman huomioni siitä, että kaupunkikuvassa pimeinä aikoina varsinkin Helsingissä yleistyneet suuret led valomainostaulut saavat kyllä kaupalliseen tarkoitukseen täyttää kaupungin yhteistä valotilaa huutavilla värillisillä ja vilkkuvilla kuvastoillaan. Aihetta sivuttiin myös lyhyesti Showroomin paneelissakin ja pohdittiin regulaation tarpeesta.

Laajentuva tekijäkenttä – tai “kuka näitä nyt sitten oikein tekee?”

Nuorena tekijänä valotaiteen ja arkkitehtuurivalaistuksen parissa työtilaisuuksien saaminen ja löytäminen ei aina ole helppoa, vaikka työtilaisuuksia kyllä on. Avoimiin teoshakuihin osallistuminen edellyttää usein pitkääkin valmistelua teoksen idean, konseptin ja teknisen toteutuksen osalta, ilman varmuutta siitä tullaanko teos ikinä edes toteuttamaan. Työtilaisuuksien löytäminen kontaktien kautta vaatii myös varsinkin työuran alussa, suuria ponnistuksia yhteistyötahojen ja “piiriin” pääsemisen osalta. Parempaan suuntaan tässä ollaan kuitenkin koko ajan menossa ja prosesseista on tullut avoimempia ja nykyään tiedostetaan myös valotaiteilijoiden ja valosuunnittelijoiden tärkeys osana dynaamista työryhmää ja heitä pyritään aktivoimaan mukaan suunnitteluprosessiin jo aikaisessa vaiheessa. Tämä on oikea suunta.

Kuitenkin osittain varmasti yllä mainituista johtuen, ja toki varmasti muustakin, olen havainnut että julkista valotaidetta ja arkkitehtuurivalaistusta tehdään monesti alalla toimivien kollektiivien tai eri yrityskokoonpanojen toimesta. Isoissa projekteissa työryhmässä toimiminen, ja kontaktit niin sähkö- ja rakennusalan kuin myös alan muihin toimijoihin on merkittävä etu. Tällä hetkellä suurin haaste tässä onkin mielestäni saada mukaan myös pienempiä yksittäisiä toimijoita ja taiteilijoita, jotka pystyvät tarkastelemaan tilannetta mahdollisista uusista näkökulmista ja eri taustoista. Esimerkkinä nostettakoon tässä jo mainittu Kruunuvuorenrannan valotaideprojekti, jossa kutsuvierasmenettelyllä hankitut teokset (yhteensä 20kpl) tuotetaan 8 tekijän voimin, joista Lighting Design Collectiven osuus toteutettavista teoksista on lähes puolet.

Julkinen valotaide kommunikaation välineenä

Keskustelussa heräsi myös ajatuksia siitä kuka valoa sitten ”saa” tehdä julkisiin tiloihin, ja pitäisikö esimerkiksi älyteknologian mahdollistamaa valojen ohjausta avata myös tavallisille kansalaisille. Ala on siitä helposti käsin kosketeltava, että vaikka valo sinällään on materiaalina kaikkea muuta, on jokaisella jonkinlainen henkilökohtainen suhde valoon ilmaisullisena välineenä. Innostus joka varsinkin joulun alla ja pimeinä talvikuukausina näyttäytyy esimerkiksi kaupunkilaisten parvekkeilla. Kuitenkin kaupunkitilaan suunniteltaessa pitää osata punnita ja tarkastella valoa monesta eri näkökulmasta: käyttäjälähtöisyys, viihtyvyys, häiritsevyys liikenteelle ja asukkaille, tekniset tarpeet, huollettavuus, asennus, arvokkuus ja dramaturgia kaupunkikuvassa jne. Tämän nojalla väittäisin, ettei hyvä valaistus tai valotaideteos synny pelkästään innosta valoa kohtaan, mitä myös toki tarvitaan, vaan taustalla on aina prosessi, jossa yllä olevia asioita on otettu huomioon. Siispä onkin erityis tärkeää, että varsinkin pysyviä arkkitehtuurivalaistuksia tai valotaideprojekteja ja -teoksia  toteuttaessa on aina tekijänä valon ammattilainen.

Parhaimmillaan valotaideteos tai esimerkiksi herkullinen julkisivuvalaistus sulautuu osaksi ympäristöään ja tuo pimeän ajan tullessa kaupunkikuvaan jotain uutta. Mielestäni loistava esimerkki siitä, miten kaupunkikuvaan julkisivuun tehty valoteos onnistuneesti jatkaa rakennusta myös pimeälle ajalle, on Reykjavikin konserttitalo Harpan tehty teos. Pimeän tullessa esimerkiksi julkisivu voi kommunikoida valon avulla jotain aivan muutakin, kuin päiväsaikaan ja kaupunkitilaa pystytään muuttamaan valon avulla radikaalistikin.

Kaupunkitilaan tehtävää valotaidetta ja valaistusta pystyy myös tekemään hyvinkin pienemmin ja nopeammin, kuten esimerkiksi syyskuussa Helsinki Design Weekin yhteydessä toteutettu Jätkäsaari Guerrilla Lighting – tapahtuma osoitti. Valo on yhteisöä kokoava ja meitä kaikkia kaupunkilaisia yhdistävä tekijä.”

Lähteet:

Paneelikeskustelu Helsinki Design Week 2017

Teo Lanerva:

Molony, Ray. 2017. LEDs ‘making light pollution worse’. Luxreview.com. 2017. Haettu 30.11.2017. http://luxreview.com/article/2017/11/leds-making-light-pollution-worse-

Lightpollutionmap.com. Haettu 4.12.2017.https://www.lightpollutionmap.info/

DeNijs, Boy. 2017. Light pollution throws shadow over recently opened North American greenhouses. Hortidaily.com. Haettu1.12.2017.http://www.hortidaily.com/article/32899/Light-pollution-throws-shadow-over-recently-opened-North-American-greenhouses

Alexander Salvesen:

http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/kruunuvuorenranta/valotaide

Guerrilla Lighting -tapahtumakonseptin verkkosivut:
http://www.guerrillalighting.net