← Takaisin blogiin

Teatteriesitys ryhmätyönä

Teatterissa kuten työelämässä yleensäkin, työ on perinteisesti perustunut asiantuntijoiden yksilötyöhön ja selkeästi rajattuihin työnjakoihin. Ohjaaja johtaa ja näyttelijät näyttelevät näytelmätekstiä ohjauksen mukaisesti. Tänä päivänä työtä tehdään kuitenkin yhä enenevässä määrin ryhmätyönä tiimeissä. Ryhmämuotoisen yhteistyön etuna on, että lopputulos syntyy koko työryhmän luovuuden ja ideoiden pohjalta. 

Moni ammattiteatteri tuottaa ainakin osan tuotannoistaan ryhmätyönä tai nk. ryhmämuotoisena, toisin sanoen ohjaajan ja tekstin hierarkiaa muuttaen. Tämä tarkoittaa esityksen valmistamista tasavertaisemmin, jolloin koko työryhmä osallistuu mahdollisesti sekä tekstin tuottamiseen että esityksen muodon miettimiseen. Tämän tyyppinen yhteistyö haastaa kuitenkin ammattilaisten osaamista ja tuotantojärjestelmiä.

Julkaistu artikkelini käsittelee edellä kuvatun kaltaista teatterin tekotapojen monipuolistumisen mukana tuomia oppimishaasteita. Tutkimus liittyy Rovaniemen Teatterin – Lapin alueteatterin kanssa toteuttamaani kehittämishankkeeseen vuosina 2008–2009 ja 2011. Kysyn artikkelissa, mitä ammattiteatterissa tulisi oppia, jotta teatterin tekemisen tapoja voisi muuttaa ryhmämuotoisemmiksi. Erittelen oppimishaasteita pitkällä aikavälillä Rovaniemen Teatterin henkilökunnan osaamisten ja työmetodien, harjoitusprosessin ja tuotannon näkökulmasta. Kokeilutuotannoissa, joissa sitouduttiin tavalla tai toisella ryhmämuotoisiin teatterin tekemiseen jouduttiin miettimään uudelleen teatterin työvastuita, aikataulutusta ja vakiintuneita työnjakoja – kuka tekee mitäkin ja missä vaiheessa.

Muodostin artikkelissa kaksi narratiivia suurelle näyttämölle valmistetuista kahdesta tuotannosta. Ensimmäisessä tuotannossa luotiin improvisaation pohjalta käsikirjoitus. Tuotantoa ohjasi taiteellinen kolmen hengen ydinryhmä. Toisessa tuotannossa taas muokattiin draamatekstiä harjoitusprosessin aikana.

Kummassakin tuotannossa ilmeni oppimishaasteita tuotannossa, harjoitusprosessissa ja johtajuudessa sekä aiemmat osaamiset kyseenalaistuivat. Ryhmämuotoisuus osoittautui monimutkaiseksi oppimisprosessiksi, jossa näyttelijöitä osallistettiin enemmän kuin yleensä ja esityksen teksti joko syntyi harjoitusprosessissa tai sitä muokattiin esityksen tarpeisiin. Näyttelijöiden osallistaminen lisäsi toivoa heidän ideoidensa läpimenosta. Sekä näyttelijät että ohjaajat kokivat ohjaajien työnkuvan muutoksen paradoksaalisena. Yhtäältä haluttiin lisätä omaa ja ryhmän vaikutusvaltaa, toisaalta haluttiin ohjaajan johtavan ja ottavan vastuuta. Tuotannoista erityisen haasteellisen teki sen, että kellään ei ollut tiedossa, miten tuotanto etenee. Milloin esitys on valmis, miten ja millä aikataululla lavastus, ääni- ja valosuunnittelu syntyy ja miten nämä limittyvät yhteen harjoitusprosessin kanssa.

Ryhmämuotoiset teatterin tekoprosessit tulisi nähdä yhteisinä oppimisprosesseina. Teatterin ryhmämuotoistuminen edellyttää myös ammattien uudelleen määrittelyä. Ammattiteatterit voisivat ottaa käyttöön joustavamman tuotantomallin ryhmämuotoisissa harjoitusprosesseissa. Lisäksi näkökulma voisi siirtyä oppimiseen pitkällä tähtäimellä (millaisia ongelmia koimme? Miten ratkaisemme nämä jatkossa?), eikä keskittyä ainoastaan tuotantokohtaisiin ongelmiin (Kuka teki virheen ja missä vaiheessa?).

***

Satu-Mari Jansson on teatteria ja draamaa oppimismuotoina tutkinut kasvatustieteiden tohtori. Satu-Mari työskentelee Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa tutkijatohtorina ArtsEqual-hankkeessa. Hänen tutkimusvastuisiinsa kuuluu taideinterventioon osallistuneiden jännittäjien kokemuksen, moniammatillisen yhteistyön ja taiteen vaikutusmetodologioiden tutkimus. Satu-Mari toimii myös työyhteisövalmentajana ja draamapedagogina valmentaen johtoryhmiä ja työyhteisöjä osallistavan kehittämisen ja draaman keinoin.

Janssonin artikkeli on ilmestynyt Teatterintutkimuksen seuran Näyttämö & tutkimus -julkaisusarjan uusimmassa, kuudennessa vuosikirjassa. Artikkeli löytyy julkaisun sivulta 86, pdf-tiedoston sivulta 49.

Equally well

ArtsEqual tutkii, kuinka taide voi lisätä tasa-arvoa ja hyvinvointia ja miten se voisi olla kaikille kuuluva peruspalvelu. Mutta mitä kaikkea se tarkoittaa käytännössä? Tässä blogissa näytetään, mistä kaikesta ArtsEqual rakentuu.

ArtsEqual studies how art can increase equality and well-being, and how it could be a public service that belongs to all. But what kind of things does this mean in practice? This blog describes what ArtsEqual is all about. 

www.artsequal.fi

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia