Teknologiasuhteesta [prologi 1/4]

5.10.2015 0 Tykkää 0 kommenttia

Valosuunnittelun blogi aloittaa neljäosaisena ”jatkokertomuksena” professori Tomi Humaliston 5.10.2015 pitämän Prologipuheen aiheilla. Kokonaisuus käsittelee aluksi teknologiasuhdettamme. Sen jälkeen aiheina ovat valon erityisyys ja materiaalisuus, valosuunnittelun tekijäkysymys sekä lopuksi taide aikakoneena. Tässä julkaistaan osa 1/4: Teknologiasuhteesta.

Teknologiasuhteesta

Tiedekirjailija Kalevi Rantanen kuvaa 1900 -lukua elektroniikan ja optiikan aikakaudeksi. 2000-luvun hän nimeää valon aikakaudeksi, jonka keskeiset yhteiskuntiamme ylläpitävät teknologiat toteutuvat edistyneestä biologian ja kemian osaamisesta huolimatta suhteessa fotoniikkaan, eli valon hyödyntämiseen. Siinä missä optiikassa valoa käsitellään aaltomuotoisena säteilynä, fotoniikassa esiin nousee valon hiukkasolomuoto, valokvanttien maailma. Kymmenesosa luonnontieteestä ja tekniikasta on fotoniikkaa, joka ilmenee laserin, valokuitujen, internetin, nano-ja bioteknologioiden, aurinkoenergian, fuusioenergian ja laskennallisen tieteen alueilla. (Rantanen 2015, 11-19) Tämä saattaa kuulostaa teknologiahurmokselta ja positivistisen maailmankuvan näköharhalta, mutta asiaa voi tarkastella myös ympäröivän yhteiskuntatodellisuuden luonteeseen liittyvänä asiana josta taiteilijoiden kannattaa olla kiinnostunut.

Liittyivät ajassamme hyödynnetyt teknologiat suoraan valoon tai eivät, kysymys ihmisen käyttämästä teknologiasta on keskeinen kysymys jota ei saa sivuuttaa. Kysymystä ei voi sysätä spesialisteille, sitä ei voi ulkoistaa ilman että jotain oleellista elämästämme jää havaitsematta. Teknologia ei ole vain sähköä, elektroniikkaa ja piirilevyjä. Kuten VTT:n entinen johtaja, tutkija Tarmo Lemola asian määrittelee, teknologiaa ovat laajasti ne välineet ja taidot joita ihminen käyttää (Lemola 2000, 10-11). Jos jotain niin oleellista kuin apuvälineen käyttäminen jää maailmasuhteemme tarkastelun ulkopuolelle, ajatus itsestämme typistyy. Näin käy myös taiteelle, jos se sulkee silmänsä tältä yhteydeltä.

Valosuunnittelu on välineidensä vuoksi väistämättä kosketuksissa teknologiaan ja sen käyttämiseen. Yhä monimutkaisempien laitteiden hallinta ja hyödyntäminen edellyttävät eritysosaamista joka leimaa vahvasti käsityksiä valosuunnittelusta ja valosuunnittelijoista. Kapeus korostaa asiantuntijuutta, mutta samalla spesialistin positio voi myös muuttua poteroksi. Kollektiivisen taiteen tekemisen näkökulmasta poterosta ei puutu kuin nurmi päältä ja sillä on toinenkin nimi.

Taiteilija Essi Kausalainen kutsuu itseään kompostiksi, joka koostuu esineiden, olentojen ja koneiden muodostamasta kehosta. Ajatus on kiinnostava, koska se ohittaa kyborgisiin ulottuvuuksiin liittyvät teknologiset fantasiat tarkastelemalla ihmisen toiminnan piiriä samanarvoisten materiaalien verkostona. Hän luettelee taiteellisen työskentelynsä näkökulmasta keskeisiä vuorovaikutussuhteita, dialogeja erilaisten asioiden kanssa, kuten: huonekasvit, jalokivet, toimistotuolit, veden eri olomuodot, pyöräilykypärät, steppikengät, tietokoneet, teipit, kirjat ja ihmiskehot. Dialogit eivät ole samanlaisia vaan ne eroavat kestoiltaan, valtasuhteiltaan ja intimiteetiltään. Kausalaisen mukaan tällaiset kumppanit vaativat kärsivällisyyttä ja vastustavat yksinkertaistavia määrittelyjä. Vastapainoksi ne voivat olla yhteistyössään hyvinkin anteliaita, dialogit voivat olla ajattelua materian tasolla, joka ilmenee olemisessa, eleissä ja toiminnassa. (Kausalainen Esitys 3/2014)

Tämän vuoksi teknologian ajattelu ei kuulu pelkästään valosuunnittelun alueelle yhtä vähän kuin tilan ajattelu pelkästään lavastustaiteen alueelle. Asia koskee yhtä hyvin ohjaajaa, näyttelijää ja tanssijaa. Kun koreografi-tanssija Thomas Freundlich tanssii teollisuusrobotin kanssa, teknologia näyttäytyy 2000-luvun toiseutena, freak shown elefanttimiehenä, johon voimme kiehtovasti projisoida fantasioitamme ja pelkojamme. Taustalla vaikuttavat kuitenkin syvemmälle menevät kysymykset, kuten esimerkiksi teknologisen singulariteetin mahdollisuus, ruumiillisuuden määrittelyt ja koneruumiin katselemisen kinesteettinen kokeminen. Laitteiden ja teknologisten objektien ohella meditoitunut yhteiskuntamme avaa käsittelyn mahdollisuuksia niihin liittyville teemoille, ilmiöille, tarinoille ja maailmasuhteille.

Ihmisaivojen vuorovaikutussysteemejä tutkinut Aivomusiikkilaboratorio -ryhmä on hyvä esimerkki taiteilijoiden pyrkimyksestä ajatella teknologian kanssa, ei pelkästään sitä hyödyntäen. Työryhmä muutti neuroimpulsseja musiikiksi pyrkimyksenään luoda omiin tunnetiloihin sopivaa musiikkia ja tukea psyykkistä itsesäätelyä riippumattomana levy-yhtiöiden tarjonnasta. Ryhmän edustama teknologian kanssa ajattelu ja monialainen tutkiva asenne tuulettivat, ainakin omalla kohdallani, ajatuksia taideteoksen tai esityksen aiheesta ja muodosta.

Jos teknologiaa ajattelee laajassa merkityksessään, monikaan asia ei ole muuttunut vuosisatoihin. On ollut olemassa ihmisen luomia välineitä erilaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi peilejä, värillisiä laseja ja linssejä esitysten valaisemiseen. Käytössä on ollut välineitä, joita nykyisin kutsuisimme low-tech’ksi, ja niitä välineitä on käytetty tietyn vaikutuksen aikaansaamiseksi. Aikanaan ne ovat olleet uutuuksia ja niiden jälkeen on kehitetty aina uudempia uutuuksia. Digitalisaation pyörryttävä kehitysvauhti, uudet innovaatiot ja laitteet luovat tänä päivänä perusteita taidoille, joilla teknologian avulla voidaan ajatella ja luoda taiteellisia merkityksiä. Koneen, ohjelman tai verkoston käyttämisen kokemus edesauttaa teknologian ymmärtämisessä, mutta kehittyneempi käyttäjän taito syventää teknologialla ajattelua. On kuitenkin muistettava, että tämä syy-seuraus -suhde ei ole automattinen. Hallinnan tunteen hybriksessä on edelleen muistettava tehdä havaintoja ja kysyä, miksi.

Tomi Humalisto
5.10.2015

Lähteet

Kausalainen, Essi. 2014. ”Komposti.” Esitys-lehti 3/2014, 12-13.

Lemola, Tarmo (toim.). 2000. Näkökulmia teknologiaan. Helsinki: Gaudeamus.

Rantanen, Kalevi. 2015. Valo ja sen hyödyntäminen ennen ja nyt. Helsinki: Art House.