Tero Hytönen: Terveisiä Tukholmasta

30.8.2018 0 Tykkää 0 kommenttia

Weld – Insister Space
At Issue: Performing
5.6.2018

Kävin tiistaina 5.6. Odengatanilla Weld esitystilassa katsomassa kokoillan kestävän esityskokoelman. Illasta vastasi Insister Space niminen tanssille ja koreografialle muodostettu organisaatio tekijöille jotka identifioivat itsensä joko trans-women, trans-men, non-binary tai cis-women -termien alle. 

Kokonaisuudessaan illassa oli yhteensä 7 esitystä eri kokoisilta työryhmiltä. Keskityn tässä postauksessa kuitenkin niistä vain yhteen nimeltään I Object!

I Object!

Koreografia: Gry Tingskog

Esiintyjät: Emma Starndsäter, Oda Brekke, Tulli Vahtola ja Gry Tingskog

Tuotettu yhteistyössä: Inter Arts Center – Malmö

Odotamme esitystilan ovilla ja saamme ohjeet astua varoen sisään. Esitys on jo käynnissä ja tila on lähes pilkkopimeä. Sisään astutaan parven kautta, josta kävellään vielä rappuset alas esitystilaan. Jo ylhäältä näkee, että pimeässä tilassa on keskellä lattiaa himmeä valo joka piirtää esiin epämääräisen kiiltelevän kasan.

Tilassa on patjoja ja tyynyjä aseteltu kehän muotoon tämän läjän ympärille. Ihmisten asetuttua paikoilleen silmät alkavat enemmän tottua pimeään ja kasasta alkaa erottua käsiä ja jalkoja. Kenenkään kasvoja ei näy ja esiintyjät ovat pukeutuneet samettisiin kokopukuihin jotka heijastelevat himmeää valoa. Käsiohjelman mukaan esiintyjiä on 4 mutta raajoja kasassa näyttäisi olevan kuitenkin enemmän. 

Hiljalleen hahmot alkavat liikehtiä tästä pysähtyneestä kuvasta. Pienestä hengitystä mukailevasta liikkeestä kasvaa vellova orgaaninen olio, joka samassa tahdissa laajenee ja supistuu. Tässä vaiheessa alkaa erottaa, että kasassa on mukana 3 nukkea. Nuket ovat ihmisen kokoisia ja samoihin samettisiin kokopukuihin puettuja. Tämä kasa ihmisiä ja ei-ihmisiä alkaa eriytyä pareiksi ja pieniksi ryhmiksi. Jokaisessa parissa toinen osapuoli on nukke ja toinen on ihminen. 

Seuraa tilanne jossa nukeille osoitetaan hellyyttä ja niiden kanssa makoillaan eri asennoissa. Tässä vaiheessa mieleeni tuli unilelut ja niiden tuoma läheisyys sekä turva. Asentoja vaihdellaan kuin parempaa nukkumisasentoa etsien ja ryhmä alkaa taas kokoontua isoksi kasaksi. Nyt aktiivisempi kasa vaihtelee muotoaan nopeammalla tahdilla ja erilaisia veistosmaisia kuvia alkaa ilmaantua. Kehoja puristuksissa, halauksissa ja levossa. 

Tilanne alkaa rakentua kohti korkeampaa ja korkeampaa veistosmaista kasaa, josta seuraa seuraava liikemotiivi; romahdus. Korkeaksi rakentunut kasa ihmisiä ja nukkeja alkaa hiljalleen kallistua ja koko olio kaatuu yhdessä murtuen lattialle. Kaatumisen jälkeen yhteen kasautuminen alkaa uudestaan ja seuraava korkea kasa romahtaa taas eri tavalla. Romahtelun ja uudelleen kasaantumisen päälle alkaa syntyä myös ääntä. Ääni lähtee esiintyjistä jotka ”imitoivat” kaatumisen/räjähtämisen ääniä. Korkeita vinkuvia ääniä jotka kaatumisen lomassa laskeutuvat alas. Tiheneviä tikittäviä ääniä, kuin kello joka merkitsee sortumisen tapahtumista.

Esiintyjien ihmisyys on enemmän ja enemmän näkyvää esityksen loppua kohden. He alkavat jutella siitä kuinka rakentaa korkeampi kasa. Kiireettömän oloisesti he pohtivat esityksen keskellä, mihin esitystä voisi viedä seuraavaksi. Alun möykkyisestä materiaalikasasta on kuoriutunut toimivia ja järjestäviä ihmisiä. Esitys päättyy palaten takaisin tähän kasaan josta lähdettiin, ja ikään kuin kerii itsensä takaisin alkupisteeseensä. 

Käsiohjelmassa esitystä kuvaillaan tutkielmaksi objektin ja subjektin välisistä suhteista. Erinäisten vaiheidensa kautta se mielestäni esitti vaihtoehtoisia lukutapoja ihmisen ja ei-ihmisen välille.

Kiitos!