← Takaisin blogiin

Tieto vähentää tuskaa

Koreografian opiskelija Sara Grotenfelt pohtii tiedon ja vallan suhdetta koreografisessa ryhmäprosessissa.

Kuva: Sara Grotenfelt

Tulevan syksyn ACO (Artistic Collaboration)-projektin lähestyessä olen miettinyt paljon omaa rooliani koreografina ja onnistuneen ryhmäprosessin edellytyksiä. Työryhmässä tulee olemaan minun lisäkseni kolme tanssijaa, valo-, ääni-, lavastus- ja pukusuunnittelija. Viime aikoina on puhuttu paljon kollaboratiivisesta työskentelystä ja ei-hierarkkisista työtavoista. Olen kokeillut useita eri yhteistyömuotoja ja huomannut, että onnistuneessa työprosessissa ei välttämättä ole kyse pyrkimyksestä vallan tasaiseen jakamiseen. Tärkeämpää on se, millä tavoin väistämättä olemassaolevia hierarkioita huomioidaan ja käsitellään. Eräs keskeinen pohdinnan aihe on ollut tiedon käsite koreografisen taideteoksen kontekstissa ja miten tieto teoksesta määrittelee valta-asetelmia.

Tieto taiteessa

Taiteen kontekstissa tietoa on hyvin monenlaista, eikä se perustu tieteelliselle tutkimukselle tai tilastoille. Tieto taiteessa on subjektiivista epäselvää aikaan ja paikkaan sidottua mongerrusta, mikä tekee sen jakamisesta muiden ihmisten kanssa haastavaa. Tieto voi viitata ammattitaitoon ja työkokemukseen, mutta analysoin tässä ennen kaikkea sitä tietoa, joka syntyy yksittäisen teoksen valmistusprosessissa.

Koreografiassa tämä tieto saattaa esiintyä vaikeasti kielellistyvässä muodossa, mikä on tietenkin koko koreografisen taiteen ydin. On kuitenkin tärkeää tehdä ero sen välillä, mitä tietoa katsoja esityksestä saa ja millä tavoin työryhmä keskenään käsittelee tietoa. Taiteen kokijan ei tarvitsekaan pystyä sanoittamaan kokemustaan, mutta teosta tehdessä työryhmän on kyettävä kommunikoimaan. Kieli on hyvä ja ehkä tarkin ihmisten välisen kommunikoinnin kanava, minkä vuoksi on tärkeää harjoitella vaikeidenkin asioiden artikuloimista sanoin. Toisaalta taiteen kontekstissa tarvitaan aina muitakin kuin puhuttuun kieleen sidottuja jakamisen tapoja.

Tieto teoksesta syntyy yhdessä, oli yhteistyön muoto mikä hyvänsä. Usein työryhmässä kehittyy ns. oma kieli, jonka avulla nimetään teoksen eri osia tai siihen liittyviä praktiikoita. Yhteisen ”tietopankin” muodostaminen vie aikaa ja vaatii tarkkaa artikulointia. Tällainen kommunikointi kehittyy pikkuhiljaa, joskus kuukausien tai jopa vuosien yhteistyön myötä. Siksi esimerkiksi ACO-projekti, jonka kesto on n. 2 kuukautta ja jossa työryhmän jäsenet tuskin tuntevat toisiaan, on mielenkiintoinen haaste.

Koreografin tieto vs. esiintyjän tieto

Aiemmin olen itse yleensä myös esiintynyt koreografioimissani teoksissa, mutta ACO-projektissa olen kiinnostunut harjoittelemaan teoksen katsomista ulkopuolelta. Tämä jo itsessään synnyttää valta-asetelmia, joita uskon olevan mahdollista purkaa tiedon systemaattisen jakamisen avulla.

Tiedon yhteydessä korostuu koreografin (ulkoisen silmän) ja esiintyjän (sisäisen kokijan) suhteen hienovaraisuus. Se, ettei koreografi lopulta esiinny teoksessa ei tarkoita sitä, ettei hän voisi osallistua liikemateriaalin kokeilemiseen ja kokea esitystä myös sisältäpäin. Samalla esiintyjä voi toimia ulkoisena silmänä ja ymmärtää koreografista näkökulmaa. Se mikä näkyy ja se miltä jokin tuntuu voivat olla yllättävänkin suuressa ristiriidassa keskenään.

Viime aikoina olen nähnyt useita teoksia, joissa on ollut selkeästi yksi koreografi ja tämä henkilö on myös esiintynyt teoksessa muiden esiintyjien ohella. Katsojan näkökulmasta usein tunnistan, kuka on koreografi (vaikken tietäisikään miltä hän näyttää) sillä esiintymisestä paistaa läpi, että tämä henkilö tietää teoksesta enemmän kuin muut. Tämä on mielestäni ongelmallinen asetelma ja yksi syy sille, että nykyään kannatan selkeää roolijakoa.

Käännös metodina

Koronakeväänä 2020 teimme yhdessä Sanni Kriikun (TT) ja Maya Olivan (TK) kanssa internet-taideteoksen nimeltään Days with Daisy, jossa ennakkotietoa itse taidemuodosta ei juuri ollut kenelläkään meistä. Tämä tietämättömyys avasi mahdollisuuden hyvin leikkisään lähestymistapaan, jossa intuitiiviset kokeilut johtivat monisyiseen, taiteellisen materiaalin avulla tapahtuvaan kommunikaatioon. Lisäksi prosessista puuttui koreografin ja esiintyjän välinen suhde, sillä loimme kaikki materiaalia samoista teknisistä lähtökohdista.

Koska työskentelimme kokonaan etänä, jaoimme tietoa videopuheluiden, Google Docsin ja Whatsappin välityksellä. Puhuimme ja kirjoitimme paljon, mutta ehkä kiinnostavin tiedon jakaminen tapahtui lyhyiden koreografisten videoiden avulla. Kuvasimme jokainen yhden videon kotonamme ja lähetimme ne toisillemme. Videon vastaanottaja teki siitä käännöksen, eli uuden videon, johon oltiin valittu lähtökohdaksi jokin ensimmäisen videon elementti, esimerkiksi musiikki, tunnelma tai symboli. Tällä tavoin pystyimme jakamaan hyvinkin subjektiivista tietoa niin, että saatoimme ymmärtää, mikä osa tiedosta oli siirtynyt eteenpäin seuraavaan videoon. Näin loimme pohjan taiteelliselle materiaalille ja saatoimme prosessin myöhemmissä vaiheissa viitata näihin videoihin, jolloin ymmärsimme, mistä oli kyse ilman, että tietoa tarvitsi selostaa sanoin.

ACO ja tiedonjako

ACO:n yhteydessä olen pohtinut erilaisia tapoja jakaa tietoa suuremmassa kuin kolmen hengen työryhmässä. Google Drive toimii hyvin tekstien ja referenssien jakamiseen, mutta ne eivät välttämättä itsessään kerro mitään, jos niiden merkitystä kyseisessä teoksessa ei avata. Sen vuoksi on otettava aikaa keskustelulle ja teoksen ulkopuolisten referenssien kontekstualisoinnille. Referenssit voivat olla inspiroivia taideteoksia, tekstejä tai teoreettisia pohdintoja. Ne luovat pohjan yhteistyölle ja toimivat alkusysäyksenä teoskohtaisen tiedon muodostumiselle.

Prosessin ulkopuolisten referenssien lisäksi on tärkeää, että työryhmälle syntyy yhteisiä kokemuksia taiteellisen työn ulkopuolella. Kahvittelujen, baari-iltojen ja luontoretkien merkitystä ei missään nimessä tule aliarvioida. Tällaiset ”tyhy-kokemukset” edistävät sanattoman tiedon muodostumista ja niiden seurauksena ryhmän sisällä syntyy tunnelmia, muistoja ja huumoria. Nämä seikat yhdistävät ihmisiä syvemmällä sosiaalisella tasolla, mikä joskus tuppaa unohtumaan, kun keskitytään työntekoon.

Olen pohtinut, voisiko edellä mainittu videoiden käännösketju toimia myös live-esityksen kontekstissa. Jokainen työryhmän jäsen tekisi omasta erityisosaamisestaan käsin käännöksen jostakin referenssistä. Tällöin saattaisi olla mahdollista, että jokaisen yksilöllinen ääni tulee kuuluviin, mutta materiaalissa olisi kuitenkin yhteinen punainen lanka. Käännösketju voisi olla yksi tapa välttää konsensushakuisuutta, jonka seurauksena taiteellisesta lopputuloksesta saattaa tulla laimea hybridi, jonka takana kukaan ei enää lopulta seiso.

Lisäksi olen miettinyt, tarvitseeko koko työryhmän olla aina läsnä, jotta kaikilla olisi saman verran tietoa teoksesta. Esimerkiksi koreografi ja esiintyjät voisivat työskennellä keskenään ja dokumentoida harjoituksia (esim. videon tai kirjoituksen avulla) ja dokumentaation voisi jakaa muun työryhmän kanssa. Äänisuunnittelija voisi tehdä ehdotuksen tämän dokumentaation perusteella, olematta esiintyjien kanssa samassa tilassa. Tai teosprosessin voisi käynnistää valosuunnittelija valaisemalla tilan, minkä pohjalta tehtäisiin koreografisia valintoja.

Lopuksi

Olen vahvasti sitä mieltä, että taiteellisessa prosessissa tieto vähentää tuskaa. Ajatus, että koreografilla tai ohjaajalla on jonkinlainen selittämätön visio, jota hän yrittää toteuttaa manipuloimalla esiintyjät tekemään jotakin, on vanhentunut ja väkivaltainen. Väkivaltaiselta tuntuvia hetkiä voi syntyä hyvin pienistäkin asioista, joten koreografina (tai jossakin muussa ”johtavassa” asemassa) on hyvä muistaa, ettei tule ottaa omia ajatuksiaan itsestäänselvyytenä, vaan pyrkiä keskittymään yhteisen tiedon synnyttämiseen koko työryhmän kesken. Tieto on valtaa taiteessakin ja kehittämällä metodeja sen tasapuoliseen jakamiseen voimme ehkä astua askeleen kauemmaksi perinteisistä hierarkioista ja miettiä uudestaan vallan sidoksisuutta eri rooleihin taiteellisessa työryhmässä.

Koreoblogi

Koreografian koulutusohjelman blogi on keskustelun ja jakamisen paikka. Täällä koulutusohjelman opiskelijat, henkilökunta ja vierailijat kirjoittavat koreografiasta, opiskelusta, meneillään olevista projekteista, (tanssi)taiteesta ja sen ympäriltä.

Latest posts

Seuraa blogia