← Takaisin blogiin

Vaihtoehtoinen musiikinhistoria

Keskustelua tasa-arvosta käydään parhaillaan kiivaana taidemusiikin kentällä. Keskustelussa voimakkaimmin nousee esille tilastollinen jakatuminen kahden sukupuolen, naisen ja miehen, välillä. Näitä tilastoja voi tarkastella esimerkiksi uudesta kesäfestivaaleja koskevasta selvityksestä. Länsimainen taidemusiikki on perinteisesti koskettanut hyvin rajattuja ihmisryhmiä. Ehkä kysymys kuuluukin, haluammeko laajentaa tätä osallisuutta ja tuoda uudenlaisia ääniä kuuluviin.

Ihmiset voimistelevat

Feminismin neljännen aallon myötä huomio on siirtynyt perinteisestä mies-nais-jaottelusta kohti intersektionaalista tarkastelutapaa, jossa monien tekijöiden, kuten sukupuolen, iän, yhteiskuntaluokan tai etnisen taustan, katsotaan vaikuttavan samanaikaisesti yksilön identiteettiin ja asemoitumiseen yhteiskunnallisissa valtasuhteissa. Intersektionaalisen keskustelun avaaminen taidemusiikin puolelle olisi tosiaankin tarpeen, ettei kävisi niin, että korostamalla yhden ryhmän tasa-arvoa samalla tulemme syrjineeksi jotain toista marginaalista ryhmää tai henkilökohtaisten ominaisuuksien kokonaisuutta.

Olen mukana Yhdenvertaisesti säveltäen –hankkeessa, jossa pyrimme avaamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä sävellyspedagogiselta näkökulmalta. Millaisia asioita siirrämme eteenpäin säveltäjäsukupolvelta toiselle?

Yksi mahdollinen lähestymistapa on kääntää katse kriittisesti kohti omaa toimintaa niin muusikkona, säveltäjänä kuin pedagogina. Miten itse suhtaudun erilaisuuteen opetustilanteessa? Sisältävätkö omat puheeni ja eleeni sellaisia piilossa olevia elementtejä, jotka siirtyvät eteenpäin tiedostamattani? Yksi tällainen tiedostamaton toiminto, ei edes niin piilevä, on teosesimerkkien valinta. Usein opetustilanteessa tulee mieleen sävellyksiä ja säveltäjiä, jotka sopivat kyseiseen käsiteltävään aiheeseen. Nämä valmistelematta mieleen juolahtavat näytteet ovat lähes poikkeuksetta miesten säveltämiä. Ja taas olen välittänyt kivettynyttä kaanonia eteenpäin.

Yhdenvertaisesti säveltäen -hanke käynnistyi viime huhtikuussa Kallio-Kuninkalassa yhdessä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen sävellyskurssin kanssa. Viikonloppuna kokeilin tehdä jotain toisin ja pidin tunnin mittaisen esitysen otsikolla ”vaihtoehtoinen musiikin historia”. Puhuin aiheista joista en kovinkaan paljon tiedä, mutta siitä huolimatta haastoin itseni katsomaan taidemusiikin alan vallitsevaa konsensusta kolmesta erilaisesta tulokulmasta.

Aloitin esittelemällä englantilaisen vuonna 1858 syntyneen säveltäjän Ethel Smythin. Hän oli naisten äänioikeutta vaatinut sufragetti 1900-luvun alun Britanniassa.

”Koska olen johtanut omia oopperoitani ja rakastan lammaskoiria; koska yleisesti pukeudun tweed-kankaaseen ja joskus talvisissa iltapäiväkonserteissa olen jopa johtanut sellaisessa asussa; koska olin militantti naisasianainen ja tartuin tilaisuuteen lyödä tahtia ”Naisten marssissa” hammasharjalla sellini ikkunasta Hollowayn vankilassa; koska olen kirjoittanut kirjoja, pitänyt puheita, ollut radio-ohjelmissa ja en aina ole varma onko hattuni suorassa: näistä ja yhtä olennaisista syistä, tietyllä tavalla, olen kuuluisa.” https://www.bristolsymphonyorchestra.com/single-post/2016/05/11/Composer-Dame-Ethel-Smyth

Ethel Smyth nousi meidän suomalaisten tietoisuuteen vuonna 2016, kun New Yorkin Metropolitan oopperassa esitettiin Kaija Saariahon teos Kaukainen rakkaus. Edellisen kerran siellä oli esitetty naisen säveltämä ooppera vuonna 1903. Tämä teos oli Smythin Der Wald – Metsä. Kantaesitys New Yorkissa oli taloudellisesti hitti, vuoden tuottavin produktio, ja aplodit olivat hurjat. Kuitenkin monet kriitikot olivat nihkeitä arvioissaan. Heidän mielestään teos oli liian ”lihaisa” naisen säveltämäksi.

Smyth ei kritiikistä lannistunut vaan päinvastoin. Yksi hänen suurimmista motiiveistaan oli ajaa naisasiaa myös säveltäjän ammatissa. Hän halusi naisten ”kääntävän ajatuksensa suuriin ja vaikeisiin tehtäviin, ei vain halaillen rannikkoa pelokkaana lähtemään merelle”. 71 vuoden iässä Smyth rakastui Virginia Woolfiin, kuuroutui ja kuoli vuonna 1944.

Seuraavaksi hyppäsinkin suffrageteista aivan eri aiheeseen, nimittäin tutkimaan meksikolaista barokkimusiikkia kolonisaation valossa. Espanjalaiset valtasivat Meksikon alueen alkuperäiskansoilta, kuten asteekeilta, 1500-luvun alussa. Tämä siirtomaavallan aika kesti 300 vuotta (1521-1821). Myös musiikilliset vaikutukset alkoivat heti siirtyä Espanjasta Meksikoon. Tuohon pitkään ajanjaksoon mahtuivat myöhäisrenessanssin, barokin ja klassismin tyylilliset piirteet. Ajatus siitä, että länsimainen taidemusiikki on yhtälailla ollut kolonialistinen ele ja vallankäytön muoto, eikä vain ilosanoma, joka saatetaan kaikkien tietoisuuteen, on mykistävä. Etnografisessa postkolonialistisessa musiikintutkimuksessa on tarkasteltu siirtomaavallan vaikutuksia ja purkautumista suhteessa musiikkiin. Tästä aiheesta ei ole kuitenkaan jostain syystä puhuttu taidemusiikin historian tunneilla. Ehkä sen voisi ottaa puheeksi.

Kolmas aiheeni käsitteli vammaisuutta säveltäjän työssä, aihetta, josta en myöskään ole kuullut puhuttavan omien musiikkiopintojeni aikana. Tämä on siinä mielessä kummallista, että Maailman terveysjärjestön arvion mukaan vuonna 2011 jopa 15% maailman väestöstä oli vammaisia. Kun aiheesta hakee tietoa erilaisin hakusanoin, törmää kuuluisien säveltäjien näön tai kuulon heikkenemiseen, mielenterveyden vaihteluihin ja jopa hulluuteen. Tosin monia diagnooseja on varmasti annettu jälkikäteen. Tämä nerojen mystifiointi ei kuitenkaan vielä tyydyttänyt minua, vaan jatkoin etsimistä ja löysin artikkelin, jossa käsitellään neurologi Oliver Sachsin ja säveltäjä Tobias Pickerin ystävyyttä. Pickerillä on diagnostisoitu Touretten syndrooma. Oliver Sachs luonnehtii haastattelussa Pickerin musiikkia ”erittäin vaihtelevaksi, jopa ajoittain myrskyisäksi” ja pohtii, onko tällä mielikuvituksen runsaudella jotain yhteyttä Touretten kanssa. Hän siteraa kirjassaan Musicophilia Pickerin toteamusta: ”I live my life controlled by Tourette’s. But I use music to control it.” (https://www.independent.co.uk/news/people/profiles/how-we-met-oliver-sacks-tobias-picker-2086659.html)

Olisiko juuri tärkeää saada kaikki tämä kuuluviin – ja vielä paljon enemmän?

Muuttuva säveltäjä

Säveltäjä, oboisti ja pedagogi Riikka Talvitie pohtii blogissaan ympäröivän yhteiskunnan vaikutusta säveltäjän toimenkuvaan. Erityisesti hänen kiinnostuksen kohteenaan on säveltäjän ja yleisön välinen vuorovaikutus. Miten säveltäjän työn yksilökeskeisyyttä voisi avata jaetun tekijyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta? Talvitie suorittaa taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa.

Latest posts

Seuraa blogia