Viikon mentori Tommi Laitio: Ilman sivupolkuja ei synny kiinnostavaa taidetta
Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio lähti tänä syksynä mentoroimaan Sibelius-Akatemian Arts Management -linjan maisteriopiskelijaa Suvi Ahoniemeä.
Teksti: Suvi Ahoniemi
Laitio valmistui itse Helsingin yliopistosta vuonna 2005 pääaineenaan yleinen valtio-oppi. Valmistumisensa jälkeen Laitio työskenteli mm. tutkijana, toimittajana ja kulttuurituottajana. Nyt hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla vuodesta 2012.
Laition vastuulle kuuluvat esimerkiksi kulttuurin avustukset, kaupungin museot ja kulttuurikeskukset sekä Helsingin kaupunginorkesteri. Työnsä ohella hän toimii mm. Sibelius-Akatemian johdon sparrausryhmän jäsenenä.
Taide testaa uuden rajaa
Laitio haluaa kannustaa Taideyliopistoa luomaan olosuhteet rohkeudelle. Hän on huolissaan nuorista aikuisista, joista moni kokee rakentavansa uraansa yksin ja kilpailuasetelmassa suhteessa toisiinsa. Tämä johtaa siihen, että virheitä vältetään viimeiseen asti, mikä käy mielenterveydelle.
”Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että ilman sivupolkuja syntyy harvoin mitään kiinnostavaa. Pitää voida mennä asioita, ilmiöitä ja materiaaleja kohti. Taidehan testaa uuden, arvokkaan ja merkittävän rajaa”, hän sanoo.
Lisäksi Laitio toivoisi, että yhdessä tekemistä vaalittaisiin ja lisättäisiin entisestään.
”Hyvä elämä on mahdollisuutta käyttää taitojaan yhteisönsä hyväksi. Se ei tarkoita kuitenkaan samaa kuin miellyttäminen, vaan voi myös olla ruman, rikkinäisen, kauniin tai unohdetun nostamista esille.”
Kysy usein, miksi
Sibelius-Akatemian Arts management -linja kouluttaa opiskelijoistaan taidejohtamisen ja -yrittäjyyden ammattilaisia. Heitä Laitio kannustaa esittämään paljon kysymystä miksi.
”Taidejohtajan on ymmärrettävä, miksi taiteilija tekee sitä, mitä tekee. Taiteilijan miksi on usein hyvinkin eri kuin katsojan tai rahoittajan. Tässä ristiriidassa mitataan taidejohtaja.”
Tältä pohjalta johtaja pystyy tarjoamaan otollisemmat olosuhteet, joissa kulttuuria luodaan. Laitio näkee, että luovuus on aina pelottavaa ja esimerkiksi esiintyminen voi jännittää koviakin ammattilaisia.
”Johtajan tehtävä on luoda muille turvallisuutta. Tähän kuuluvat asioiden rajaaminen, suunnan ohjaaminen, kannustaminen ja taitojen tunnistaminen.”
Tärkeimmät työelämätaidot ovat Laition mukaan ahkeruus ja myötätunto. Myös auttaminen ja avun vastaanotto ovat tärkeitä.
”Jälkimmäinen on yleensä paljon vaikeampaa”, hän nauraa. ”Mutta kannustan kokeilemaan.”
Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian opiskelija ja mukana alumnimentorointiohjelmassa.
Lisätietoja Sibelius-Akatemian alumnitoiminnasta
Ohjelmassa mukana olevat aktorit ovat kirjoittaneet omista mentoreistaan uraan liittyviä tarinoita, joita saamme lukea kevään aikana perjantaisin Taideyliopiston alumniblogissa.
Taideyliopiston alumniblogi
Alumnimme ovat äänessä tässä blogissa ja tuovat uusia tuulahduksia taiteen työkentiltä.
Uusimmat julkaisut
-
Immersed in New York: Hans Rosenström's Residency Experience at ISCP
-
Academy of Fine Arts Alum Kristin Wiking in residence: Jan van Eyck Academie 2023
-
Academy of Fine Arts Alum Natalia Kozieł-Kalliomäki in residence: LIFT 2023
Seuraa blogia