Virpi Viljanmaa – Toinen blogikirjoitukseni, eli miten aika lensi

26.4.2017 0 Tykkää 0 kommenttia

Aika lensi vauhdilla muutaman viikon yli teosta miettiessä, siitä kirjoittaessa ja piirtäessä, sekä erilaisten materiaalien etsimisessä, hankkimisessa ja testailussa. Puheluita on puhuttu kymmeniä ja paperiarkkeja täytetty hieman useampia. Pääsiäisen olin teoksen kimpussa, ja ennen pääsiäistä sekä sen jälkeen, välillä ajatuksissa ollen, välillä kynä, kamera tai katajanrunko kädessä tehden. En ajautunut aivan helpolle reitille teoksen kanssa, sillä olen joutunut usein pohtimaan sitä, mitä aivan tarkalleen olen tekemässä; katsomaan uusin silmin, yhä uudelleen ja uudelleen ajattelemaan toisin tai ainakin yrittämään sitä. ”Kill your darlings” -hetki on tullut vastaan monta kertaa, eli monesti olen joutunut hylkäämään rakkaita ideoita. Ensimmäiseen luopumiseen oli hyvin pitkä matka, mutta se auttoi pääsemään pääsiäisenä yltyneestä ajatusjumista irti. Viimeisin taas kirpaisi kovasti aluksi, mutta kirkasti sitten ajattelua sekin, ja tulevien päivien osalta tiedän joistakin kauniista kuvista luopumisen olevan edessä. Kokonaisuus on niin tärkeä, että sitä ei voi uhrata vääränlaisille yksityiskohdille, vaikka ne itsessään hienoilta tuntuisivatkin.

Epävarmuuden sietokykyä on tarvittu aika paljon. Ajatus lopullisesta teoksesta on muuttunut, teknisiä tai muita toteuttamiseen liittyviä haasteita tulee vastaan aina välillä, ja ylipäätään epäily omien ideoiden kantavuudesta vaivaa tietyin väliajoin. Läsnä on siis niin epäily, ahdistus, ärsytys, väsymys ja jännitys kuin ilo, hurmaantuminen, tyytyväisyys, helpotus ja utelias odotus. Uutta kohti mennään riskeeraten toteutuksen varmuus, luottamuksen ja uskon puutteen vaihtelevissa tunnelmissa, toivon ja uteliaisuuden sekä välillä naurun tai kiroilun saattelemana. Lopullisesti valmista on oltava näyttelyn auetessa vajaan parin viikon päästä, ja tuon päätepisteen vuoksi teos valmistuukin, millaiseksi sitten valmistuukin. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää ja tunneskaalassa varmasti koettavaa ennen tuota (nopeasti lähestyvää) hetkeä.

Teoksen tekemisen ohella olen osallistunut yhä silloin tällöin yliopistomme toimielinten kokouksiin opiskelijaedustajana. Yhdessä niistä käsiteltiin taiteen opettamisen pedagogiikkaa, pohtien mitä se tarkoittaa kuvataiteen tai nykytaiteen opettamisen ja oppimisen kohdalla. Itse hahmotan ensi kädessä asian niin, että kaikki pedagogia on etiikkaa. Ihmisten toiminnassa ylipäätään kysymys etiikasta on ohittamaton, ja valintojen, tavoitteiden ja arvojen tulee olla jatkuvasti avoimesti punnittavissa. Monet taiteilijat ovat kiinnostuneita yhteisöistä ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa, jolloin eettiset kysymykset ovat aina läsnä. Myös pedagogiset näkemykset ja valinnat sekä mahdolliset uudet tavat oppia taiteen tekemistä tai taiteen kanssa olemista, erityisesti ryhmässä muiden kanssa, tulevat tällöin kiinnostaviksi. Miten puhua tai puhutella niin, että toinen ihminen (tai jokin muu elävä) tulee kohdatuksi hyvin? Miten puhua tai puhutella niin, että me molemmat opimme tai kohtaamme jotakin uutta ja arvokasta? Nämä kaksi kysymystä, eettinen ja pedagoginen, ovat hyvin lähellä toisiaan, jolleivat sitten sama asia.

Kirjoittaja: Virpi Viljanmaa
Tila-aikataiteiden opiskelija, joka kirjoittaa blogiin pohdintoja taideteoksen tekemisestä ja tuohon tekemiseen vaikuttavista asioista. Sisältää havaintoja maailmasta, henkilökohtaisia kokemuksia ja filosofissävytteisiä mietteitä.

Asiasanat: #Blogi #KuvanKevät #Kuvataideakatemia #Lopputyönäyttely