Muutoksen tuulet: muistiinpanoja ELIAn Leadership Symposiumista – ajankohtaisia ajatuksia taidealan korkea-asteen opetuksesta ja johtamista

9.11.2023 0 Like 0 kommenttia

Yliopistotutkijamme Kai Lehikoinen kirjoittaa ELIA Leadership Symposium -tapahtuman annista.

European League of Institutes of the Arts (ELIA) on maailmanlaajuisesti verkottunut eurooppalainen taideoppilaitosten verkosto. Se tarjoaa dynaamisen alustan alan ammattilaisten vuoropuhelulle, taidealan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiselle ja mahdollisuuksille verkottua ja vaihtaa hyviä käytäntöjä. ELIA-verkostoon kuuluu yli 280 jäsentä 52 maassa, ja se edustaa yli 300 000 opiskelijaa kaikilla taidealoilla. ELIA edistää taidealan korkea-asteen koulutusta tarjoamalla jäsenilleen mahdollisuuden verkottua ja vaihtaa hyviä käytäntöjä. ELIAlla on kumppaniverkostoja eri puolilla maailmaa.

ELIA Leadership Symposium -tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. Vuonna 2023 tapahtuman teemana oli The Beginning of Now eli nykyhetken alku. Taidealan korkea-asteen oppilaitosten johdolle suunnatussa symposiumissa tarkasteltiin ajankohtaisia maailmanlaajuisia haasteita, innostettiin muutokseen ja edistettiin oppilaitosten johtajien yhteistyötä paremman tulevaisuuden luomiseksi.

Taidealan koulutuksen kriittiset kysymykset: avauspuheet ELIAn Leadership Symposiumissa

Avajaispuheessaan ELIAn puheenjohtaja, rehtori Susanne Stürmer (Film University Babelsberg KONRAD WOLF) kertoi provokaatioista, joita oli luvassa taideoppilaitosten opiskelijoilta, opettajilta ja tutkijoilta niin Manchesterissa kuin seitsemässä paikassa eri puolilla maailmaa symposiumin aikana. Stürmer puhui myös ELIAn strategiaprosessista ja nykyhetken globaaleista haasteista, kuten Lähi-Idän räjähdysaltis tilanne, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja muut kriisit. Hän piti tärkeänä pohtia, miksi ja miten taide merkitsee nykyisessä maailmantilanteessa.

ELIAn toiminnanjohtaja Maria Hansen nosti puheenvuorossaan esiin ekologisen hätätilan, aseelliset konfliktit ja taloudelliset haasteet. Hansen pohti, miten opiskelijat hahmottavat ja kokevat nykyhetken ja miten tämä muokkaa heidän tulevaisuudenkuvaansa – oli se sitten optimistinen tai pessimistinen. Hansen ehdotti ajattelumme haastamista 10 provokaattorin avulla, jotka tulisivat tekemään interventioita keskusteluihin häiriten siten samanhenkistä kuplaamme tai kaikukammiotamme symposiumin aikana. Avauspuheenvuoroissa molemmat puhujat mainitsivat nykyhetken kiireellisyyden ja sen, miten tärkeää on käsitellä kriittisiä kysymyksiä taiteen ja koulutuksen kautta.

Symposiumin pääpuhuja, wuod Ogutu, kenialainen kirjoittaja ja teatterintekijä, jonka praktiikka perustuu orature -perinteeseen, pohti, miten tärkeää on hyväksyä monimutkaisuus, kyseenalaistaa varmuudet ja edistää yhteenkuuluvuutta niin yksilöinä kuin yhteisissä pyrkimyksissämme. Ogutu korosti myös tarvetta säilyttää leikkimielinen asenne ja uteliaisuus sekä kyky navigoida muutoksessa ja käsitellä systeemisiä kysymyksiä.

Taidetta ja koulutusta toivon rajoilla: The Hard Edge of Hope -paneelikeskustelu

Paneelikeskustelun The Hard Edge of Hope, osallistuivat Manchesterissa toimiva tekstiili- ja kuitutaiteilija Alice Kettle, yhteiskunnallinen yrittäjä ja on Pakistanin Women of the World -festivaalien kuraattori Amneh Shaikh-Farooqui ja Irlannin kulttuuridiplomatiasta ja kulttuurisuhteiden uudistamisesta vastaava kulttuurijohtaja Eugene Downes. Paneelia moderoi kuvataiteiden tiedekunnan dekaani ja taidehistorian laitoksen professori Rebecca Duclos Concordia yliopistosta, Kanadasta. Paneelissa tarkasteltiin toivon käsitettä henkilökohtaisissa ja yhteisöllisissä yhteyksissä erityisesti taiteen ja koulutuksen alueilla. Keskustelussa pohdittiin toivon monitahoista luonnetta ja taiteen ja luovuuden roolia toivon herättäjänä. Lisäksi keskustelijat pohtivat luottamukseen, identiteettiin ja polarisaatioon liittyviä haasteita nyky-yhteiskunnassa, erityisesti taiteen ja koulutuksen konteksteissa.

Provokaattorien näkemyksiä: taide, kulttuuri, johtajuus ja muutos

Provokaattoripuheenvuoroja jo edellä mainitun Amneh Shaikh-Farooquin lisäksi esittivät kestävän muotoilun professoriksi äskettäin nimitetty Stuart Walker Manchester Metropolitan Universityn Manchester School of Artista, Factory Internationalin ja Manchester International Festivalin luovan oppimisen johtaja Sameed Rezayan ja Montréalissa syntynyt eunice bélidor, joka toimii kuraattorina, kirjalijana ja tutkijana sekä taidehistorian laitoksen apulaisprofessorina Concordia yliopistossa.

Provokaattorit pohtivat eri näkökulmista taiteen, kulttuurin, johtajuuden ja henkilökohtaisten kokemusten teemoja. He käsittelivät muun muassa yhteiskunnallisiin haasteisiin, taiteelliseen ilmaisuun, osallisuuteen ja uusien näkökulmien tarpeeseen liittyviä kysymyksiä ja korostivat perinteisten käsitteiden ja järjestelmien uudelleenmäärittelyn merkitystä muutoksen ja edistyksen edistämiseksi.

Walker totesi nykymaailman olevan kriisitilassa, jota leimaavat itsepetos ja muutosvastarinta. Nykyongelmien tausta on länsimaisessa historiassa – valistuksen ajan perinne ja siinä järjen ja individualismin korostaminen ovat johtaneet muun muassa luonnon tuhoamiseen ja ylikulutukseen. Walkerin näkemys on, että kaikessa koulutuksessa tarvitaan nykyistä tasapainoisempaa lähestymistapaa, jossa yhdistyvät STEM -oppiaineet ja SHAPE -oppiaineet (yhteiskuntatieteet, humanistiset tieteet, taiteet, filosofia ja kasvatus). Walker korosti, että taide- ja humanistiset tieteet ovat elintärkeitä, kun etsitään merkitystä ja tarkoitusta maailmassa, jota ohjaavat faktat ja materialismi. Siten myös taideoppilaitosten tulisi edistää sellaisia lähestymistapoja koulutuksiin, jotka edistävät alojenvälisyyttä ja mahdollistavat koko inhimillisen tiedon kirjon nykyistä monipuolisemman hyödyntämisen.

Shaikh-Farooqui pohti käsityön, muodin ja aktivismin rajapintaa mahdollisuutena tarkastella käsintehtyjen tuotteiden kautta muun muassa identiteetiä ja arvoja kuten esimerkiksi hitausliikkeen korostamaa kaiken hidastamista. Hän pohti myös, miten taiteelliset taidot voidaan valjastaa taloudelliseen voimaannuttamiseen erityisesti heikommassa asemassa olevilla alueilla, ottaen esimerkiksi naiset, joilla on merkittävä rooli käsityön tekijöinä ja muutoksen edistäjinä omissa yhteisöissään. Shaikh-Farooqui korosti, miten johtajuutta ja luomisprosessia tulisi molempia määritellä uudestaan ja erityisesti osallistamisen näkökulmasta.

Rezayan korosti puheenvuorossaan digitaalisen ja fyysisen todellisuuden välisten rajojen hämärtymistä ja kyseenalaisti totuuden käsitteen metaversumissa, kun digitaalinen ja virtuaalinen maailma kytkeytyvät entistä tiiviimmin reaalimaailmaaan. Hän myös haastoi yleisön kohtaamaan pelkonsa ja estämään marginalisoitujen äänten ja kulttuurien pyyhkiminen kuulumattomiin.

Bélidor, joka oli ensimmäinen musta kuraattori kanadalaisten museoiden historiassa, toi esiin mustien johtajien kohtaamia haasteita ja tehtävässä toimimisen paineita niin taidealalla kuin akateemisessa maailmassa. Bélidor puhuu tokenismista eli yksittäisen vähemmistöön kuuluvan henkilön palkkaamisesta symbolisena eleenä, huonosta kohtelusta ja tuen puutteesta työpaikalla. Hän nosti esiin, että hänen pitää etuoikeutettuna käyttää etuoikeuksiaan ja puhua kohtaamistaan ongelmista muiden vastaavien haasteiden estämiseksi. Bélidor näki, että taide voi olla tehokas viestinnän ja muutoksen väline, joka tarjoaa keinoja tavoittaa laajempia yleisöjä, joiden kanssa edellä mainittuja yhteiskunnallisia haasteita voi tehdä näkyväksi ja käsitellä.

Puhujien esiin nostamilla kysymyksillä on mielestäni erittäin paljon merkitystä taidealan korkea-asteen opetuksen ja tutkimuksen sekä myös oppilaitosten johtamisen näkökulmista. Puhujat korostivat esimerkiksi monimuotoisuuden ja osallisuuden merkitystä niin opiskelijoiden kuin opetus-, tutkimus- ja hallintohenkilöstön kohdalla. Shaikh-Farooquin ja Bélidorin puheenvuoroissa korostui, että marginalisoituneille äänille ja yhteisöille on tärkeä antaa vaikutusvaltaa. Taidealan korkea-asteen oppilaitoksissa tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi turvallisten keskustelufoorumien luomista erilaisista taustoista tuleville ihmisille ja sitä, että heidän näkökulmansa sisällytetään opetussuunnitelmatyöhön ja oppilaitoksen toiminnan johtamiseen. Tämä on erityisen tärkeää taidealan korkea-asteen oppilaitoksissa, jos tarkoituksena on luoda osallistava opiskelu- ja tutkimusympäristö, joka heijastaa tälle ajalle tyypillistä moninäkökulmaisuutta, monikulttuurisuutta ja kulttuurien välistä dialogia. Osallistava johtaminen on olennaista, jotta voidaan varmistaa, että kaikenlaisista taustoista tulevat henkilöt saavat äänensä kuuluviin suunniteltaessa tulevia koulutuksia ja muuta toimintaa taidealan korkea-asteen oppilaitoksissa. Rezayanin puheenvuoro puolestaan pani miettimään, että johtajien tulisi olla herkkiä tunnistamaan erityisiä haasteita, joita erilaisista taustoista tulevat opiskelijat, opettajat ja tutkijat kohtaavat.

Uuden ajan johtajuus ja taidealan korkea-asteen opetuksen uudelleenajattelu: ELIA:n symposiumin herättämiä ajatuksia

ELIAn Leadership Symposiumin eri puheenvuoroissa vaadittiin johtajuuden ja taidealan korkea-asteen opetuksen uudelleenajattelua. Oppilaitosten johdossa tarvitaan enemmän avoimuutta uusille ideoille ja lähestymistavoille. Perinteisiä tapoja järjestää taidealan koulutusta on syytä haastaa – tarvitaan oppimisen, opetuksen, tutkimuksen ja johtamisen uudelleenmäärittelyä. Rezayan ja Bélidorin puheenvuoroissa korostui taiteen rooli viestinnässä ja muutoksen edistämisessä. Taideoppilaitosten johtajien tulisikin nykyistä paremmin ymmärtää taidetta ei vain ilmaisumuotona vaan myös keinona edistää sosiaalista, kulttuurista ja poliittista muutosta.

Symposiumissa käsitellyt kysymykset ovat relevantteja taidealan korkea-asteen oppilaitoksissa tehtävään opetuksen, tutkimuksen, yhteiskuntaan vaikuttamisen ja johtamisen näkökulmista. Ne edellyttävät oppilaitoksilta entistä suurempaa osallisuutta, monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä. Ne myös edellyttävät taiteen ymmärtämistä muutoksen katalysaattorina, jonka avulla erilaiset äänet ja näkökulmat tulevat kuulluiksi ja arvostetuiksi.

Nämä näkökulmat edellyttävät taidealan korkea-asteen oppilaitosten toiminnan ja johtamisen uudelleenarviointia, jota tarvitaan, jotta taidealan oppilaitoksissa tulevaisuus olisi nykyistä tasa-arvoisempi, moniäänisempi, kulttuurisesti rikkaampi ja oikeudenmukaisempi.

Kirjoittaja

Kai Lehikoinen, yliopistotutkija, Taideyliopiston tutkimusinstituutti