Kirsi Monni: Maailma ja aikalaisuus – tanssin korkeakoulutuksen 40 vuotta Teatterikorkeakoulussa

6.10.2023 0 Like 0 kommenttia

10 vuotta edellisistä juhlista – missä olemme nyt?

Tällä kertaa juhlimme tanssin korkeakoulutusta työn merkeissä. Tärkeä osa työtämme on jatkuva itsereflektio ja pohdinta koulutuksen perusteista, käytännöistä ja suhteesta muuttuvaan maailmaan. Ja mikä on se maailma tai maailmat, joissa tanssi ja taide toimivat?

Vaikka globaalin pandemian selkä on jo taittunut, tunnelma on edelleen jotenkin toipilas ja hämmentynyt. Poliittiset kriisit eskaloituvat Lähi-Idässä ja todistamme brutaalia sotaa myös Euroopassa. Prosessointi pandemian vaikutuksista yksilöihin, yhteisöihin ja yhteiskuntiin on edelleen kesken, samalla kun maailma syöksyy jo kiivaasti eteenpäin kohti tuntematonta, ekologisen kriisin varjostamaa tulevaisuutta. Mutta sen sijaan että vajoamme kriisitietoiseen ahdistukseen, tarvitsemme tekoja; analyyttista katsetta menneeseen, uskallusta katsoa tulevaisuuteen, on kysyttävä, mistä saamme voimaa ja iloa opiskeluun, uskoa taiteen mahdollisuuksiin, luottamusta taiteilijan ammattiin ja rooliin tulevaisuudessa ja luottamusta siihen, että elämällä ylipäänsä on tulevaisuus.

Haluamme kysyä, miten tanssi ja koreografia sekä heijastavat erilaisia ja monimuotoisia maailmoja, joissa elämme, että osallistuvat niiden luomiseen ja esiin tuomiseen? Millaisia mahdollisuuksia tanssilla, taiteella ja esityksellä on 2020-luvulla? Mitkä mahdollisuudet ovat vielä piileviä, löytämättä tai toteuttamatta?

Tanssin koulutuksen 40 vuotta juhlan seminaarimuoto ja blogijulkaisu heijastavat Teatterikorkeakoulun toimintaympäristön muutosta yhä kansainvälisemmäksi yliopistoksi, jossa taiteen koulutus on osa uudistuvaa ja uudistavaa tutkimuksellista taiteellista toimintaa. Viimeksi juhlimme koulutusta kymmenen vuotta sitten, vuonna 2013.  Missä olemme nyt, vuonna 2023?

40 vuotta koulutusta – kaksi näkökulmaa historiaan

Maailma ei ala eikä lopu vaan on aina kesken. Elämme keskellä historiallista maailmaa, aiemmin tehtyjä lukemattomia tekoja ja valintoja, jotka vaikuttavat siihen millainen maailma on nyt, millaisena se näyttäytyy eri ihmisille, eläimille ja luomakunnalle. Joudumme pohtimaan sitä, millä tavalla olemme itse osa aiempia tekoja ja valintoja. Olemmeko osa maailman historiallista jatkumoa, vaiko osa maailmojen uudelleen luomisen historiallista jatkumoa?

Nämä ovat kaksi erilaista näkökulmaa historiaan. ”Olla osa historiallista jatkumoa” viittaa historiaan deterministisenä ja kausaalisena narratiivina; näkymä eteenpäin on merkitty historiallisin tienviitoin ja käytännöin. Nykyisyys muodostuu aiemmin olleen toistosta, hyvässä ja pahassa. Sen sijaan olla osa maailmojen uudelleen luomisen historiallista jatkumoa viittaa toisenlaiseen, luovaan historiasuhteeseen. Siinä historia nähdään jatkuvana evoluutiona, siirtyminä ja hyppäyksinä, joissa maailmoja on luotu kussakin ajassa, kulloisenkin ymmärryksen mukaan aina uudelleen. Niin taide kuin tutkimus luovina tiedon ja taidon aloina liittyvät pikemminkin jälkimmäiseen historiasuhteeseen. Taide ja tutkimus eivät deterministisesti toista samaa, pikemminkin ne toistavat luovaa eroa aiempaan. Ne toimivat aina suhteessa edelliseen, aiempaan taideteokseen, harjoituskäytäntöön, metodiin, historialliseen tietoon, taiteelliseen ymmärrykseen. Siksi taiteen ja tutkimuksen maailma on pikemminkin erilaisilla aikajänteillä toimivaa luovaa tulemista ja eroavaisuuksien rinnastamisesta rakentuvaa muutosta kuin saman toistoa historiallisena jatkumona tai täysin historiatonta, juuretonta uutta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tanssin itsereflektio ja kysymys historia – ja maailmasuhteesta on ollut monin tavoin keskeinen. Millä tavalla valintamme ja käytäntömme mahdollisesti toistavat ongelmallisia rakenteita, kenellä on pääsy tiedon ja taidon piiriin, millainen tieto-taito on tärkeää ja oleellista? Millaisia mahdollisuuksia ja rooleja taiteella on nyt ja tulevaisuudessa, kriisien varjostamassa maailmassa? Nämä ovat akuutteja kysymyksiä, joita pohdimme yhdessä opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Kysymyksiä, joihin haemme sekä taiteellisia että tutkimuksellisia vastauksia.

Yliopisto

Teatterikorkeakoulu, Kuvataideakatemia ja Sibelius-Akatemia yhdistyivät yhdeksi Taideyliopistoksi vuonna 2013. Teatterikorkeakoulu on nyt erilainen instituutio ja koulutusympäristö kuin kymmenen vuotta sitten. Yliopistoissa koulutus perustuu tutkimukseen ja Taideyliopistossa se perustuu sekä taiteelliseen tietoon ja kokemukseen että tutkimukseen. Teatterikorkeakoulussa on luotu pohjaa tutkimusperustaiseen koulutukseen jo 1990-luvulta lähtien taiteellisen tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen muodossa. Olemme hyvin tietoisia siitä, että taiteen ja etenkin tanssin asema yhteiskunnassa ei ole riippumaton niistä puheen käytännöistä ja kielistä, joilla sitä arvotetaan, tulkitaan, ostetaan, myydään, tuetaan, ja mahdollistetaan. Niinpä tanssin koulutuksen erityisenä missiona viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut syventää ja monimuotoistaa näkymää tanssiin ja tanssin merkitykseen yhteiskunnassa, ei vain taiteen vaan myös kielen, puheen, tutkimuksellisen ajattelun ja julkaisujen kautta.

Tanssin julkaisusarjassa Kinesis on tällä hetkellä 13 julkaisua tanssin tutkimuksesta maisterin opinnäytteiden koonteihin. Avoimissa verkko-oppimateriaaleissa Yhteisö ja taide – teemoja ja näkökulmia 2000-luvun taiteilijan laajentuneeseen toimintakenttään tutkitaan yhteisötaiteen perusteita ja kuvataan kymmeniä yhteisötaiteen teoksia. Vuonna 2022 julkaistu Näkökulmia tanssitaiteen historiaan ja nykypäivään on ensimmäinen suomenkielinen länsimaista tanssitaiteen historiaa kokoava esitys. 18 kirjoittajan ja 34 artikkelin voimin tanssitaiteen maailmasuhteeseen katsotaan myös kriittisesti 2000-luvun dekolonisaation näkökulmista. Ilokseni voin myös kertoa, että julkaisun englanninkielinen käännös on juuri tänään valmistunut ja se on nyt avoin kansainvälisille opiskelijoillemme ja taiteen kentälle. Tanssin julkaisujen, uutiskirjeiden ja nettisivujen lisäksi Teatterikorkeakoulun julkaisut kattavat kymmeniä taiteellisen väitöstutkimuksen kirjallisia osia, taiteellisen tutkimuksen avoimia verkkojulkaisuja ja avoimia oppimateriaaleja.

Oma tanssin maailmasuhteen pohtimisen alue on tanssin kandien portfoliot ja avoimesti verkossa saatavilla olevat maisterin opinnäytteiden kirjalliset osat. Ne kertovat siitä, mikä opiskelijoita nyt kiinnostaa, mitä he lukevat, katsovat ja ajattelevat, taiteesta ja maailmasta, taiteilijuudesta, yhteiskunnasta ja tulevaisuudesta. Ne ovat usein syvällisiä, pohtivia, kriittisiä, tutkimuksellisia ja todistavat nuorten ihmisten rohkeudesta lähteä kohden epävarmaa tulevaisuutta taiteentekijöinä ja tai luovien taiteellisten prosessien asiantuntijoina.

Tietysti voidaan kysyä, kuka tätä kaikkea lukee, lukeeko kukaan? Yliopistollisen tiedon, pitkien lauseiden ja vaikeiden käsitteiden avaruus saattaa tuntua vieraalta ja vastakkaiselta lyhyiden lauseiden, meemien ja kuvien digitaalisessa mediatodellisuudessa. Tällaisen vastakkainasettelun sijaan tunnistamme pikemminkin sen, että nykyiset tanssin ammattilaiset tuntevat dekoloniaalista, queer ja feminististä ajattelua, he kantavat huolta ekologiasta ja sosiaalisesta epätasa-arvosta. He tuntevat Cunninghamin ja Keersmaekerin lisäksi Jerome Belin ja Dana Michelin ajattelua ja taidetta, mutta myös Sara Ahmedin, Deleuzin, bel hooksin, Baradin ja Braidottin ajattelua ja osaavat suunnistaa ja toimia sosiaalisen median eri kanavissa. He puhuvat monia eri kieliä: tanssia, koreografiaa, esitystaidetta, meemiä, videota, valokuvaa, musiikkia, filosofiaa, yhteiskuntaa, suomea, englantia, ruotsia, saksaa, kreikkaa jne. Yksi nykyaikaisen ammattitaiteilijuuden vaatimus onkin diskurssitietoisuus ja laaja-alaisuus, jossa oppineisuus yhdistyy aktiiviseen kansalaisuuteen ja binääriset kategoriat ylittävään maailmasuhteeseen. Ja kuten näemme, aktiivinen kansalaisuus tapahtuu parhaillaan tässä, täällä ja nyt Teatterikorkeakoulun valtauksessa ja mielenosoituksissa: ”Leipää, ei leikkauksia”, ”we want bread, not cuts”. Yliopisto tukee täysin opiskelijoiden vaatimuksia.

Kansainvälinen, kontekstisidonnainen, sensitiivinen, digitaalinen

Suomen kieli on kaunis ja rakas kieli, onomatopoeettisesti rikas, sukupuoleton, mutta harvojen puhuma ja ymmärtämä. Nykytaiteen ja tutkimuksen kenttä taas on kansainvälinen ja sitä hallitsee englanti, joka on usein puhujien toinen tai kolmas kieli, kuten on suomessa, jossa toinen virallinen kieli ei ole englanti vaan ruotsi. Pitkään olimme vain suomenkielinen koulutus, mutta vuonna 2019 tanssin ja koreografian maisteriopinnot avattiin englanninkielisille opiskelijoille. Nyt kansainväliset kumppanuudet alkavat olla etabloituneita, ulkopuolisen rahoituksen turvin toimivia strategisia verkostoja, kuten esimerkiksi Nordic Choreographic Platform, joka on Oslon, Kööpenhminan, Tukholman ja Helsingin koreografian MA ohjelmien yhteistyöverkosto. Myös opiskelijapooli on yhä kansainvälisempi. Tämä on yleinen kehitys kaikissa Suomen yliopistoissa, ja valtiovalta on jo esittänyt huolia suomen kielen asemasta tutkimuksessa ja koulutuksessa.

Mutta sen sijaan että olisimme kovin huolissamme suomen kielen asemasta, etenkään näin pienen koulutusalan vaikutuksesta, voimme pohtia, mitä kaikkea kansainvälisyys nykyaikana merkitsee, mahdollistaa ja avaa. Eikä kansainvälisyyttä oikein voi enää ajatella ilman digitaalista maailmaa, internettiä, älypuhelimia ja tekoälyä. Sen sijaan että kansainvälisyyden seurauksena olisi kaiken tasapäistyminen ja samankaltaistuminen, jolloin ”kaikki” lukevat samoja kirjoja, siteeraavat samoja filosofeja ja tutkijoita ja käyttävät samoja taiteellisia ilmaisukeinoja, voi näkökulma olla myös toinen. On tärkeää huomata, miten monikulttuurinen työympäristö vaatii, edistää ja kehittää kulttuurisensitiivisyyttä ja taiteen monien ajallisten ja paikallisten kerrostumien ymmärtämistä. Nykyään osamme jo hieman paremmin tukea sitä, että opiskelijat voivat tutkia omia paikallisia lähtökohtiaan, moninaisia kulttuurihistoriallisia taustojaan ja yhteiskunnallista tilannettaan yhden yhtenäiseksi ja universaaliksi mielletyn, taidetanssikaanonin sijaan.

Kielet, kulttuurit, geopoliittiset ympäristöt eroavat jo Euroopan sisällä, saati sitten globaalisti. Mutta digitaalinen teknologia on kaikkialla sama, uusi universaali. Mikä on kehollisen tanssitaiteen ja esityksen asema tässä digitaalisessa maailmassa? Minusta on aiheellista kysyä kriittisesti, missä luovuus, aito merkityksellisyys ja innovaatiot nyt sijaitsevat ja tapahtuvat? Onko se ekologiseen kriisiin ratkaisuja hakevassa teknologisessa tutkimuksessa, onko se koodauksessa ja tekoälyn kehityksessä vai luovassa taloudessa, tai esimerkiksi innovatiivisessa ja aktivistisessa popkulttuurissa ja musiikissa, jolla on resursseja hyödyntää täysimääräisesti digitaalisen maailman mahdollisuuksia ja saavuttaa merkityksellinen yhteys globaalin mittaluokan yleisöön. Onko se ei-yliopistollisessa tanssissa, joka ammentaa katutanssien ja sosiaalisten tanssien kulttuureista, onko se yhteiskunnallisessa aktivismissa tai yhteisötaiteessa? Uskoisin että kaikissa näissä, mutta myös taidetanssin monissa muodoissa, mikäli se muistaa olevansa osa maailmojen uudelleen luomisen jatkumoa, ja löytää ne asiat, jotka siitä tekevät erityisen ja merkityksellisen.

Mikä sitten luovissa taiteellisissa prosesseissa ja taiteessa on erityistä verrattuna puhtaasti laskennallisiin, fysikaalisten järjestelmien prosesseihin? Professori Xin Wei Sha (School for Arts, Media, Engineering, Future of Innovation in Society in Arizona University) sanoo, että

eläville järjestelmille (esimerkiksi taiteelliset luovat prosessit) on ominaista, että emme voi koskaan määritellä etukäteen kaikkia elävän järjestelmän mahdollisia tulevia tiloja. Tämä tekee elävästä järjestelmästä radikaalisti erilaisen kuin fysiikkaan perustuvat laskennalliset järjestelmät. Ja se antaa meille tunteen määrittelemättömyydestä, joka on ennalta arvaamatonta.

Entä mikä sitten kehollisuudessa on sellaista merkityksellistä, mitä laskennallisuus ei voi tuottaa? Ainakin kehollinen kykymme tunnistaa toisen kärsimys, kykymme empatiaan ja eettisiin pohdintoihin, kykymme liikkeen kautta ymmärtää ja saavuttaa yhteyttä kaikkeen elolliseen. Oleellista on myös kyky poliittisiin ja moraalisiin pohdintoihin ja mahdollisuus tietoisesti ylittää ja muuttaa historiallisesti rakentuneita ajatusmalleja, kuten kategorisia jakoja luontoon ja kulttuuriin, teknologiaan ja taiteeseen, sukupuoliin, seksuaalisuuksiin, materian ja merkityksen, sisällön ja muodon erillisyyteen. Ja kun liitämme näihin kyvyn toimia luovassa vuorovaikutuksessa ennustamattomissa prosesseissa, niin ehkä voimme ehdottaa joitakin näkökulmia keskusteluun tanssin ja taiteilijakoulutuksen mahdollisista tulevaisuuksista.

Linkkejä

https://www.uniarts.fi/koulutusohjelmat/tanssijantaide-maisteri/

https://www.uniarts.fi/koulutusohjelmat/koreografia-maisteri/

https://www.uniarts.fi/koulutusohjelmat/tanssitaide-kandidaatti/

https://www.uniarts.fi/koulutusohjelmat/tanssinopettaja-maisteri/

Nordic Choreographic Platform
https://www.uniarts.fi/projektit/ncp/

Julkaisuja:

Kinesis-julkaisusarja
https://kinesis.teak.fi/

Näkökulmia tanssitaiteen historiaan ja nykypäivään
https://disco.teak.fi/tanssin-historia/

Yhteisö ja taide – teemoja ja näkökulmia 2000-luvun taiteilijan laajentuneeseen toimintakenttään
https://disco.teak.fi/yhteiso-ja-taide/

Teatterikorkeakoulun julkaisusarjan verkko-oppimateriaalit
https://disco.teak.fi/

Acta Scenica artistic dissertations
https://actascenica.teak.fi/

Artistic Research in Performing Arts
https://nivel.teak.fi/

Opinnäytteiden arkisto
https://taju.uniarts.fi/browse?type=studysubject&value=fi%3Dkoreografia%7Csv%3Dkoreografi%7Cen%3DChoreography%7C