Linda Sibeliuksen joulu Bizertessä

2.4.2025 1 Like 0 kommenttia

Anna Pulkkiksen blogiteksti valottaa Jean Sibeliuksen siskon Linda Sibeliuksen yhtä elämänvaihetta Tunisiassa. Matka oli Lindalle suurenmoinen grand tour ja antoi hänelle aineksia muistelmille.

Jouluaattona, kun olimme ulkona kävelemässä, näimme paimenia, jotka kaitsivat laumojaan, mikä kaikki sai meidät ihanan tunnelman valtaan. Suuri kaunis sininen Välimeri, lauhkea ilmasto, varjossa oli yli 30 astetta lämmintä.

Kävelyretki Bizerten kaupungin ulkopuolelle palasi Linda Sibeliuksen mieleen, kun hän vuosia myöhemmin kirjoitti muistelmiaan. Mitä 38-vuotias suomalainen matematiikanopettaja teki Tunisiassa jouluaattona 1901?

Linda oli jättänyt virkansa Tampereen suomalaisessa tyttökoulussa 1898 ja muuttanut Helsinkiin, jossa veljet Christian ja Jean myös asuivat. Voimakas uskoon tulemisen kokemus toimi kimmokkeena, kun hän etsi elämälleen uutta suuntaa. Hän liittyi vastaperustettuun Nuorten naisten kristilliseen yhdistykseen (NNKY) ja alkoi johtaa yhdistyksen ylläpitämää nuorten naisten asuntolaa. Työ oli merkityksellistä ja sopi Lindalle, mutta hän kaipasi jotain enemmän. Niinpä NNKY:n hallituksen pöytäkirjaan kirjattiin lokakuussa 1901, että neiti Sibelius oli ”anonut ja saanut vuoden virkavapaata oleskellakseen Pohjois-Afrikassa ja tutustuakseen siellä kieleen ja olosuhteisiin päästäkseen selvyyteen, haluaako Jumala jatkossakin käyttää häntä lähetystyössä siellä”.

NNKY, joka ei ollut itsenäinen lähetysjärjestö, lähetti työntekijöitä kentälle muiden järjestöjen kautta. Tunisian-lähetyksen yhteistyökumppanina oli ruotsalainen Kvinnliga Missions Arbetare (KMA). Linda matkusti Tunisiaan kokeeksi ja omalla kustannuksellaan. Elna Stenius, joka matkusti hänen kanssaan yhtä aikaa NNKY:n lähettämänä, teki sittemmin pitkän uran lähetystyöntekijänä. Lindallakin oli kaikki edellytykset lähetysalalle. Hänellä oli opettajankoulutus, hän oli naimaton ja hänellä oli liuta ominaisuuksia, joita NNKY:n lähetystyöntekijöiltä edellytettiin, kuten nöyryyttä, kärsivällisyyttä, palvelunhalua ja elävää uskoa.

Muistelmissaan Linda kuvaa lähetysmatkaansa elävästi, ja yksityiskohdat tuntuvat pitävän paikkansa melko hyvin, vaikka tapahtumista oli kirjoitushetkellä jo aikaa (muistelmissa ei ole päiväystä, mutta ne ovat todennäköisesti 1910-luvulta). Yhdistyksessä ja Christian-veljen luona vietettyjen läksiäisjuhlallisuuksien jälkeen matka alkoi Helsingin rautatieasemalta lokakuun ensimmäisenä päivänä 1901. Veljet olivat hieman epäileväisiä Lindan suunnitelmien suhteen, mutta hän itse oli varma asiastaan. Tukholmassa seurueeseen liittyivät Gertrud Almqvist, joka Lindan tavoin oli päättänyt kokeilla lähetystyötä, sekä KMA:n kokenut lähetystyöntekijä Maria Ericsson, joka oli palaamassa Tunisiaan. Matka jatkui Tanskan ja Saksan kautta Pariisiin ja sieltä Lyonin ja Marseillen kautta Välimeren yli Afrikkaan.

”Kummallisin tuntein lähestyimme pimeää maanosaa, niin kuin ajateltiin”, muisteli Linda. Hänen ennakkokäsityksensä Tunisiasta on täytynyt olla varsin hatara sekä kolonialismin ja eksotismin leimaama. Rantautuessa pienet arabipojat tulivat auttamaan, ja toinen ruotsalainen konkarilähetystyöntekijä, Rosa Marcusson, oli vastassa. Linda oli pelännyt, että Bizertessä saisi pelätä henkensä puolesta. Pian hän huomasi, että siellä oli ”oikein hyvä kuri” – tätä hän näyttää pitäneen Ranskan siirtomaavallan ansiona. Lähetysasemakin oli eurooppalaisittain sisustettu, joskin itse rakennus oli perinteinen valkoiseksi kalkittu arabitalo nelikulmaisine sisäpihoineen.

Lähetysasema oli sekä työpaikka että työntekijöiden koti. Siellä otettiin vastaan paikallisia, annettiin opetusta ja majoitettiin kasvattilapsiakin. Tärkeitä olivat myös kotikäynnit, joille Lindakin pääsi mukaan. Lähetystyöntekijät neuvoivat arabinaisia taloudenhoidossa, hoitivat sairaita ja yrittivät siinä sivussa levittää evankeliumia. Asetelma ei ollut ongelmaton. KMA:n lähetystyötä tutkinut Catarina Lundström kuvailee kirjassaan Den goda viljan ”hierarkista sisaruutta” tunisialaisten ja länsimaisten naisten välillä: aitoa solidaarisuutta syntyi, mutta lähetystyöntekijät toimivat ikään kuin ylhäältä päin ja ottivat usein kasvatuksellisen otteen.

Lindan päivät kuluivat kieliopinnoissa – hän opiskeli sekä ranskaa (jota hän osasi jonkin verran jo ennestään) että arabiaa. Hän osallistui velvollisuudentuntoisesti myös lähetysaseman siivoukseen. Pienet retket ympäristöön toivat vaihtelua. Aasin selässä matkattiin läheiseen kylään, jossa ihmiset ”elivät hyvin yksinkertaisesti”, ja vierailtiin häissä, joissa joidenkin naisten voimakas ehostus herätti Lindan huomion.

Kotona Helsingissä NNKY-sisaret rukoilivat lähetystyöhön lähteneiden puolesta ja lähettivät viikoittain rohkaisevia kirjeitä. Myös veljet kirjoittivat. Christian eleli tyytyväisenä Nelma-vaimon ja puolivuotiaan Marjatan kanssa. Hän oli utelias kuulemaan kaikista yksityiskohdista – ”talosta, ruoasta, hatuista, ilmasta, taivaasta ja linnuista” – ja romantisoi: ”Kyllä Välimeri mahtaa olla kaunis kuutamossa – jossain vaiheessa aiot varmaan mennä katsomaan Karthagon raunioita, vai kuinka?” Jouluksi tuli vino pino kortteja ja kirje Jeanilta, joka paiski töitä toisen sinfoniansa parissa:

Mitenkähän Sinulla nyt menee? Kirjoita joskus ja kerro. Meillä on täällä paljon lunta. Aino, lapset ja minä tulimme juuri hiihtoretkeltä. […] Olen täydessä työssä vaikkakin välillä pidän taukoja. Poliittinen taivaamme on hyvin synkkä – sitä enemmän sitä sulkeutuu kotiinsa, hyvän vaimonsa ja hyvin kasvatettujen lastensa luo. Niin, kyllä Sinun, rakas sisko, pitäisi mennä naimisiin!

Ympäristön paine Lindan siviilisäätyä kohtaan ei ollut täysin hellittänyt vieläkään. Hänellä oli ollut omat haaveensa ja pettymyksensä, ja tällä hetkellä hän tuntui keskittyvän yhteiskunnalliseen äitiyteen ja hyvänä kristittynä elämiseen. Etäisyys kotoisan perhe-elämän ja hänen todellisuutensa välillä tuntui varmaankin erityisen suurelta jouluna 1901 Bizertessä, vaikka lähetysasemalle pystytettiin joulupuu ja jaettiin lahjoja pohjoismaiseen tapaan. Jouluaaton kävelyretki sentään oli niin tunnelmallinen, että Gertrudkin palasi siihen myöhemmin kirjeessään Lindalle: ”Sinä ja minä vaelsimme Bizerten ulkopuolelle poimimaan vihreitä oksia ja Välimeren aallot kuohuivat.”

Kenties Lindan käsitys lähetystyöstä oli muuttunut. Catarina Lundströmin mukaan KMA:n lähetystyöntekijät kamppailivat työn mielekkyyteen liittyvien epäilysten kanssa, kun etenkin uskonnolliset tulokset jäivät laihoiksi. Joka tapauksessa joulun aikaan Lindan koti-ikävä kasvoi, ja hän alkoi tuntea itsensä niin levottomaksi, että oikein ”hyppi sängyssä”. Myös Gertrud Almqvist oli hermostunut, ja molemmat alkoivat harkita kotiin lähtöä. Aino Sibelius lohdutti Lindaa kirjoittamalla, että koti-ikävä oli hyvin luonnollista varsinkin jouluna, mutta Linda oli tehnyt päätöksensä. Helmikuun 12. päivänä hän lähetti postikortin Ainolle ja Jeanille:

[T]ahdon kiirehtiä kirjoittamaan teille, koska me matkustamme täältä pian ja haluaisin niin mielelläni saada sitä ennen teiltä muutaman sanan, kuulla Jannen konsertista, ja ehkä voisitte lähettää siitä lehtileikkeitä. On nimittäin niin, että matkatoverini neiti Almqvist ja minä ensi kuun alussa matkustamme Sveitsiin, hänestä on tullut niin heikko täällä, että hänen täytyy oleskella siellä jonkin aikaa. Vasta ensi kuun alussa matkustamme hiukan Tunisiin ja sieltä Italian kautta Sveitsiin. Ajatelkaa kuinka paljon minä saan nähdä. – Sain hiljattain kirjeen asuntolakomitean puheenjohtajalta. Vastasin, minä palaan. Jumala on tehnyt sen minulle niin selväksi. Yhdistys saa ehkä uudet tilat ja silloin tarvittaisiin ensisijaisesti emännöitsijää, he tahtoisivat siinä tapauksessa minut, joten saisin kaiketi vähän enemmän tekemistä.

Kuinka kaksi itsellistä naista palasi Tunisiasta Suomeen ja Ruotsiin 1900-luvun alussa? Hitaasti ja mutkitellen. Ystävykset tutkivat hieman matkaopasta, ja Linda jätti päätöksenteon Gertrudin huoleksi, tämä kun oli kirjailija. He matkustivat Tunisin kautta myrskyävän Välimeren yli Sisiliaan, sitten Napoliin, Roomaan, Firenzeen, Genovaan ja Pohjois-Italian järville. Kaikkialla he ihailivat kiireettä maalauksia, kirkkoja ja maisemia. He päätyivät Sveitsin Chexbresiin, jossa tohtori Raymond – ”taitava hermostuneiden lääkäri ja hyvin vakavamielinen” – määräsi heille kasvisruokavalion ja kylpyjä. Kuusi viikkoa kului raikkaassa alppi-ilmassa. Ennen palaamistaan Suomeen Linda jäi vielä kuukaudeksi Berliiniin, jonne Christian perheineen oli väliaikaisesti asettunut.

Lähetysmatka huipensi Lindan uskonnollisen toiminnan sekä hänen pyrkimyksensä kohti mielekästä yhteiskunnallista äitiyttä. Samalla se oli suurenmoinen grand tour. Vaikka kotiinpaluu oli harkittu ja järkevä päätös, se merkitsi myös käännekohtaa, luopumista. Matkan jälkeen kamppailu levottomuutta ja mielen järkkymistä vastaan kävi entistä raskaammaksi, ja lopulta jäljellä oli sopeutuminen elämään psykiatrisissa hoitolaitoksissa. Lindan kirjoittamat muistelmat päättyvät Berliiniin, kauniin Tiergartenin kuvailuun. Elämäkerturin näkökulmasta hänen tarinansa ei kuitenkaan päättynyt tähän.

Anna Pulkkis

MuT Anna Pulkkis on musiikinteoreetikko, tutkija ja vapaa kirjoittaja. Hän työskentelee Jean Sibelius Works -julkaisuhankkeessa ja kirjoittaa Linda Sibeliuksen elämäkertaa.

---

Arkistolähteet (alkuperäiset sitaatit ruotsiksi, suomennokset kirjoittajan)

Kansallisarkisto, Aino Sibeliuksen arkisto, saapuneet kirjeet (kansio 102): Linda Sibelius Aino ja Jean Sibeliukselle 12.2.1902.

Kansallisarkisto, Helsingin Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen arkisto, pöytäkirjat 1895–1910.

Kansallisarkisto, Linda Sibeliuksen arkisto, saapuneet kirjeet (kansio 111): Gertrud Almqvist Linda Sibeliukselle 18.12.[1902].

Kansallisarkisto, Linda Sibeliuksen arkisto, saapuneet kirjeet (kansio 112): Christian Sibelius Linda Sibeliukselle 7.11.1901 ja Jean Sibelius Linda Sibeliukselle 19.12.1901.

Kansallisarkisto, Linda Sibeliuksen arkisto, muistelmat (kansio 113).

Kirjallisuus

Antikainen, Marjo-Riitta 2006. Suuri sisarpiiri. NNKY-liike Suomessa 1890-luvulta 1990-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1075. Helsinki: SKS.

Lundström, Catarina 2015. Den goda viljan: Kvinnliga missionärer och koloniala möten i Tunisien och västra Jämtland. Lund: Nordic Academic Press.