Maria Saivosalmi: Sisäisiä maisemia ja mahdollisia polkuja  

8.10.2023 0 Like 0 kommenttia

Miten fasilitoida tilaa esiintymisen harjoittelemiselle, kun haluaa tukea tilassa vallitsevaa moniäänisyyttä, työskennellä kysymysten kautta ja silti oleilla tarkkuuden äärellä, itsemääritellyissä raameissa?  

Yksi keskeisimmistä kiinnostukseni kohteista esiintyjänä, tekijänä, koreografina ja pedagogina on ollut esiintyminen. Sen kaikki mahdolliset kerrostumat ja ilmentymät.  

Esiintyjäntyön käsityöläisyys. Tanssijan käsityöläisyys. Työkalulaatikon kerääminen. Takataskujen täyttäminen.   

Kuvitellaan hetki, ehkä tunti, ehkä tilassa, joka on tarkoitettu tanssille. Jossa ohjaaja, ehkä opettaja, haluaa antaa kehyksen oman esiintymisen tutkimiselle. Kuvitellaan, että osallistujia on kuusitoista, ehkä oppilaita, joille tämä tarkoittaa eri asioita ja joilla on erilaisia tarpeita ja haluja suhteessa tähän työskentelyyn.   

Kuvitellaan, että annettu kehys on harjoitus, jolla on somaattinen lähtökohta, ehkä iho, ehkä luut, ehkä….   

Esimerkiksi ihon aistiminen / tunteminen lähtökohtana liikkeelle. Herkistetään ihoa kohti tilaa, pintoja, toisia, ulkoista katsetta/katseita, seurataan kaikkia tunteiden, affektien, tarpeiden, halujen kerroksia – mitä herätetään. 

Ensimmäisen somaattisen havainnon myötä astumme jo esiintymisen kentälle, sitoudumme ja seuraamme muutosta.  

Olemme siellä, taiteen tekemisessä. Ensimmäisen somaattisen havainnon myötä. Aamutunti taiteellisena ehdotuksena. Selkeät raamit, joihin voimme nojata.   

                             Miten tukea useita ääniä tilassa? 

Ensiksi seurataan omaa prosessia, sitten tilaa, muita, energioita, syntyvää kompositio jne.  

Ehkä yritetään juurtua koko ajan, ymmärtää rekistereitä ja kerroksia, mitkä ovat käytössä sillä hetkellä. Seurataan mitä affekteja ja tunteita halutaan tuoda näkyviin ja mitkä niistä ovat tänään pienemmissä rooleissa. Maadoitutaan, liioitellaan, piiloudutaan, paljastetaan, löydetään yhteyksiä. Ehkä päivittäin työskennellään katseen / katseiden alla. Ehkä yksi yhteen, ehkä puolet ryhmästä, ehkä kutsutulle katsojalle. Ehkä joka päivä kehystetään omat kiinnostukset ja yritetään sanallistaa niitä sekä määritellä, mitä tarvitaan paikalla olevilta “katsojilta”.   

• “Tänään yritän työskennellä sen parissa, etten piileskele katseilta”.  

• “Tänään yritän työskennellä sen parissa, etten ohita affektien muuntumista”.   

Ja nimetään sitten, mistä halutaan palautetta.   

Ja ehkä tämä tehdään joka aamu. Ehkä eri soittolistojen kanssa.    

Koska pedagogiikan käytäntö tapahtuu dialogissa. Tunsin tarvetta kysyä edelliseltä kandikurssiltamme heidän kokemuksiaan. Pysyimme tässä edellä mainitun suuntaisessa kehyksessä 1,5 vuotta opetusjaksojeni aikana.   

Minkälaisiin maisemiin olette kulkeneet tämän ehdotuksen kautta?   

Millaisia esiintymisen välineitä olette voineet harjoitella? 

OPISKELIJA 1.  

Tuntuu oleelliselta, että raamit ja tehtävät on pulsseja, impulsseja, ehkä siksi, etten itse niin innostu tutkimisesta ja tarkastelusta. Yhä en ole oppinut tunnustelemaan ruumiin pintoja tai sisäelimiä, sillä se tuntuu tunkeilevalta ja rehellisesti itselleni, en usko sen olevan mahdollista. Hermopäätteet ja hormonit. Intiimisti ja intensiivisesti elävä ihoni on kuitenkin hikoillut, sykkinyt, kastunut, kiihottunut, silittänyt, puristanut, nostanut karvat pystyyn jännityksestä ja kylmästä, ärtynyt puhjeten ihottumaan tai vihamielisyyteen, tullut kosketetuksi erilaisilla intentioilla ja kudoksilla. Ruskean painavan maksamöntin anatominen sijainti ja fysiloginen tehtävä muistuu hatarana, mutta on aika siistiä että mun tyttönä kasvatetussa ruumiissa on jotain niin häpeilemättömän ällöttävää ja tarpeellista.  

Sisäinen maailma esiintyjän ruumiin motiivina on tunteilevaa, ulospurkavaa ja poliittista. Paikassa ja maailmassa! läsnäolon ja fantasioinnin rajapinnassa tulee hetkeksi todeksi sellainen, mikä ei (ainakaan vielä) mahdollistu näkyväksi arkiminässä ja – todellisuudessa. Assosiaation ja muuntumisen logiikka suuntaa kohti konkreettista muutosta. 

OPISKELIJA 2.   

 Olen astunut maisemiin, jotka ovat muodostuneet vaikutuksista, jotka tekisivät minusta oman esitykseni olennon. Se, mikä on jäänyt mieleeni eniten esiintymisen harjoittelusta, on ollut rohkaisu seurata sitä, mikä on sisällä, mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä, ja sallia itsensä seurata tuota olentoa syvemmälle maisemaan, joka on syntymässä. Vaaditaan pysymään sen mukana, mitä tapahtuu, jotta löydetään selkeyttä siihen, mitä tapahtuu. 

OPISKELIJA 3.  

Harjoituksissa kuljin alitajuisilla reiteillä tehden esiintyjäntyöllisiä käännöksiä ruumiini potentiaalista. Kehoni kokemukselliset tunnepesäkkeet – luun päät ja onkalot: vagina, suu, sydän – avautuivat esoteerisista piilopaikoista niityiksi, joilla ruumiini oli mahdollista purkautua aina uudeksi performanssiksi itsestään ilman tyhjentymistä kehoni sosiaalistettuun luentaan. Koin työstäväni piilottamista ja paljastamista esiintyjäntyöllisinä taitoina ympäristössä, jossa virtuositeetti ei tarkoita vain tietynlaista ilmaisutapaa tai kehollisuutta. Minulle muunsukupuolisena esiintyjänä tämä tuotti paljon itsearvostusta ja nautintoa. 

OPISKELIJA 4.  

Maisemani piirtyvät kiertyvine kumpuineen lempeiden katseiden alla. On vienyt aikaa huomata, että esiintyminen tapahtuu jo, voin tehdä sen täältä, voin olla omassani kiinni ja avata. 

Tehdä näkyväksi mitä siellä menee. 

Samettia, hunajaa ja kirpeää kipua. Tumma sumu leviää viileänä pääni taakse ja sormet venyvät seinistä läpi. Selkäranka on koskettimia, lapsuus levittyy ihoni alle. Olen kokonainen maailmojen välissä, meidän maisemamme hajoavat toistensa laskoksiin. 

Kirjoitan ruumiilla näkyviin sitä, mikä piiloutuu. Varjot kulkevat kohti kun houkuttelen kärsivällisesti. Rintalastani alta löydän kiehuvan mörinän, juuret halkovat harmaata betonia.