Näköala

20.8.2020 0 Like 0 kommenttia

Emil Santtu Uutun essee osana Variables-teoskokonaisuutta.

Kuninkaansaaren lounaanpuoleinen ranta

1. Osa

1.

Koordinaatit 6667834 N, 389786 E

Kuninkaansaaren pohjoisosan valtakivilaji on keskirakeinen, suuntautunut syväkivi, harmaa granodioriitti, jota leikkaavat punaiset, karkearakeiset ja paikoin voimakkaasti poimuttuneet graniittijuonet. Juoni syntyy, kun kivisula jäähtyy kallioperän raoissa nopeammin kuin syvemmällä magmasäiliössä, mutta hitaammin kuin maanpinnalla. Kivisula jäähtyy satojen tai tuhansien vuosien aikana. Kuninkaansaaren graniittiset juonet ovat syntyneet hieman yli 1800 miljoonaa vuotta sitten. Muut saaren kivilajit ovat jopa yli 100 miljoonaa vuotta vanhempia.

2.

Koordinaatit 6667824 N, 389803 E

Harmaa granodioriitti ja saaren eteläosan kallioperää hallitsevat vanhemmat metavulkaaniset kivilajit kohtaavat saaren lounaanpuoleisella rannalla. Vulkaaninen kivi on peräisin muinaisen valtameren saarikaaresta, joka on puristunut mantereista kuoren kappaletta vasten. Työntö on sulattanut maankuoren syvempiä osia ja synnyttänyt granodioriittista magmaa, joka on tunkeutunut ylemmäksi kuoreen. Granodioriitissa voi myös havaita hiertopoimutusta, joka on syntynyt kiven ollessa noin 10-20 kilometrin syvyydessä.

3.

Koordinaatit 6667816 N, 389837 E

Pyöristyneistä, sekalaisista irtokivistä kalliopoukamaan muodostunut rantakivikko pienen kallioseinämän vieressä. Pehmeäpiirteiset rantakivet syntyvät, kun tuuli, vesi ja lämpötilavaihtelut rapauttavat kalliota. Rapautuminen ja kerrostaminen oli nopeampaa ennen kasvillisuuden syntyä. Vesi kuljettaa, lajittelee ja kerrostaa kiviä ja ajan kuluessa hioo kivien ääret. Rantakivien ikähajonta voi olla miljardeja vuosia. Parin metrin mittainen pohjukka pikkukiviä, aaltojen kasaamaa rojua, keppejä ja kaislatuppaita, lautoja, pillejä ja muoviriekaleita; tuhatvuotista jätettä ja viimevuotista ruokoa.

2. Osa

Seisomme geologi Aku Heinosen kanssa Kuninkaansaaren lounaanpuoleisella rannalla. On maaliskuun alku ja taivas on pilviharmaa.

Heinonen sanoo, että hän on koko ammatillisen uransa ajan pyrkinyt näkemään maiseman ilman kasvillisuutta ja eläimiä. Hän sanoo, että nämä kivet ovat syntyneet yli miljardi vuotta ennen kuin mikään elollinen kehittyi maapallolla.

Se, mikä tässä näköalassa on samaa nyt ja kaksi tai kolme miljardia vuotta sitten, on laineileva, suolainen vesi ja tuulen, veden ja lämpövaihtelujen rapauttama kivi. Kivi on tummaa ja vaaleaa harmaata, meri siniharmaata.

Tällä saaren sivulla kallio on puurajasta mereen jääkausien verrattain sileäksi kuluttamaa. Saaren keskiosaa peittää kosteikko, metsä ja linnoitusrakennukset sekä karike ja humus, jotka ovat syntyneet viimeisimmän jääkauden jälkeen saarelle levittäytyneiden, siellä eläneiden ja lahonneiden puiden, kasvien ja eläinten kauan sitten hajonneista tai vielä hajoavista jäänteistä. Varputuppaat, sammalet, pensaat ja vesat, kauris, jonka Heinonen näkee puiden lomassa. Tästä katsottuna rantavesissä on etualalla viimekesäisiä joutsenia, kaukana merestä matalana nousevan luodon nokassa pieniä, etäisiksi jääviä vesilintuja. Täällä kiveä peittävät paikoin matalat jäkäläleipäreet ja painanteissa kosteat sammalet, vesirajassa ohut levä.

Heinonen sanoo, että tämän maiseman kuvitteleminen ilman kaikkea tätä elollista tuottaa geologillekin suunnattomia vaikeuksia.

3. Osa

Maamiehen Ystävä on lauantaisin ilmestyvä nelisivuinen konservatiivinen piensanomalehti, jota julkaistiin Kuopiossa tammikuusta 1844 joulukuuhun 1855. Lehdessä julkaistaan moniosaisia opettavaisia jatkokertomuksia ja -juttuja sekä lyhyitä, vain maininnan mittaisia uutisia Suomesta ja ulkomailta. Lehden kaikki numerot ovat luettavissa Kansalliskirjaston digitaalisissa aineistoissa.

Maamiehen Ystävän nrossa 23 (07.06.1851) alkaa Maan Tutkinto -niminen juttusarja, joka käsittelee pääpiirteissään maan syntyä, maankuoren prosesseja ja elämän kehitystä. Ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan, että sarja seuraa ”paraita nyky-ajan luonnon tutkijoita, enimmäksen Agardh-nimistä Ruotsalaista.” Jutun kirjoittajaa tai muita lähteitä ei mainita. Juttu viittaa ehkä kasvitieteilijä Carl Adolph Agardhiin (1785-1859), joka toimi Lundin yliopiston professorina ja myöhemmin Karlstadin piispana, tai hänen poikaansa, kasvitieteilijä Jacob Georg Agardhiin, joka seurasi isäänsä Lundin yliopiston professorina ja sittemmin Ruotsin parlamentin jäsenenä.

Sarja pyrkii kertomaan geologisista prosesseista sekä maan ja elämän synnystä lähestyttävästi ja Raamatun kanssa yhteensopivalla tavalla.

Jutussa kerrotaan että
”Jäähtymällä syntynyt maan pinta oli alussa aiwan toisen lainen, kuin nykyinen manner. Maan pintana oli ainoastaan paljaita, puuttomia wuoria, suuria kiwiä ja aawoja wesiä. Ei siinä ollut mitäkään eläwätä olentoa, eikä yksin ruohonkaan rahtua. Wuoret oliwat luultawasti korkeammat, wedet awarammat ja tuli tunturit useammat silloin kuin nyt. Samoin oli ehkä ilmankin liike, tuuli ja ukkoinen, paljoa rajumpi ja woimakkaampi. Wesi wirtasi myös wuorien wälistä kowemmin ja ankarammin, kuin nyt.”
ja että sen, joka nyt katsoo ympärilleen, on työläs käsittää, millainen maa alussa oli.

Löydän Maan Tutkinto -sarjasta kolme osaa, jotka on kaikki julkaistu kesäkuussa 1851. Kolmas osa päättyy kesken, mutta en löydä viimeistä osaa seuraavista numeroista.

Selaan digitalisoituja varhaisia sanomalehtiä ja luen otsikoita, silmäilen kertomusten aiheita, uutisia ja ilmoituksia. Vanhan kirjasinlajin lukeminen tuntuu työläältä.Suomenkielinen lehdistö syntyi autonomisen suuriruhtinaskunnan aikoihin ja alkoi laajeta ja yleistyä 1820-luvulla. Useimmat jutut on painettu fraktuuralla, mutta osa on painettu antiikvakirjaimin. Niiden tuttuus saa minut aina huoahtamaan helpotuksesta, vaikka samaan aikaan niiden näkeminen näissä vanhoissa sanomalehdissä tuntuu toisaikaiselta, virheeltä tai anakronismilta. Kielioppi ja monien sanojen ja paikannimien kirjoitusasu oli vielä vakiintumaton. Sanomalehdissä ruodittiin toisten sanomalehtien oikeinkirjoitusta ja murteita. Maamiehen Ystävä, Sanomat Turusta ja Suometar julkaisivat näpäytyksiä ja ojennuksia, joissa eriteltiin lehdissä esiintyneitä kirjoitusasua, sanajärjestystä tai monikon taivutusta koskevia virheitä. Joissakin digitalisoiduissa sanomalehdissä nämä nuorta kirjakieltä koskevat riidat on korostettu siististi lyijykynällä.

Kun silmäilen vajaan kahdensadan vuoden takaista tekstimaastoa, minun on helppo havainnoida muutoksia. Joidenkin sanojen äkillisen synnyn ja esiintymisen avulla voin ajoittaa kokonaisia tekstejä. Yksittäisten sanojen, ilmaisujen tai kielioppisääntöjen sukupuutto mahdollistaa uusien ilmaisutapojen kehittymisen. Kirjallisten jäänteiden, kirjanpidon, pyhien tekstien, kirjeiden, päiväkirjojen, sanomalehtien ja kirjojen arkistoissa ja kirjastoissa muutokset kerrostuvat samaan tapaan kuin hiekka jokisuistossa tai meren rannalla. Jotkin muutokset ovat hitaita, asteittaisia ja alueellisia, kertymistä tai kulumista, yhdyssana- ja vokaalimuutoksia. Ennen niin yleinen W-kirjain esiintyy enää nimistössä ja yksittäisissä lainasanoissa. Moni i ja tavu on kadonnut, tulivuoret ovat korvanneet tuli tunturit.

Kohta kerrallaan kaikki muuttuu. Mutta enimmän aikaa minun on vaikea osoittaa taitetta tai rajaa muutokselle. Katson ympärilleni tässä rannalla, enkä ole varma, mikä vielä on samaa tässä paikassa.

Suomettaren 31. nrossa (05.08.1851) on polveileva Maamiehen Ystävän ja Sanomat Turusta keskinäistä oikeinkirjoituskiistaa koskeva lehtikirjoitus, joka päättyy odottamatta pitkään siteeraukseen.

”Seuraa M. Y:stä loppu kirjoitukseen Maan Tutkinto, josta puhutaan wuorista, ja jonka wiimeiset sanat ovat seuraawat: „Niin on nyt silminnähtäwä, miten monta motumaista (?) eläin- ja kaswupolwea ja laatua maalla on elänyt ja häwinnyt toinen toisensa perästä, ennen kuin maa sai nykyisen muotonsa. Myös nykyisetkin maan asujamet owat ehkä kerran häwiäwiä maalta, ja tulewat uudet asujamet löytäwät ehkä nykyisien asukkaiden kiwettyneitä jäännöksiä samoin, kuin me olemme löytäneet, ja tulewat kuin mekin tietämään, ett’ei ole pysywäistä siaa maan päällä.”

(Dramaturgi Emil Santtu Uuttu ja geologi Aku Heinonen vierailivat Kuninkaansaaressa 03.03.2020. Uuttu kirjoitti esseen vierailun pohjalta.)