Perus- vai luksuspalvelu? – Taiteen roolista yhteiskunnassa 

17.5.2024 0 Like 0 kommenttia

Keskustelu taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä ei ole uusi ilmiö, kirjoittaa yliopistotutkija Kai Lehikoinen.

Perussuomalaisten Riikka Purra väitti eduskuntavaalien alla, että kulttuuri on ”luksuspalvelu” ja on leikkaamassa kulttuuribudjettia. Mutta hän menee ohi asian ytimen.  

Kulttuurisektorin osuus valtion budjetista on vain 0,8 prosenttia, mutta sillä on merkittävä rooli taloudessa ja yhteiskunnassa (3-5 prosenttia BKT:sta, työllisyydestä ja kulutuksesta). Nämä leikkaukset vaikuttavat kielteisesti työllisyyteen, elämystalouteen ja kulttuurivientiin sekä estävät kulttuuristen oikeuksien ja hyvinvoinnin oikeudenmukaista toteutumista. 

Taide on osa turvallista yhteiskuntaa 

Taide ja kulttuuri ovat aina olleet keskeinen osa Suomen kansallista identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta. Myös valtioneuvoston periaatepäätös yhteiskunnan turvallisuusstrategiasta korostaa niiden merkitystä. Tämän ymmärtäminen on keskeistä vahvan, varautuneen ja turvallisen yhteiskunnan rakentamisessa ja ylläpitämisessä. 

Taiteella on monia tehtäviä yhteiskunnassa, ja sen ensisijainen tehtävä on tietenkin olla taidetta. Taiteella, kuten perustutkimuksella, ei tarvitse olla mitään kiinnostuksia, tavoitteita tai hyötyjä itsensä ulkopuolella. Taiteella voi kuitenkin olla myös yhteiskunnallinen tehtävä, kuten vallitsevien arvojen, normien, moraalin, käyttäytymisen, stereotypioiden ja vallan haastaminen.  

Tragedian puhdistava vaikutus 

On monia erilaisia asioita, jotka motivoivat ihmisiä luomaan taidetta. Siksi keskustelua taiteen arvosta ei pidä pelkistää esimerkiksi keskusteluksi taiteen vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei taiteen, hyvinvoinnin ja terveyden välillä olisi yhteyttä. Keskustelu näistä yhteyksistä ei ole uutta.  

Sanojen parantava voima tiedettiin Egyptissä yli 3000 vuotta sitten.  Filosofi Platon otti esille keskustelun taiteen suhteesta yhteiskuntaan ja sen vaikutuksesta kansalaisiin kirjassaan Valtio noin 2 500 vuotta sitten.  Aristoteles kuvasi antiikin Kreikassa yli 2 000 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Runousoppi katarsista, tragedian puhdistavaa vaikutusta: näytelmän yhtäkkinen tunnekuohu tai romahdus saa yleisön kokemaan elämänhalunsa uudistumisen, palautumisen tai voimistumisen.  Eri kulttuureissa shamaanit ovat yhdistäneet taiteen parantamiseen.  

Kiinnostus taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä kohtaan ei siis liity vain viimeaikaisiin poliittisiin agendoihin, kuten uusliberalismiin, vaan sillä on syvät juuret länsimaisen ajattelun historiassa (Belfiore & Bennett 2008). Kyse on myös monialaisen yhteistyön tarpeesta yhä pirstaloituneemmassa yhteiskunnassa, kuten ArtsEqual –hankkeen loppuraportissa todetaan.  

Kirjoittaja 

Kai Lehikoinen työskentelee yliopistotutkijana Taideyliopiston tutkimusinstituutissa. Hänen tutkimuksensa keskittyy taiteisiin ja sosiaaliseen osallistumiseen, ja se tuottaa arvokasta tietoa taidealan ammattilaisten ammattitaidon laajentumisesta, identiteeteistä ja hyvinvoinnista.