”Pidä toveruus pyhänä”

5.2.2021 1 Like 0 kommenttia Saijaleena Rantanen

Saijaleena Rantasen puheenvuoron aiheena on työläislasten maailmankuva koulujen lauluissa ja lukukirjoissa 1900-luvun alun suomalaisyhteisöissä Pohjois-Amerikassa.

Suomessa varhaiskasvatuksen ja kouluopetuksen keskeiseksi tehtäväksi määritellään opetus, joka ehkäisee vihapuheen, rasismin ja kaikenlaisen ääriajattelun leviämistä ja korostaa ihmisoikeuksien kunnioittamista, yhdenvertaisuutta ja suvaitsevaisuutta. Tavoite tulee esille myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa. Koulu on historiallisesti pyrkinyt toimimaan tien tasoittajana, kun esimerkiksi lapsen vanhemmat kuuluvat johonkin tiettyyn poliittiseen tai uskonnolliseen yhteisöön, jonka toimintatavat ja ideologinen ajattelu eroavat valtavirrasta ja määrittelevät lapsen toimintaa koulun ulkopuolella. Suomalaissiirtolaisten lasten kouluttaminen Pohjois-Amerikassa on kuitenkin kiinnostava esimerkki siitä, kuinka yhteisön poliittiset erimielisyydet vaikuttivat myös koulutuksen tietoiseen jakamiseen kahteen vastakkaiseen leiriin.

Otsikon lainaus ”Pidä toveruus pyhänä” on tunnetun Pohjois-Amerikassa vaikuttaneen sosialistin A. B. Mäkelän (1863–1932) toimittamasta oppikirjasta Aakkosia sosialistien lapsille (1912), jota hyödynnettiin siirtolaislasten kouluopetuksessa niin kutsuttujen ”punaisten” suomalaisten keskuudessa. Heidän vastinparinaan olivat konservatiivit eli ”kirkkosuomalaiset”, jotka painattivat omat koulukirjansa. Mäkelän kirja on kiinnostava esimerkki siitä, kuinka sosialistiseen työväenliikkeeseen kuuluneiden siirtolaislasten koulutuksessa elämän realiteetit tehtiin näkyväksi jo varhain. Samankaltaiset tulevaisuudennäkymät toistuivat myös heille suunnatuissa lauluissa ja laulukirjoissa, jotka olivat tärkeä väline lasten opetuksessa.  

Laulukirjat, aapiset ja lukukirjat olivat osa suomalaissiirtolaisten keskuudessa muodostunutta, suomenkielisen kirjallisuuden ympärille kehittynyttä kirjakulttuuria (engl. book culture, ks. Dalbello 2016), joka muodosti eräänlaisen selviytymismekanismin uudessa monikulttuurisessa ja -kielisessä elinympäristössä. Oman kirjakulttuurin luominen oli tyypillistä eri kansallisuuksien muodostamissa siirtolaisyhteisöissä laajemminkin. Suuri osa Suomesta lähteneistä siirtolaisista jäi Pohjois-Amerikkaan pysyvästi, ja oman kirjallisen kulttuurin vaaliminen edisti yhteyksien säilyttämistä Suomeen sekä suomen kielen ja kulttuurin ylläpitämistä ja välittämistä lapsille. Lisäksi suomenkielisen kirjallisuuden vaaliminen helpotti kommunikointia suomalaisyhteisöjen kesken ja mahdollisti siirtolaiskokemusten reflektoimisen toisten suomalaisten kanssa. (Heimo & Salmi-Niklander 2019, 585; Salmi-Niklander, tulossa.)

Lähtijöiden mukana Suomesta kulkeutui runsaasti kirjallisuutta uuteen kotimaahan, mukaan lukien nuotteja ja laulukirjoja. Lempikirjojen mukaan ottamista jopa suositeltiin matkaan lähtijöille: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi vuonna 1899 pamfletin, jossa valtameren taakse matkustavia ohjeistettiin pakkaamaan matka-arkkuun ”rakkaimmat” kirjat.[1] Siirtolaiset myös tilasivat kirjoja Suomesta. Ehkä huomattavin merkitys suomenkielisen kirjallisuuden saatavuuteen oli kuitenkin omien kustantamoiden ja kirjapainojen perustamisella, joita toimi siirtolaisten keskuudessa useita. Ne julkaisivat lukuisia sanomalehtiä, luku- ja laulukirjoja sekä muuta kirjallisuutta.

Kouluttautumalla kohti parempaa elämää

Koulutus oli yksi sosialistisen työväenliikkeen tärkeimmistä toimintamuodoista sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa. Liikkeen aktiivit halusivat opettaa lapsilleen tieteellissosialistista, demokraattista ja solidaarista maailmankuvaa, joka ei kuulunut suomalaisen tai pohjoisamerikkalaisen koululaitoksen tarjontaan. Amerikkalaisten (yhdysvaltalaisten) koulujen, joita myös suomalaiset siirtolaislapset kävivät, tavoitteena oli kasvattaa siirtolaisten lapsista ”uskollisia amerikkalaisia”. Tämän niin sanotun amerikkalaistamispolitiikan mukaisesti siirtolaisille piti opettaa englantia sekä Amerikan historiaa, yhteiskuntaa ja kulttuuria. Amerikkalaistamisen eetos ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia, ja vastapainoksi suomalaiset perustivat omia viikonloppu- ja kesäkouluja, joissa heidän oli mahdollista opettaa lapsille muun muassa suomen kieltä ja kulttuuria. Suomalaiset laittoivat lapsensa kouluun mielellään, ja myös useat vanhemmista opiskelivat iltaisin. Paremman tulevaisuuden saavuttamiseen kuului mahdollisuus kouluttautua.

Sosialistien ylläpitämissä kouluissa yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu haluttiin tuoda lasten ulottuville ja tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Taustalla oli halu kasvattaa lapsista luokkatietoinen ja sosialismia eteenpäin vievä sukupolvi. Koulutuksesta vastasivat pääasiassa naiset. Suomen kielen ja sosialismin alkeiden ohella kouluissa opiskeltiin lukemista, kirjoittamista sekä laulamista, jolla oli keskeinen rooli sekä sosialistien että kirkkosuomalaisten kouluissa.[2]

Lasten laulukirja

Hilja Liinamaa-Pärssisen (1876–1935) toimittama Lasten laulukirja muodostaa kiinnostavan kokonaisuuden lasten kasvatuksellisista tavoitteista sosialistisessa työväenliikkeessä Pohjois-Amerikassa. Kirja julkaistiin Astoriassa, Oregonissa Kustannusyhtiö Toveri Pressin toimesta vuonna 1914. Liinamaa-Pärssinen oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija ja Suomen Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton puheenjohtaja. Naisten ja lasten asema oli lähellä hänen sydäntään. Liinamaa-Pärssinen toimitti laulukirjan nimenomaan opetuskäyttöön. Hänen itsensä kirjoittaman esipuheen mukaan kirja oli ensimmäinen nuoteilla varustettu suomenkielinen laulukirja, joka ”sopii käytettäväksi sosialistisen työväen keskuudessa perheissä ja lasten kouluissa”. Lasten laulettavaksi tarkoitettujen laulujen tuli olla ”säveliltään somia ja helposti opittavia, sanoiltaan lasten käsityspiirin mukaisia”, mutta kuitenkin ”sopusoinnussa köyhälistön maailmankatsomuksen kanssa”. Sosialistisen työläisideologian oli sisällyttävä laulujen sanoihin. Tärkeää oli myös lauluinnostuksen lisääminen ”kasvavan köyhälistöpolven keskuuteen”. (Liinamaa-Pärssinen 1914.)

Kirkollisten kustantamoiden julkaisemien aapisten ja lukukirjojen kuvitus, tarinat ja niiden yhteyteen painetut laulut luovat kuvan rauhallisesta maaseutuelämästä perheen omalla maatilalla, jossa lasten on turvallista kasvaa ja elää vanhempien huolehtiessa heistä. Isovanhemmat ovat keskeisessä roolissa kodin arkisissa askareissa. Uskonnolliset aiheet ovat tavallisia ja urbaani, teollinen ympäristö nähdään vaarallisena ja vahingollisena kasvualustana lapsille. Suomalaisuus ja suomalaisen kulttuurin ylläpitäminen korostuvat. Lukukirjojen sisältämät laulut olivat usein Suomesta tuttuja lastenlauluja, virsiä ja muita uskonnollisia lauluja sekä suomalaisia kansanlauluja ja yleisesti suomalaisuutta korostavia lauluja. Lauluissa ikävöitiin takaisin kotiin, Suomeen.

Sosialistien lapsille suunnatuissa aapisissa ja lauluissa ympäröivä maailma näytti varsin toisenlaiselta. Tarinat antavat realistisen kuvan ”proletaarilapsen” kohtalosta teollisessa Pohjois-Amerikassa. Lapsille tehdään selväksi, että kapitalismi on kaiken pahan alku ja juuri: se uuvuttaa heidän vanhempansa – ja pahimmassa tapauksessa vie heidät ennenaikaiseen hautaan. Teollisuuskaupunkeihin ja yleisesti teolliseen kulttuuriin sijoittuvat maisemat, ilmiöt ja tarinat, kuten öljykentät, tehdastyö ja muut erilaiset työläisille tyypilliset ammatit korostuvat. Aiemmin mainitussa A. B. Mäkelän kokoaman lukukirjan (1912) tekstissä ”Aatteen alkeita” tehdään tutuksi käsitteet ”kapitalismi”, ”palkkaorja”, ”lapsiorja”, ”riisto”, ”ammattijärjestö”, ”työlakko” ja ”sosialisti”. Kymmenen käskyn tilalla on kymmenen elämän ohjetta, joiden joukossa on myös tämän kirjoituksen otsikon ”käsky” pitää toveruus pyhänä. Suomalais-Luterilaisen Kustannusliikkeen vuonna 1918 julkaisemassa Kuva-aapisessa isoäiti istuu keinutuolissa sukkaa kutoen, kun sosialistisessa Aapisessa (1920-luvulta) mummo lukee Työmies-lehteä.

Huomionarvoista on, että sosialistien kirjoissa tarinat keskittyvät todelliseen elämään Pohjois-Amerikassa eivätkä haikaile kansallisromanttista maalaiselämää Suomessa tai suomalaista kulttuuria vaalien. Köyhyydestä ja luokkakysymyksistä keskustellaan avoimesti eivätkä tarinat aina pääty onnellisesti. Sukupuolten välinen tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet nousevat kuitenkin tärkeinä arvoina esille. Edellä mainitut teemat välittyvät myös Hilja Liinamaa-Pärssisen Lasten laulukirjassa.

Liinamaa-Pärssinen toimitti Lasten laulukirjan ensimmäisen eduskuntakautensa (1907–1917) aikana, ja hänen pedagoginen visionsa lasten kouluttamisesta välittyy voimakkaasti kirjan sisällöstä. Kirjaan valikoitui sekä ennestään tuttuja lauluja että varta vasten kirjaa varten sepitettyjä uusia kappaleita. Uskonnolliset laulut puuttuvat kokonaan. Tämä oli linjassa sekä sosialistien että Liinamaa-Pärssisen henkilökohtaisen linjan kanssa. Työssään kansanedustajana – yhtenä ensimmäisistä eduskuntaan valituista naisista Suomessa – hän oli erityisen paneutunut koulutuspolitiikkaan ja vastusti muun muassa uskonnon opettamista kouluissa. Hänen mukaansa uskonnon tilalla olisi pitänyt opettaa raittiutta. Liinamaa-Pärssinen kyseenalaisti Jumalan luomiskertomuksen opettamista, koska tiede oli todistanut asian edenneen toisella tavalla. Hän kannatti oppivelvollisuutta, joka koskettaisi kaikkia. Pestalozzia ja etenkin Rousseauta seuraten oppimisen tuli olla enemmän sidoksissa lasten tunne-elämään ja henkiseen kehitykseen. Koulun tehtävänä oli kasvattaa lapset ajatteleviksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi. Erityisen huolissaan Liinamaa-Pärssinen oli tyttöjen koulutuksesta, sillä etenkin työläistytöt jäivät helposti vaille kansakoulun perusopetusta. Hän vaati kaikille ilmaista pohjakoulutusta ja uskoi sosialismiin inhimillisenä ja yhdenvertaisena ideologiana, joka oli ”suurta kuin uskonto”. (Hentilä & al. 2018, 172–180.)

Nuottien mukanaolo oli merkittävä lisä kirjaan. Kirkkosuomalaisten oppikirjoihin sisällytettiin musiikin teorian alkeita, mutta sosialistien kirjoista en tähän saakka ole löytänyt vastaavaa. Mahdollisesti Liinamaa-Pärssisen pyrkimyksenä oli edistää nuottien tuntemusta kouluissa. Parhaassa tapauksessa oppi kulkeutuisi myös muille perheenjäsenille koulun ulkopuolella.  

Kirjassa on yhteensä 38 laulua + laululeikkejä ja se on jaettu viiteen osaan, joista ensimmäinen ja laajin osa sisältää aatteellisia lauluja lapsista ja lapsille. Varsinaisia lastenlauluja ne eivät kuitenkaan ole. Tärkein päämäärä on pyrkimys kohottaa luokkatietoisuutta ja solidaarisuutta lasten keskuudessa. Samalla heitä valmistellaan ankaraa tulevaisuutta varten ja kutsutaan taisteluun kapitalismia vastaan huolimatta siitä, tai ehkä juuri siksi, että kohderyhmänä ovat lapset. Laulujen aiheina ovat muun muassa köyhyys, pasifismi, vapaus ja punainen lippu työväenluokan symbolina. Lukukirjojen tavoin laulut antavat hyvin todenmukaisen kuvan maailmasta, ja kova työ kuvataan usein ainoaksi mahdollisuudeksi elämässä. Toisaalta lauluista välittyy myös optimismia paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi, joka toteutuisi yhteisen toiminnan avulla. Laulujen nimet kertovat niiden sävystä: Jo pieninä taistoon käymme, Köyhäin lasten laulu, Raatajalapsen laulu.Raskaasta työstä ja toisaalta paremman elämän toivosta havainnollinen esimerkki on Liinamaa-Pärssisen itsensä sanoittama Proletaarilapsen laulu:

                      Mä tiedän, tieni käypi raadantaan,
                      ei kukkain kultasille maille.
                      On kohtalotar saita lahjoistaan,
                      niin paljoa se jättää vaille.
                      Mut’ kerta astun taistohon
                      ja murran puutteen teljet.
                      Paremman saamme toki kohtalon,
                      kun oomme tosi siskot, veljet.

Toinen osa, Raittiuslauluja, sisältää kolme laulua raittiuden hyödyistä ja alkoholin vaaroista. Raittiusaatteen levittäminen oli yksi sosialistisen työväenliikkeen keskeisistä tavoitteista, jota myös Liinamaa-Pärssinen ajoi.

Kolmannessa Lasten Joululauluja -osiossa uskonnolliset aiheet loistavat poissaolollaan eikä köyhyys unohdu. Toivoa kuitenkin jälleen on. ”Yleväin tähtien tuike” saavutettaisiin ”veljien ja siskojen ihanneliiton” myötä. Ihanneliitolla viitataan Suomessa vuonna 1902 perustettuun sosialidemokraattiseen varhaisnuorisojärjestöön, joka vaikutti myös Yhdysvalloissa järjestäen opetustoimintaa.

Neljäs osio sisältää lauluja Elämästä, jotka kertovat kovasta työstä ja niistä uhrauksista, joita proletariaatin on tehtävä kapitalistien hyväksi. Laulujen aiheita ovat kuolema ja sitä seuraava orpous ja epävarmuus, jotka työläisten lapset joutuivat elämässään kohtaamaan äitien ja isien uupuessa kovan työn alle liian varhain. Lauluissa ollaan hyvin kaukana kirkkosuomalaisten kansallisromanttisesta ja turvallisesta maalaisidyllistä. Tähänkin osioon kuuluu kuitenkin myös positiivisempia lauluja, joissa kuvataan muun muassa lapsia ilonaiheina vanhemmilleen – kurjuudesta huolimatta. Mukana oli myös kirjan sävyyn sopivia tunnettujen suomalaisten runoilijoiden tekstejä.   

Viides kokonaisuus, Luonnosta, välittää kiinnostavan kuvan luonnosta ”lapsien ystävänä” sekä tasa-arvoa edistävänä kaikille yhteisenä ympäristönä. Luonto asetetaan Jumalan asemaan, jolla on oikeus edistää ihmisten yhdenvertaisuutta. Kuudennessa osiossa Eläimistä on mukana Suomestakin tuttuja lastenlauluja. Viimeinen osa sisältää erilaisia laululeikkejä lapsille.

Taistelu lapsista

Kirkkosuomalaisten ja punaisten suomalaisten näkemykset lasten kasvatuksesta olivat kaukana toisistaan. Kirkkosuomalaisten unenomainen paratiisimaailma muodosti voimakkaan kontrastin sosialistien lasten realistisille ja karuille tulevaisuudennäkymille. Lapsille muodostui varsin vastakkaiset maailmankuvat, joita toisaalta paikallisten englanninkielisten koulujen oli mahdollista tasoittaa. Koulut ajoivat kuitenkin omaa, amerikkalaistamispolitiikan mukaista tavoitettaan ”kunnon amerikkalaisten” kasvattamisesta, joka ei tuntunut luontevalta suomalaislapsille – ainakaan suomalaistaustaisten kasvattajien silmissä.

Lapset ovat erityisen herkkiä ja avoimia uusille ajatuksille ja ideologioille, mistä johtuen varhaiskasvatuksella ja kouluopetuksella on keskeinen vaikutus lasten identiteetin muodostumiseen. Tämä tosiasia ei ole muuttunut vuosien aatossa. Kilpailu lasten kasvattamisesta oli kiivasta 1900-luvun alkupuolen Pohjois-Amerikassa, sillä sen pohjalta taattiin tietyn arvomaailman ja yhteiskunnallisen toimintatavan jatkuvuus myös tulevaisuudessa. (Ks. Aatsinki 2012.) Samalla suomalaissiirtolaisten järjestämän kouluopetuksen taustalla vaikuttaneet eriävät ideologiset käytännöt ja periaatteet loivat pohjan yhä kahtiajakautuneemmalle yhteiskunnalle, jolla oli kauaskantoiset vaikutukset.

Saijaleena Rantanen

Aapinen (päiväämätön). Amerikan suomalaisten sosialististen kustannusliikkeiden kustantama (todennäköisesti 1920-luvulla).  

Aatsinki, Ulla 2021. Suomea ja sosialismia. Amerikansuomalaisten työläislasten kasvatus ja koulutus. Teoksessa Sakari Saaritsa ja Kirsi Hänninen (toim.), Työväki maahanmuuttajana. Väki voimakas 25. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 70–100.

Dalbello, Marija 2016. Reading Immigrants. Immigration as Site and Process of Reading and Writing. Teoksessa Edlund, Ann-Catrine., T. G. Ashplant ja Anna Kuismin (toim.), Reading and Writing from Below. Exploring the Margins of Modernity. Vardagligt skriftbruk. Umeå: Umeå University and Royal Skyttean Society, 169–196.

Heimo, Anne & Kirsti Salmi-Niklander 2019. Everyday Reading Cultures of Finnish Immigrant Communities. Participations. Journal of Audience and Reception Studies, 16 (1), 582–604.

Hentilä, Marja-Liisa, Matti Kalliokoski & Armi Viita 2018. Uuden ajan nainen. Hilja Pärssisen elämä. Helsinki: Siltala.

Kuva-aapinen: lasten ensimmäistä opetusta varten 1912. Hancock, MI: Suomalainen Luterilainen Kustannusliike.

Liinamaa-Pärssinen, Hilja (toim.) 1914. Lasten laulukirja. Nuottipainos. Astoria, Oregon: Lännen Työväen Kustannusyhtiö.

Mäkelä, A. B. (toim.) 1912. Aakkosia sosialistien lapsille. Fitchburg, MA: Suomalainen Sosialistinen Kustannusyhtiö.

Salmi-Niklander, Kirsti (tulossa). Literacy, ABC Books and Primary Readers in Finnish Immigrant Homes and Communities. Julkaisematon artikkelikäsikirjoitus.

---

[1] Ks. Salmi-Niklander, tulossa. Olen hyödyntänyt Salmi-Niklanderin artikkeliluonnosta keskeisenä lähteenä tässä kirjoituksessa.   

[2] Suomalaislasten koulutuksesta Yhdysvalloissa ks. Aatsinki 2012.