← Back to blog

Vastauksia avoimeen hakuun #2

Arja Tiili

Näen helposti innostuvan lapsen, hän kokee onnistumisen ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta liikkuessaan, tullessaan nähdyksi. Hän muuttaa toiseen maahan tanssiakseen lisää, kohdatakseen uusia ihmisiä, hänellä on jano oppia, koko ajan uutta, hän muuttaa takaisin kotimaahansa oppimaan yliopistoon. Hän tutustuu helposti uusiin ihmisiin, oppii lisää, kaatuilee, oppii lisää, myös siitä mikä on nurjaa ihmisen mielessä, kaikki tämä kääntyy taiteeksi, ja hän oppii lisää. 

Taiteen syvin merkitys on matkata kohti valoa, sitä mikä on totta ihmisessä itsessään. 


Kati Raatikainen

Liikkuja vääntelehtii, koskettaa ilmaa hennosti sormillaan. Hänen kasvonsa vääntyvät välillä, hän katsoo kohti tuijottaen. Hän äännähtää kivusta ja huokaisee.

Toisessa hetkessä toinen liikkuja astelee tilaan, tulee luokse polven korkeudella ja nuuhkii housuja. Sitten hän kääntyy vieressä istuvan katsojan puoleen, nuolaisee tämän kämmentä ja jolkottelee tilaan.

Kolmannessa hetkessä esiintyjä pyytää lupaa koskettaa ja tehdä arkeologista tutkimusta katsoja-kokijan ruumiissa. Esiintyjä kohtaa kokijan luut kämmenissään. Kosketuksessaan hän ihmettelee luiden muotoutumista miljoonien vuosien ajan samalla, kun hän tarinoi kuudesta suuresta massasukupuutosta, joista viimeisin on parhaillaan käynnissä.

Koreografisessa näkökulmassani pyrin ”maailmoimaan” ihmiskeskeisen ja ableistisen maailmankuvan purkamista ja ekososiaalisen jälleenrakennuksen eetosta.


Satu Herrala

Quote “Näen ruumiillisesti virittäytyneitä olosuhteita taiteen tekemiselle, kohtaamiselle ja tapahtumiselle. Nämä olosuhteet hidastavat usein niin nopeita taiteen tuottamisen ja esittämisen prosesseja ja tekevät tilaa moninaisille ruumiillisuuksille. Taiteelliset prosessit ja tapahtumat muodostavat toimijuusverkostoja, jotka vaikuttavat niihin kytkeytyneisiin ruumiisiin. Ne ovat osa maailman muotoutumista. Se, miten olemme ja toimimme näissä prosesseissa ja tapahtumissa, vaikuttaa suoraan siihen, millaiseksi maailma muotoutuu. “

World­mak­ing and Con­tem­po­rane­ity – 40 years of higher ed­u­ca­tion in Dance and Chore­og­ra­phy

This bilingual publication (Finnish/English) collects and extends traces of a seminar that took place October 23rd at the Theatre Academy (Teak) University of the Arts Helsinki. The seminar was held on the occasion of Teak´s 40th anniversary of higher art education in dance and choreography. Seminar focus was on worldmaking and contemporaneity in dance and choreography in higher art education.

The publication aims at opening the potential for dialogue and conversation about dance and choreography pedagogy in higher art education with a local and international body of readers. Hence the publication may be seen as an opportunity for conversation about dance and choreography training in higher art education beyond the day of the festivity of the 40th anniversary.

Latest posts

Follow blog