Taiteilija-tutkija on tuntoisen asiantuntija

27.2.2024 0 Like 0 kommenttia

Professori Otso Aavanranta aloittaa asiantuntijoidemme blogikirjoitussarjan taiteellisen tutkimuksen olemuksesta.

Me taideyliopistolaiset rakastamme taidetta. Jopa siinä määrin, että olemme pyhittäneet koko olemisemme – tai ainakin ison siivun siitä – taiteen harjoittamiselle ja sen äärellä olemiselle. Ajattelemme taiteesta kernaasti suuria, esimerkiksi, että taiteellinen tutkimus tarjoaa kokonaan uuden tutkimuksellisen lähestymistavan määrällisten ja laadullisten tutkimusotteiden rinnalle[1]. Kuitenkin, taide on vain taidetta, se ei ole yleispätevä maailmankatsomus, tekniikka, metodi tai elämäntapa, jolla olisi kutsumus määritellä muita inhimillisen tutkimisen ja oppineisuuden piirejä. Se on tarkkarajainen ala, jonka intohimoisia asiantuntijoita me olemme. Mikä sitten on taiteen erityisala ja mitä on taiteen erityisasiantuntijuus?

Palatkaamme juurille – niihin tuhansiin tunteihin, joiden aikana taiteilijoina olemme harjoitelleet ja harjoittaneet taidetta. Mitä niiden aikana on tapahtunut?

Muusikon koulutukseni keskiössä on ollut pitkällinen soittamisen sisäistäminen niin, että soitin tuntuu oman kehoni jatkumolta. Harjoittelun kautta soittimen materia, puu ja metalli, on muovautunut osaksi orgaanista olemustani, jatkeeksi, jonka kautta voin ajatella musiikin kielellä ja olla olemassa äänen kautta.

Soittaminen tapahtuu hienovaraisen korva-käsi-silmä-koordinaation kautta, jossa työstetään ääntä sen pienimpien laatuerojen ja yksityiskohtien tasolla, suhteessa havaittuun ympäristöön; ääniin, soittimen tuntumaan, ihmisiin, tilaan, ja tilanteeseen. Kyseessä on toiminnan ja havainnon kiertosilmukka – jatkuva tekemisen ja aistimisen vuorovaikutus ja hienosäätö.

Olen näiden tuhansien tuntien aikana oppinut aistimaan, ja toimimaan suhteessa aistittuun, nopeasti, varmasti ja tarkasti, ehkäpä myös tyylikkäästi – tilanteen tarjoamia mahdollisuuksia luodaten. Olen oppinut luomaan ja kuuntelemaan nuotteja, rytmejä, sointuja, äänenvärejä, tiloja, tunnetiloja, hiljaisuutta. Koskettamaan sormillani kitaraa ja sen äänen kautta toisia ihmisiä. Toimimaan kanssasoittajien kanssa, intuitiivisesti, harmonisesti, sanattomalla alueella; yhteistä, vahvaa ja kaunista olemassaolon hetkeä hakien.

Olen loputtomia kertoja uppoutunut tähän aistien ja esteettisen kokemuksen maailmaan, johon viittaan sanalla tuntoinen. Niin kuin kaikessa toiminnassa soittaessa tuntoinen aistikokemus ja mielen representaatiot virtaavat ja kietoutuvat toisiinsa, aistimaailma kohtaa järjestäytyneen tiedon toisiaan täydentäen. Juurtunut vastakkainasettelu rationaalisen ja tuntoisen – hengen ja materian – välillä on nykyaikaisen aivotutkimuksen valossa kulttuuriimme pesiytynyt väärinymmärrys ja laahauma[2], jonka soisi jo päätyvän menneiden ajatusmallien arkistoihin. Tuntoinen on osa tietoisuutta siinä missä rationaalinen ajattelukin.

Taiteilija-tutkijana olen tuntoisen asiantuntija. Erityisosaamisalueenani on hienovarainen ja vastavuoroinen suhde aistittavan ympäröivän maailman kanssa. Aistien maailma on jaettua inhimillistä omaamme, ja oma polkuni on vienyt sen pitkälliseen kultivointiin ja tutkimiseen. Entä mikä sitten on tuntoisen arvo, ja mitä annettavaa on tuntoisen asiantuntijalla ja asiantuntijuudella yhteiskunnallemme?

Jotta tähän kysymykseen voi vastata, pitää ensin pysähtyä, ja koetella hetki tätä ihmisenä olemista, nahkoineen ja luineen, silmineen, korvineen ja käsineen. Elämä aukeaa meille kokemuksena, kokonaisvaltaisena aistien sinfoniana. Kokemus kohtaa muistiimme tallentuneet tiedot, merkit ja merkitykset, koko inhimillisen kulttuurimme perustan. Ihmisenä olemiseen liittyy pohjimmiltaan esteettinen kokemus: missä minun on hyvä olla, mikä minua miellyttää – tai ei miellytä – mitä kohti pyrin, keiden kanssa haluan viettää aikaa ja millaisissa tilanteissa. Mikä väri, muoto, tapahtuma tai ääni koskettaa minua merkityksellisellä tavalla?

Nykykulttuurissa, joka on kohdannut materiaalisen kasvun rajat ja etsii uusia suuntia, merkityksiä ja organisoitumisen muotoja, tuntoinen avaa mahdollisuuksia suhteessamme ympäristöömme ja toisiin elollisiin. Tuntoisen kautta avautuu suhde elämän ja toimintamme mielekkyyteen, ja sen kautta taide voi juurruttaa meidät inhimillisen olemuksemme piiriin. Tuntoinen on se keskeinen rakennusmateriaali, jonka taide ja taiteellinen tutkimus tuovat yhteisen kulttuurimme kehityksen talkoisiin.

---

[1] esim. https://parsejournal.com/wp-content/uploads/2016/06/PARSE_Issue3-ArtisticResearch.pdf

[2] Damasio, Antonio R. Descartes’ error. Random House, 2006.

Kirjoittaja

Otso Aavanranta työskentelee Taideyliopiston Tutkimusinstituutissa taiteellisen tutkimuksen professorina. Hän työskentelee taiteen, teknologian ja humanististen tieteiden rajapinnassa.

Blogisarjan muut tekstit

Taiteellinen tutkimus tarvitsee keskustelua taidekentän, yleisöjen ja muiden tieteiden kanssa

Four perspectives in defining, renewing, and developing artistic research