Työpaja sanojen väliin jäävistä tiloista

14.6.2023 0 Like 0 kommenttia

Nora Rinteen teksti työpajasta Tutkimuspaviljongissa.

Vihreää tuskin nimeksikään.

Joku haalea lehti.

Ei tippaakaan punaista.

(omat työpajamuistiinpanoni)

Osallistuin eilen Suomenlinnassa kolmeen kirjoittamista ja taidetta käsittelevään työpajaan ja paneelikeskusteluun. Työpajoissa harjoittelimme tekstin tuottamista, me kirjoitimme. Me ryhdyimme kirjoittamaan ja kirjoitimme kaksi minuuttia, vaihdoimme paikkaa ja kirjoitimme toiset kaksi minuuttia. Me loimme maailman kollektiivisesti, otimme luomastamme maailmasta roolin ja kirjoitimme tuosta roolista käsin kolme tekstiä paperilapuille, joiden koko määritteli tekstin pituutta. Me tartuimme kynään ja kirjoitimme lähtemisestä käsin joitakin minuutteja lakkaamatta. Kirjaimia toistensa perään, sanoja toistensa perään, välimerkkejä, ettei kaikki puuroutuisi, että lukija mahtuisi hengittämään tekstin tahtiin.

Käytän tässä tekstissä tuota samaa metodia. Istuin kirjoittamaan työpajoista, ja nyt kirjoitan. Tekstiä syntyy, mistä tämäkin virke on esimerkkinä. Edellinen virke voisi toimia esimerkkinä myös siitä, ettei kaikki syntynyt teksti ole timanttia, taidetta, julkaisemisen arvoista. Siitä me puhuimme myös. Tähän tekstiin jätän harjoituksen luonteen näkyviin.

Kirjoittamisessa editointi on taiteen tekemisen hetki, sanoi kirjailija-tutkija Susanna Hast. On deletoitava, jotta se mikä tekstissä on esiin nostamisen arvoista, nousisi esiin. Delete-nappula palvelee sitä osaa tekstissäsi, joka jää, joka ansaitsee tulla huomatuksi, luetuksi. Hast viittasi tässä kustannustoimittajaansa, joka oli antanut hänelle tämän ajatuksen. Hän puhui lähtemisestä, joka kääntyi myös jättämiseksi ja luopumiseksi, ’give something up’. Painoin käden ylävatsalle‚ siitä kohdasta lähtö tulisi.

Runoilija Mikael Brygger puhui väleistä. Sen merkityksestä mitä jättää kirjoittamatta. Tekstissä on tärkeää myös se mitä siinä ei lue. Järjestämällä, rinnastamalla ja väleillä kirjoittamaton saadaan puhumaan tekstissä. Tässä kuulen dramaturgin puhetta, mutta ehkä vielä enemmän kuitenkin runoilijan: runo kai tukehtuisi ilman kirjoittamatonta.  

Pidin näistä poissaolon ajatuksista. Samalla kun poissaolot ja välit antavat lukijalle tilaa hengittää, generoida, rakentaa ja olla osallinen, ne antoivat minulle työpajan osallistujana ja tekstin tuottajana rauhaa. Vaikka ei ole aivan helppoa viitata taitavasti ulos kirjoittamastaan lauseesta, poistaa juuri se mikä joutaa pois, tai luoda järjestämällä dynamiikkoja ja välisyyksiä, on ajatuksessa kuitenkin myös lohdullisuutta: Ensinnäkään maailmasta ei katoa se mikä ei ole minun riveilläni. Toiseksi lukija generoi myös, me työskentelemme yhdessä vaikkemme jaa samaa työhuonetta. Ja kolmanneksi, mikään ei kuitenkaan vastaa tarkalleen mitään, eikä tässä ole kyse nihilismistä vaan toivosta ja mahdollisuudesta.

Pohdin työpajassa paljon havaintoa. Kuvataiteilija ja taiteellinen tutkija Lena Seéraphinin meille antama tehtävä, jossa havainnoimme ulkona ja kirjoitimme kollektiivisesti vaikkakin omia tekstejämme, herätti minut miettimään havainnon tapahtumaa ja kuljetin näitä ajatuksia mielessäni läpi iltapäivän. Havainto ei ’tule’ meille, me teemme sen, me havaitsemme. Kuten filosofi Alva Noë kirjoittaa, havaitseminen on aktiivista toimintaa, jonka näen jatkuvan vielä kauan havaitun ’ilmestymisen’ jälkeen. Havainnosta kirjoittaessani jatkan havaitsemista, eikä tämä havaitseminen ole välttämättä toissijaista tai vähemmän alkuperäistä kuin havaitun ilmestymisen hetkeen suoremmin kytkeytyvä havainnon tekeminen.

Séraphin kertoi navigoivansa tekstuaalisuudessa kirjoittamisen avulla. Ilman kirjoittamista olisin ollut ”lost in textual space”, hän sanoo. Teksti ja tekstuaalisuus, kirjoitus, voi olla hukuttavampaa, jos siihen ei osallistu kirjoittamalla.

Maailma ei ole sanoista puhdas, havaintoni ei ole kielestä vapaa, muttei kielikään ole maailmasta puhdas, itseriittoinen järjestelmä.

Nauroimme lauttamatkalla takaisin Suomenlinnasta Kauppatorille. Puhuimme paljon. Puhuttu kieli tuntui hauskan keveältä ja röyhkeältä kirjoittamisen ja sanojen punnitsemisen jälkeen. Puhuimme tuosta vain. Hölö hölö. Olin valoisana. Työpajassa kirjoittamassani tekstissä olin kysynyt: ”Mihin minun pitäisi mennä että yllättäisin itseni, että kirjoittaisin itseni toisiin ajatuksiin?” (omat työpajamuistiinpanoni). Ehkä olin jo ihan oikeassa paikassa. Ja oikeissa ajatuksissa.

Teksti: Nora Rinne

Kirjoittaja on esitystaiteilija ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun väitöstutkija. Hän osallistui 7.6.2023 Taideyliopiston Tutkimuspaviljongin kolmen työpajan iltapäivään ’Tai­de teks­tiin – tai­de teks­ti­nä: kir­joit­ta­mi­nen tai­teel­li­se­na tut­ki­muk­se­na’. Tapahtuman olivat järjestäneet Leena Rouhiainen ja Kirsi Heimonen ja työpajojen vetäjinä ja panelisteina toimivat kuvataiteilija Lena Séraphin, kirjailija ja tutkija Susanna Hast, runoilija ja Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman vieraileva professori Mikael Brygger.