Vanhaa, ”vaarallista” musiikkia historiallisin soittimin 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomessa

24.1.2025 0 Like 0 kommenttia

Blogitekstissään Päivi Järviö kohdentaa huomionsa erityisesti museokontekstissa tai museoiden myötävaikutuksella järjestettyihin konsertteihin, joissa kuulijoille tarjottiin eksoottisia sointeja ja aiemmin kuulematonta musiikkia. Miten menneiden aikojen musiikki toteutettiin? Soittimien ohella häntä kiinnostavat konserteissa mahdollisesti käytetyt editiot, joiden jäljittämisessä ja analysoinnissa historiantutkimus, editioiden ja sovitusten tutkimus sekä taiteellinen tutkimus kohtaavat.

Miten ja milloin historialliseen tietämiseen perustuva (HIP) vanhan musiikin esittäminen tuli Suomeen? Mitkä olivat ensimmäiset konsertit, joissa tuotiin suomalaisyleisöjen kuultaviksi kauan unohduksissa ollutta, marginaalimusiikiksi ajateltavaa ohjelmistoa ja kymmeniä tai satoja vuosia mykkinä levänneitä soittimia? Millaisia soittimia konserteissa käytettiin, ja mistä ne olivat peräisin? Entä millaisia nuottieditioita muusikoilla oli käytössään? Millaisten kansainvälisten kontaktien varaan alkuvaiheen fragmentaarinen toiminta rakentui? Ja milloin varhaisimmat historialliseen tietämiseen perustuvat esittämiskäytäntöjen opit rantautuivat Suomeen?[i]

Tutkimuksessani jäljitän vanhan, historiallisin soittimin esitetyn musiikin uuden tulemisen ensiaskelia maassamme 1900-luvun alussa sekä konserttitoiminnan yhteyksiä Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan. Tutkimus lähti liikkeelle yksinkertaiselta tuntuneesta, suomalaista vanhan musiikin esittämisen historiaa koskeneesta kysymyksestä: Milloin cembalosta tai muista historiallisista soittimista puhutaan ensimmäisen kerran vanhan musiikin uudelleen henkiin herättämisen (revival) kontekstissa, jossa museoihin säilöttyjä, jo mykistyneitä soittimia otettiin takaisin konserttikäyttöön?

Tutkimuksen alkuvaiheessa kysyminen tapahtui Kansallisarkiston digitaalisen sanomalehtiarkiston puitteissa. Sieltä löytyneistä osumista – joita löytyi pikemminkin spinetti- kuin cembalo-sanaa käyttäen – lähti liikkeelle tutkimusmatka, joka jatkuvasti laajenee ja syvenee yhä uusiin aineistoihin, näkökulmiin ja konteksteihin. Tähän mennessä soittimen nimestä lähtenyt tarkasteluni on avartunut Suomen lisäksi Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Saksaan ja Britanniaan.

Aineiston laajenemisen myötä tarkastelun rajaaminen ja näkökulmien tarkentaminen ovat tulleet välttämättömiksi. Kartoitankin tällä hetkellä tutkimuksen kannalta relevantteja konteksteja, teorioita ja käsitteitä, joita ovat muun muassa transnationaalisuus[ii], historismi[iii], nostalgia[iv], eksotiikka[v], vanhan musiikin toiseus[vi], esineiden museointi ja demuseointi[vii], kehitys ja edistys[viii], vanhan musiikin esittämisen autenttisuus[ix], museaalinen ja musikaalinen konsertti[x] sekä tietysti ”revival” ja noin 30 muuta re-alkuista käsitettä[xi].

Vanhan musiikin esittäjänä minua kiinnostaa erityisesti se, miten menneiden aikojen musiikki toteutettiin, ei niinkään vanha ohjelmisto sinänsä. Siksi huomioni kohdentuukin erityisesti museokontekstissa tai museoiden myötävaikutuksella järjestettyihin konsertteihin, joissa tyypillisesti pyrittiin tarjoamaan kuulijoille eksoottisia sointeja ja aiemmin kuulematonta musiikkia: jonkinlainen nostalginen matka kaukaiseen, nykyhetkeä parempaan menneisyyteen. Soittimien ohella kiinnostavia ovat konserteissa mahdollisesti käytetyt editiot, joiden jäljittämisessä ja analysoinnissa historiantutkimus, editioiden ja sovitusten tutkimus ja taiteellinen tutkimus kohtaavat.

Historiallisia soittimia ja vanhaa musiikkia Helsingissä marraskuussa 1900

Yksi maamme ensimmäisistä historiallisin soittimin toteutetuista konserteista pidettiin 19.11.1900, jolloin suomalainen pianisti, säveltäjä ja kirjailija Ina Lange (1846–1930) ja mezzosopraano Aina Mannerheim (1869–1964) järjestivät historiallisen soiréen Helsingin yliopiston juhlasalissa. Ensinnäkin konsertin tavoitteena oli esitellä harvoin kuultuja historiallisia kosketinsoittimia ja vanhaa musiikkia helsinkiläisyleisölle. Toinen tavoite oli kerätä varoja elinikäiseen oppimiseen Aina Mannerheimin vuonna 1899 perustaman rahaston kautta.

Suunnitellun kahden konsertin ohjelma sisälsi musiikkia varhaisesta Guillaume de Machaut’n (noin 1300–1377) Douce dame jolie-virelaista aina André Ernest Modeste Grètryn (1741–1813), Pierre-Alexandre Monsignyn (1729–1817) ja Ludwig van Beethovenin (1770–1827) sävellyksiin asti.

Säveltäjien sijaan kiinnostuksen keskipisteessä kuitenkin olivat museoidut, pois käytöstä jääneet soittimet ja niille sävelletty musiikki. Ainakin osa soittimista oli tuotu Tanskasta tai Ruotsista tätä konserttia varten. Niiden ”tarkoituksena on esiintyä muistoina, unelmina niiltä ajoilta, jolloin korvamme eivät vielä olleet tottuneet nykyisten soittimien voimakkaisiin aivan toisilla vaatimuksilla esiintyviin ääniin”.[xii] Kuulijoille olisi luvassa mielikuvitusmatka menneisyyteen, jossa ihmisten aistit eivät vielä olleet junapillien ja koneiden melun raaistamia. Konserttiyleisöä kehotettiin kuuntelemaan soitinten heikkoja, vapisevia ääniä kärsivällisesti ja myötätuntoisesti.[xiii]

Lehtiarvosteluissa ensimmäinen konsertti otettiin vastaan pääosin myötämielisesti. Huomio tuntuu kohdentuneen ensisijaisesti neljään Ina Langen luentokonserttimatkoillaan käyttämään, rikkaasti koristeltuun ja kauniisti maalattuun soittimeen. Soitinten kykyä herättää oikeanlainen, herkkä tunnelma ja Ina Langen taitoa elvyttää pitkään vaiti olleiden soittimien ääni kiitettiin. Myös kreivitär Mannerheimin hurmaavan kaunista lauluääntä ja sielukkaita tulkintoja ylistettiin. Yleisö osoitti suosiotaan siinä määrin lämpimästi, että taiteilijoiden oli esitettävä joitakin numeroita uudestaan.[xiv]

Kriittisiäkin kommentteja saatiin lukea. Päivälehdessä todettiin (lehden tilapäisen lakkautuksen takia vasta helmikuun alussa 1901 julkaistussa artikkelissa), että vaikka rouva Lange oli soittanut näppärästi vanhoilla soittokoneilla, soittimien ääni oli, ikävä kyllä, kuitenkin niin heikko, ettei siitä suuressa konserttisalissa saanut paljoakaan selvää: ”Epäkiitollisia nämä koneet nykymaailman aikana ovat. Niiden paras paikka on museoissa, joissa myöskin niiden ääneen ja soittotapaan saa halukas perehtyä.”[xv]

”Vaarallista historiaa” ja ”ruotsalaisia helvetinkoneita”

Langella ja Mannerheimilla oli marraskuun loppupuolelle 1900 suunnitteilla mahdollisesti jopa neljä historiallista konserttia: kaksi Helsingissä, yksi Viipurissa ja yksi Turussa. Näistä nähtävästi vain ensimmäinen, Helsingin-konsertti 19.11.1900 toteutui suunnitellusti. Toisen (21.11.1900) konsertin peruuntumisen syyksi ilmoitettiin Aina Mannerheimin estyminen huonovointisuuden takia, mitä Fyren-pilalehti kuitenkin rohkeni epäillä.[xvi]

Varsinainen syy peruutukseen oli nimittäin se, että venäläisviranomaiset kielsivät konsertin. Tammikuussa Dagligt allehanda -lehti mainitsi tanskalaisen Politiken-lehti kirjoittaneen konsertista otsikolla ”Vaarallista historiaa”.[xvii] Lähemmin konsertin peruuttamisesta – siitä, miten Lange ja Mannerheim joutuivat venäläistoimien kohteeksi mutta nokkelasti väistivät ne – saatiin tietysti lukea vain ulkomaisista lehdistä, jotka lukuisin huutomerkein varustetuissa, värikkäin sanankääntein etenevissä kertomuksissaan raportoivat kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin konsertteihin kohdistamasta raivosta. Bobrikov kyllä tiesi, mitä historia ja historiallinen musiikki olisi: aina vaarallista, kansaa kiihottavaa! Soittimetkin olivat ”ruotsalaisia helvetinkoneita”. Kaiken kukkuraksi konsertti alkoi yleisölle tarjottavalla luennolla, ja tilaisuus järjestettiin kansanopistojen hyväksi, jotka Bobrikovin mukaan vain harjoittivat valistukseksi naamioitua agitaatiota.[xviii]

Bobrikovin käskystä toinen Helsingin yliopiston juhlasaliin suunniteltu konsertti siis peruutettiin. Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, sillä konsertti nähtävästi sittenkin pidettiin, mutta ylioppilastalolla, yksityistilaisuutena. Yleisön tuohon konserttiin rouvat Lange ja Mannerheim kutsuivat kaupungilla kierrellen ja konserttikutsuja jaellen. Konsertin kerrotaan olleen yleisömenestys.[xix]

Ketä kiinnostaa?

Voi toki kysyä, kuka haluaisi kuulla, millaisia soinniltaan onnettomia, mahdollisesti pilalle ”paranneltuja” soittimia tai kyseenalaisia editioita on käytetty 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomessa tai millaista marginaalimusiikkia täällä esitettiin? Eikö kyseessä ollut pikemminkin piinallisen harrastelijamainen alkuvaiheen haparointi, josta on sittemmin edistytty yhä vakuuttavampiin, esittämiskäytäntöjen historian tutkimukseen perustuviin esityksiin? Onko tällaisella tutkimuksella jotakin merkitystä vai edustaako tämä sittenkin niin kutsuttua turhaa tutkimusta?[xx]

Helsingin yliopistossa vuonna 2018 pidetyssä historioitsijapaneelissa tunnistettiin ja tunnustettiin historiantutkimuksen merkitys akateemisesti ja yhteiskunnallisesti relevanttina tutkimusalana. Samalla kuitenkin haluttiin ”muistuttaa, että menneisyyden rakastaminen on riittävä syy tutkia historiaa. Aina ei tarvitse kontribuoida nykykeskusteluun. Itsearvoisen tärkeä osa historiantutkimusta on myös silkka antikvaarinen puuhastelu ja nysvääminen.”[xxi]

Ajattelen, että vaikka arkistotyö vaatiikin kosolti nysväämistä, tässä tutkimuksessa ei ole kuitenkaan kysymys pelkästään Nietzschen antikvaariseksi historiaksi kutsumasta yksityiskohtien keräilyvimmasta.[xxii] Jo käynnistyneen, suomalaisen vanhan musiikin esittämisen historiaan kohdistuneen tutkimuksen ulottaminen tähänastista kauemmas menneisyyteen mahdollistaa entistä rikkaamman ymmärryksen maamme HIP-esittämisen juurista. Lisäksi tarkastelujen aiempaa kattavampi ulottaminen maamme rajojen ulkopuolelle liittää suomalaisen vanhan musiikin esittämisen osaksi pohjoismaisia ja keskieurooppalaisia virtauksia ja vaikutteita. Vaikka tutkimus onkin vielä alkuvaiheessa, näissä konserteissa mahdollisesti käytettyjen käytännöllisten editioiden taiteellinen tutkimus voi lisäksi avata uudenlaisia menetelmällisiä näköaloja historiantutkimukseen.

Päivi Järviö

Kirjoittaja toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa yliopistonlehtorina.

---

[i] Varhaisimpia Suomessa historiallisin soittimin toteutettuja konsertteja koskeva tutkimus on toistaiseksi ollut varsin suppeaa. Ks. mm. Särkiö 2023, Ylivuori 2020, Virtanen 2014.

[ii] Ks. Hämäläinen & Karhu & Martikainen 2023.

[iii] Ks. Karnes 2020.

[iv] Ks. Johnson 2013, Haines 2013, Denslagen 2009, Vihma 2021.

[v] Ks. Koivunen 2015, Kjar 2015.

[vi] Ks. Kjar 2015, Tomlinson 1993, Fabian 2014.

[vii] Ks. Ternhag 2006.

[viii] Ks. Butt 2002; Melzer & Weinberger & Zinman 1995.

[ix] Ks. Kivy 1995, Fabian 2001.

[x] Modin 2018.

[xi] Ks. Hill & Bithell 2013; Livingston 1999.

[xii] Uusi Suometar 16.11.1900.

[xiii] Hufvudstadsbladet, 20.11.1900.

[xiv] Hufvudstadsbladet 20.11.1900.

[xv] Päivälehti 1.2.1901.

[xvi] Fyren 24.11.1900.

[xvii] Dagligt allehanda 4.1.1901.

[xviii] Sundsvall Dagblad 4.1.1901.

[xix] Sundsvall Dagblad 4.1.1901.

[xx] Saarikivi & Saarikivi 2021.

[xxi] Wuokko 2018.

[xxii] Nietzsche 1999.

Lähteet

Butt, John 2002. Playing with History. The Historical Approach to Musical Performance. Cambridge: Cambridge University Press.

Claudius, Carl 1931. Carl Claudius’ Samling af gamle Musikinstrumenter. København: Levin & Munksgaards Forlag.

Denslagen, Wim 2009. Nostalgia in the World of Conservation. Donald Gardner (trans.). Amsterdam: Amsterdam University Press.

Fabian, Dorottya 2001. The Meaning of Authenticity and The Early Music Movement: A Historical Review. International Review of the Aesthetics and Sociology of Music, 32(2), 153–167. https://doi.org/10.2307/1562264

Fabian, Johannes 2014. Time and the Other : How Anthropology Makes Its Object. New York, NY: Columbia University Press. https://doi.org/10.7312/fabi16926

Haines, John 2013. Antiquarian Nostalgia and the Institutionalization of Early Music. Teoksessa Bithell, Caroline & Juniper Hill (eds.). The Oxford Handbook of Music Revival. Oxford: Oxford University Press, 73–93. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780199765034.013.011

Hill, Juniper & Bithell, Caroline 2013. An Introduction to Music Revival as Concept, Cultural Process, and Medium of Change. Teoksessa Caroline Bithell & Juniper Hill (eds.). The Oxford Handbook of Music Revival. Oxford: Oxford University Press, 3–42. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780199765034.013.019

Hämäläinen, Niina & Hanna Karhu & Tuomas Martikainen (toim.) 2023. Kansallisesta ylirajaiseen: Kulttuuri, perinne ja kirjallisuus. Helsinki: Finnish Literature Society. DOI: https://doi.org/10.21435/ksvk.102

Johnson, Edmond 2013. The Death and Second Life of the Harpsichord. The Journal of Musicology , Vol. 30, No. 2, 180–214 URL:https://www.jstor.org/stable/10.1525/jm.2013.30.2.180

Karnes, Kevin C. 2020. History, Historicism, Historiography. Teoksessa Paul Watt ym. (eds.). The Oxford Handbook of Music and Intellectual Culture in the Nineteenth Century. Oxford: Oxford University Press, 15–32. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780190616922.013.1

Kivy, Peter 1995. Authenticities. Philosophical Refections on Musical Performance. New York: Cornell University Press.

University Press.Kjar, David 2015. Wanda, Gould, and Sting: Sounding, Othering and Hearing Early Music. PhD Dissertation. Boston: Boston University.

Koivunen, Leila 2015. Eksotisoidut esineet ja avartuva maailma. Euroopan ulkopuoliset kulttuurit näytteillä Suomessa 1870–1920-luvuilla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Livingston, Tamara E. 1999. Music Revivals: Towards a General Theory. Ethnomusicology 43(1), 66–85. https://doi.org/10.2307/852694

Melzer, Arthur M. & Jerry Weinberger & M. Richard Zinman (eds.) 1995. History and the Idea of Progress. Cornell University Press, 1995. http://www.jstor.org/stable/10.7591/j.ctvr696m6.

Modin, Madeleine 2018. Museala och musikaliska föreställningar om historiska musikinstrument. En studie av Musikhistoriska museets verksamhet 1899–1918. Akademisk avhandling. Stockholm: Stockholms universitet.

Nietzsche, Friedrich 1999. Historian hyödystä ja haitasta elämälle. Suomentanut ja selityksin varustanut Anssi Halmesvirta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö JULPU. [Vom Nutzen und Nachteil der Historie für das Leben 1874].

Saarikivi, Taina & Janne Saarikivi 2021. Turhan tiedon kirja — Tutkimuksista pois jätettyjä sivuja. Kirjokansi 290. Helsinki: SKS Kirjat.

Särkiö-Pitkänen, Auli 2023. Vanhan musiikin liike Suomessa. Sibelius-Akatemian julkaisuja 25. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Ternhag, Gunnar 2006. The Story of the Mora-Harp Museumization and De-museumization. STM Online 9.

Tomlinson, Gary A. 1993. Music in Renaissance Magic : Toward a Historiography of Others. Chicago: Chicago University Press.

Vihma, Antto 2021. Nostalgia. Teoria ja käytäntö. Helsinki: Teos-kustantamo.

Virtanen, Timo 2014. HIP, Carpelan ja Sibelius. Trio 3(2), 106–110.

Wuokko, Maiju 2018. Sana vuodenvaihteeksi: historiantutkimuksen tila ja tulevaisuudennäkymät. Blogikirjoitus. Historia. Historiantutkimuksesta ja opetuksesta Helsingin yliopistossa. https://blogs.helsinki.fi/historia/2018/12/11/sana-vuodenvaihteeksi-historiantutkimuksen-tila-ja-tulevaisuudennakymat/

Ylivuori, Sakari 2020. “De gamla lådorna skulle betraktas med tålamod och sympati”. Hufvudstadsbladet 29.1.2020.

---