Haastattelussa kolme tanssijantaiteen maisteriohjelman alumnia
Kolme tanssijantaiteen maisteriohjelman alumnia kertoo taiteellisista poluistaan, kuinka päätyivät opintoihin ja miltä työelämä on näyttänyt opintojen jälkeen.
Matilda Aaltonen

Kertoisitko vähän itsestäsi ja kuinka päädyit opiskelemaan tanssijantaiteen maisteriohjelmaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoululle.
Olen Matilda Aaltonen, tanssija, koreografi ja tutkija. Asun Helsingissä, Roihuvuoressa, puolison ja kahden kissan kanssa. Valmistuin tanssitaiteen maisteriksi keväällä 2020.
Ennen maisteriopintoihin hakemista minulla oli tanssitaiteen kandidaatin tutkinto Teatterikorkeakoulusta ja tanssijan tutkinto Outokummun tanssin koulutuksesta (nykyinen Riveria tanssin koulutus Outokumpu). Halusin tehdä maisteritutkinnon suoraan kandin jälkeen, mutta en ollut varma, haluaisinko koreografian vai tanssijantaiteen maisteriin. Olin tuolloin, ja olen edelleen, kiinnostunut kummastakin työroolista melko tasapuolisesti, joten hain molempiin. Pääsin sisään tanssijantaiteen maisteriin, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna tosi hyvä juttu.
Miten maisteriopinnot vaikuttivat taiteelliseen praktiikkasi ja mitä koet saaneesi mukaasi opinnoistasi?
On todennäköisesti maisteriopintojen ansiota, että taiteellisen praktiikkani ovat hyvin ruumis- ja tanssijalähtöisiä. Vaikka työskentelen tällä hetkellä yhtä paljon koreografina kuin tanssijana, teen koreografiaa vahvasti esiintyjän tietoni kautta. Opintoja muistellessa tulee hyvä mieli siitä, että meillä oli runsaasti aikaa keskittyä ruumiillisuuden tutkimiseen ja tanssimiseen. Se kehitti tanssijan taitoja, mutta myös ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa elää ja toimia ruumiillisena olentona tässä yhteiskunnassa ilman, että alistuu ulkoapäin tarjottuihin muotteihin.
Opimme yrityksen ja erehdyksen kautta, mitä kollektiivinen työskentely työryhmänä tarkoittaa. Lähes kaikki olivat innostuneita uusmaterialismista, ja Feldenkrais oli parasta, mitä oli. Todella tärkeitä olivat myös kaikki projektit, joita teimme muiden koulutusohjelmien opiskelijoiden kanssa. Minulla on edelleen tärkeitä kollegoita, joihin tutustuin näissä projekteissa.
Millainen on ollut ammatillinen polkusi valmistumisen jälkeen ja minkä parissa työskentelet parhaillaan?
Valmistuin vuonna 2020 koronaviruksen kurittamalle kentälle. Onneksi minulla oli töitä. Työskentelin vuoden ajan Voiko eläintä kertoa? -nimisessä tiedettä ja taidetta yhdistävässä tutkimushankkeessa, jossa pohdimme muiden eläinten kertomisen tapoja ja haasteita. Miten kertoa muita eläimiä tavoilla, jotka tavoittavat heidän subjektiutensa, mielellisyytensä, toimijuutensa sekä heidän oman näkökulman elämään? Kiinnostuin myös kriittisestä eläintutkimuksesta, eläinten aseman parantamiseen pyrkivästä monialaisesta tutkimusalueesta. Tein esityksiä, joissa kokeilin lokkien, joutsenten, kissojen, koirien ja kyykäärmeiden esittämistä. Voiko eläintä kertoa? -hankkeen jälkeen työskentelin toisessa eläimiin keskittyneessä tiede- ja taidehankkeessa. Minua kiinnosti, tai minulla oli pakottava tarve, tutkia eläinten asemaa esittävässä taiteessa. Jatkoin myös maisteriopinnoissani aloittamaani ihmiseläimyyden ruumiillista tutkimusta.
Työskentelin freelancerina viisi vuotta. Tein kaikkea: tanssin, opetin, työskentelin tuottajana, ja välillä oli muutamia työttömyyskuukausia. Työni on aina tapahtunut tanssi- ja esitystaiteen rajapinnoilla. Teoksiani on nähty muun muassa Todellisuuden tutkimuskeskuksessa, Zodiakissa, Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla, HAM Helsingin taidemuseossa ja Mäntän Kuvataideviikoilla. Elokuussa 2025 aloitin taiteellisen väitöstutkimuksen Teatterikorkeakoulussa.
Tällä hetkellä työskentelen väitöstutkijana Teatterikorkeakoulussa. Tutkimukseni keskittyy muiden eläinten kanssa esiintymisen mahdollistaviin tanssijan praktiikoihin. Tarkoitukseni on syventyä tanssijalähtöiseen tutkimukseen, vaikka päähuomioni onkin muunlajisissa eläimissä sekä siinä, miten heidän mukaantulonsa muuttaa käsitystä tanssista. Olen tietääkseni ensimmäinen Taideyliopistossa väitöstutkimusta tekevä henkilö, jonka tausta on tanssijantaiteen maisteriohjelmassa.
Teen juuri tutkimukseni ensimmäistä taiteellista osaa, joka saa ensi-iltansa Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla 12.11. Linjamme kaartuvat läsnäolostamme -nimisen esityksen tekemiseen on osallistunut neljä turkistarhoilta karannutta kettua, jotka asuvat eläinten turvakoti Tuulispäässä. Olen vieraillut kettujen luona vuoden ajan ja opetellut tanssimaan heidän kanssaan. Kaapelitehtaan Turbiinisalissa nähtävä esitys yhdistää kettujen luona kuvattua videota, tanssia ja runoutta. Tervetuloa katsomaan!
Tuija Lappalainen

Kertoisitko vähän itsestäsi ja kuinka päädyit opiskelemaan tanssijantaiteen maisteriohjelmaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoululle.
Olen Tuija Lappalainen. Työskentelen monitaiteisesti tanssitaiteen, nykyteatterin ja nykyesitystaiteen konteksteissa ja niiden välimaastoissa pääasiassa koreografina, ohjaajana, tanssijana ja näyttelijänä. Asun Helsingissä, mutta käytännössä vietän ja työskentelen osan ajasta myös Turussa. Välillä työt vievät projektikohtaisesti muihin maakuntiin. Oma tie opintojen suhteen on ollut moninainen, sillä olen valmistunut sekä tanssitaiteen että teatterin opinnoista, joiden lisäksi olen ensimmäiseltä koulutukseltani kuvataiteilija. Olen valmistunut Teatterikorkeakoulusta tanssijantaiteen maisteriohjelmasta keväällä vuonna 2023.
Vaikka ennen maisteriopintoja oma ammatillinen identiteettini oli alkanut painottua enemmän tekijyyteen koreografin ja ohjaajan positiossa, niin työskentelin myös tanssijana ja näyttelijänä. Syy hakeutua opintoihin oli tunne siitä, että esiintyjyydessä oli itselle jotain sellaista, mitä koin tärkeäksi vielä tutkia. Olin tehnyt Saksassa taiteelliseen tutkimukseen koreografin näkökulmasta keskittyvät jatko-opinnot, joissa omasta esiintyjyydestä kumpuavat havainnot olivat merkityksellisessä osassa. Hakiessani opintoihin oli korona-aika, olin muuttanut Saksasta takaisin Turkuun ja kaipasin ympärilleni yhteisöä ja kehystä, jossa voisin jatkaa esiintyjyyteen ja siihen liittyvien kysymysten ja praktiikoiden kanssa olemista.
Miten maisteriopinnot vaikuttivat taiteelliseen praktiikkasi ja mitä koet saaneesi mukaasi opinnoistasi?
Opintojen aikana, tai heti niiden jälkeenkin, opintojen vaikutusta suhteessa taiteelliseen praktiikkaani oli vaikeampi nähdä, mutta itse asiassa ne vaikuttivat siihen osaltaan paljonkin. Kun ajattelen taiteellista praktiikkaani sekä ajatteluani ennen ja jälkeen opintojen, niin koen niiden jäsentyneen ja syventyneen – myös niihin liittyvän artikuloinnin, vaikka se toki on jatkuvasti prosessissa olevaa ja ainaista käsittämisen ja jäljittämisen työtä. Asiat, joita opintojen aikana tarkastelin olivat tärkeitä vaiheita sen kannalta, missä olen tällä hetkellä praktiikkani kanssa. Kuvaisin kokemustani niin, että omaan taiteelliseen praktiikkaan liittyvät prosessit säilyivät opintojen läpi kulkevana juonteena, välillä eri tavoin ja erilaisissa muodoissa tai muotoihin esiin purskahdellen. On myös hetkiä, joihin saatan edelleen palata, esimerkiksi, miten jonkin kurssin lyhyen aikajanan puristamana syntyi jotain sellaista, mitä voisi tulevaisuudessa uudelleenkin tarkastella.
Merkittävä osa opintoja minulle olivat taiteellinen ja kirjallinen opinnäytetyö, sillä molempien parissa työskentely oli pitkäkestoista ja ne täydensivät toisiaan – taiteellisessa osassa omaan praktiikkaan liittyvät näkökulmat saivat elää, peilautua ja olla prosessissa. Työskentelyn puitteissa oli mahdollista tarkastella myös niitä käsityksiä, joita itsessä kantaa suhteessa esimerkiksi erilaisiin estetiikkoihin ja tekemisen tapoihin – mikä loi edelleen edellytyksiä laajentaa omaa ajattelua ja tietoisuutta siitä, miten tai millaisiin paikkoihin oma työskentely kontekstualisoituu. Teoreettisista opinnoista sain monenlaisia sytykkeitä, ja joista joihinkin olen syventynyt lisää opintojen jälkeen. Opinnoista on jäänyt ystäviä ja kollegoita, joiden kanssaopiskelun aikana jaettu työskentely ja käydyt keskustelut olivat tärkeä anti osana opintoja ja mikä on luonut yhteistä pohjaa valmistumisen jälkeiseen työskentelyyn.
Millainen on ollut ammatillinen polkusi valmistumisen jälkeen ja minkä parissa työskentelet parhaillaan?
Valmistumisen jälkeen olen tehnyt monenlaista; olen työskennellyt niin vapaalla kentällä kuin teattereissa eri koreografien ja ohjaajien produktioissa tanssijana ja näyttelijänä, sekä tehnyt tasaisesti omia teoksia koreografi-ohjaajana eri näyttämöiden osatuotantoina. Lisäksi olen satunnaisesti työskennellyt myös tilasuunnittelun ja pukusuunnittelun osa-alueiden kanssa muutaman eri työryhmän teoksissa. Tämän syksyn olen viettänyt tulevan teokseni työskentelyn parissa ja tanssijana toimin viimeksi mm. Anna Torkkelin teoksessa Bliss. Jossain kohtaa valmistumisen jälkeen työskentelyni alkoi suuntautua jälleen omaan taiteelliseen työhön koreografina ja ohjaajana, jossa myös dramaturginen työ on ollut keskeisessä osassa. Sittemmin olen kokenut työskentelyni kulkevan samalla yhä monitaiteisempaan ja monialaisempaan suuntaan, jolloin sen muoto ja konteksti voivat jossain määrin vaihdella – mikä tuntuu siltä, että omassa taustassa olevat asiat tulevat lähemmäs toisiaan ja tuntumia jostain uudesta alkaa syntyä.
Tällä hetkellä olen projektien välissä ja suunnittelen tulevien teosten asioita sekä olen yhtenä kuraattoreista tekemässä SLURPS – nykytaiteen näyttämön järjestämää seminaaritapahtumaa. Tässä kuussa on tulossa myös viime keväänä ensi-illassa olleen, Anne-Mareike Hessin koreografioiman Tanssiteatteri Minimin Soturit-teoksen kiertue, jossa toimin tanssijana. Sen jälkeen palaan Ehkä-tuotannon Nykytaidetila Kutomolle tulevan Nowhere is left untouched by its dark presence -teoksen pariin ja tammikuussa jatkuviin harjoituksiin kohti ensi-iltaa.
Anette Toiviainen

Kertoisitko vähän itsestäsi ja kuinka päädyit opiskelemaan tanssijantaiteen maisteriohjelmaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoululle.
Olen 28-vuotias ja kotoisin Keravalta. Tällä hetkellä asun Helsingissä ja toimin tanssijana ja tanssitaiteilijana. Olen hurjan kiinnostunut tanssista ja sen paikasta nyky-yhteiskunnassa. Tanssin ammattiopintoni alkoivat 19- vuotiaana, kun muutin Tukholmaan opiskelemaan kandia. Niihin sisältyi myös vaihto-opinnot Wienissä. Valmistuin 2020 koronan keskellä ja mietin, mitä tekisin valmistumiseni jälkeen. Hakeuduin Kööpenhaminaan vuoden kestävään post graduate -ohjelmaan. Sitä kautta toteutin myös työharjoittelun Skånes Dansteaterilla. Opintojen jälkeen asuin puoliksi Suomessa ja puoliksi Tanskassa ja työskentelyni tanssin ammattilaisena käynnistyi. Haravoin kenttää, kävin koetansseissa ja tutustuin erilaisiin mahdollisuuksiin. Maailma tuntui olevan auki. Vuonna 2023 tulin valituksi Amos Rexin Generation 2023 -näyttelyyn omalla sooloteoksellani sekä työllistyin tanssijana muutamissa produktioissa. Kaipasin yhteisöä ympärilleni ja parempaa ymmärrystä Suomen tanssin kentästä. Näin ajatus maisteriopinnoista alkoi kypsyä. Tutustuin Teatterikorkeakoulun opintotarjontaan. Tanssijantaiteen maisteriohjelma vaikutti kiinnostavalta vaihtoehdolta jatkaa taiteellista ja ammatillista kehittymistä. Hain maisteriin keväällä 2023. Etenin hakuprosessi vaihe kerrallaan ja olin iloinen, kun pääsin sisään koulutusohjelmaan ja tutustumaan siihen, mitä se voisi minulle tarjota.
Miten maisteriopinnot vaikuttivat taiteelliseen praktiikkasi ja mitä koet saaneesi mukaasi opinnoistasi?
Tälläkin hetkellä olen todella iloinen erityisesti kolleegoista ja ystävistä, joita koulu on tuonut elämääni. Opintojeni aikana verkostoiduin ja tein yhteistyötä monenlaisten tekijöiden kanssa, sekä opiskelijoiden että opettajien. Nämä kontaktit ovat olleet todella arvokkaita myös valmistumisen jälkeen. Esimerkiksi koreografian maisteriohjelmassa samaan aikaan opiskellut Giorgia Lolli, jonka kanssa tein opintojen aikana ACO-yhteistyöprojektin, on jäänyt elämääni sekä ystävänä että tärkeänä kollegana. TADaC-projektin koreografi Renan Martins taas on esimerkiksi jakanut tietoaan kansainvälisestä kentästä, ja ollut valmis tarjoamaan neuvoja, kun olen niitä pyytänyt. Monia siemeniä lähti siis itämään opintojen aikana.
Paljon oppia ja kannustusta omaan tekijyyteeni tuli totta kai myös ohjelman vakihenkilökunnalta ja omilta luokkakavereilta. Olimme ryhmäläisten kesken kaikki erilaisia tekijöitä, ja koin sen suureksi rikkaudeksi. Taiteellinen praktiikkani ja taiteellinen ajatteluni onkin vaikuttunut erityisesti siitä, että olen kohdannut monia erilaisia tekemisen tapoja. Opintojen aikana olen päässyt kysymään kysymyksiä ja myös vastaamaan muilta tuleviin, yllättäviinkin kysymyksiin. Nykyään tuntuu, että kysyminen ja utelias pohtiminen on jäänyt yhdeksi tärkeästi tekemisen tavaksi. Positiivisen “Mitä jos?” -pohdinnan myötä olen löytänyt varmuutta omassa taiteilijuudessani, ja valintani ovat kirkastuneet. Pyrin hyödyntämään tätä myös työkaluna työskennellessäni toisille. Kysymällä ja pohtimalla pyrin tarjoamaan ja ehdottamaan erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia monipuolisesti ja eteenpäinvievästi – vastauksia ja ratkaisuja ei tarvitse olla.
Millainen on ollut ammatillinen polkusi valmistumisen jälkeen ja minkä parissa työskentelet parhaillaan?
Tein melko paljon tanssijan töitä samaan aikaan maisteriopintojen kanssa ja näin kohtasinkin melkoisen palapelin. Eräs kollega kuvasi tätä kuitenkin hyvin tanssijan jaloksi taidoksi – miten oppia sumplaamaan moninaisia asioita ja luomaan palapeliä itselleen toimivaksi. Opintojen ja töiden yhdistämisen myötä opin myös itse positiivisempaa suhtautumista tällaisen paletin rakentamiseen. Aikataulujen hallinta onkin olennainen osa nykyistä freelancerin ammattikuvaani ja osa ammattitaitoani. Yksi merkittävä oppi maisteri aikana oli se, että opintojen ja töiden yhdistämisen keskellä päätin seistä vahvasti omilla jaloillani ja löytää oman toimijuuteni ammattilaisena.
Monet opiskeluaikana alkaneet yhteydet ovat jatkuneet valmistumisen jälkeen. Työskentelin esimerkiksi Tero Saarinen Companylla jo kouluaikana ja työskentely siellä on jatkunut myös valmistumisen jälkeen. Olen tietoisesti hakeutunut kohti sellaista ammattikuvaa, missä saisin työskennellä ensisijaisesti tanssijana. Olen onnellinen, että näin on myös tapahtunut. Olen saanut toimia tanssijana sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa monien koreografien kanssa. Maisteriopinnot ovat vaikuttaneet siihen, millainen olen tanssijana erilaisissa teosprosesseissa: heittelen esimerkiksi melko filtterittömästi ideoita, joita koreografi sitten kuratoi. Olen nimenomaan liikkeen äärellä ja teen pääasiassa liikelähtöisiä töitä. Rinnalla kulkee myös oma luova ja taiteellinen työ. Tämän hetkisessä työelämässäni vireillä onkin uusi sooloprojekti. Samanaikaisesti työskentelen tanssijana kohti joulukuun uuden teoksen ensi-iltaa ja pian lähden Lontooseen Tanssin Talon järjestämälle opintomatkalle. Opetan myös mielelläni ja luonkin syksyn aikana musikaalikoreografiaa lukiolaisille. Ammattilaisuuteni on tällä hetkellä kiinnostava palapeli. Sen keskiössä on vahvasti liikelähtöinen tanssijuus ja esiintyjyys.
Tanssitaiteen blogi
Tanssitaiteen blogi on perustettu alustaksi, jolla keskustella erilaisista tanssitaiteeseen ja sen tekemiseen liittyvistä kysymyksistä ja havainnoista. Blogin kirjoitusten kautta pääset tutustumaan tanssitaiteen opiskelun arkeen opiskelijoiden ja henkilökunnan näkökulmista, ja lukemaan ajoittain ilmestyviä opiskelijoiden ja opettajien haastatteluja.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia