Hirvee maisteri Retretissä

31.5.2021 0 Tykkää 0 kommenttia Ilai Lehto

Yritys pukea sanoiksi ripustusviikko Saimaan taideluola Retretin ympäristötaidepolulla, joka sisälsi kirjoittajan maisterin opinnäytteen tarkastustilaisuuden.

Huhhuhhuh…

Oon huomannu jo kauan aikaa sitten miten tässä kuvataiteilijan hommassa kaikki tapahtuu päällekkäin, limittäin ja lomittain – prosessit eivät oikeastaan ala mistään, eivätkä oikein pääty mihinkään ja välillä ei tahdo omakaan pää pysyä kierroksissa mukana. Samanaikaista ristivetoa tuntuu joka suunnasta, ihan paikasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Myös näin ihan opintojen loppumetreillä, kun on ensin kevään pakertanut ja pungertanut opinnäytteen kasaan ja alkanut tekemään hiljaista surutyötä viimein päättyvän opiskelijaelämän myötä, kun äkisti temmataan ns. tositoimiin, kirjaimellisesti kentälle, rakentamaan taidetta tyhjästä tuntemattomien muuttujien keskelle. Sitä löytää itsensä Itä-Savosta, Punkaharjun legendaarisesta Retretistä, eräänä sateisena maanantaina, hillittömältä työmaalta raksaukkojen keskeltä roudaamasta puita männiköstä lähes kolmimetristä hirveä varten, kun samaan aikaan jännittää perslihoissaan asti seuraavana päivänä koittavaa maisterin opinnäytteen etätarkastustilaisuutta. Tilaisuutta, joka muodollisuudestaan huolimatta on onnistunut tuhoamaan edellisen viikon yöunet ja vähäisenkin mielenrauhan joka on jäljellä. Tässä nyt taas konkreettisesti kulminoituu taiteilijaelämän hallitsematon kaaos, jossa joutuu luovimaan sekä potentiaalisten, puolivalmiiden että sulkeutuvien prosessien ristiaallokossa ja pitämään päänsä kylmänä pysyäkseen pinnalla.

Onneksi en kellu täällä yksin, sillä muutoin olisin varmaan ajautunut jo ulapalle. Miulla on tukena ja turvana työpari, kanssataiteilija ja hyvä (ja syvä) ystävä Jussi Nykänen, joka on nähnyt koko laajenevan syklin ja elänyt sitä rinnalla. Alusta alkaen, akatemia-ajan orientoivien viikkojen ensimmäisiltä tunneilta, jossa jompi kumpi kääntyi toisen puoleen vain heittääkseen jonkin hassun välihuomion hermostusta taltuttaakseen, on tämä läsnäolo kantanut läpi merkillisen, monisyisen matkan. Siihen on mahtunut maisterireissuja, avartavia keskusteluja, saunomista, yhteinen näyttelyprosessi, rentoa hengailua työhuoneella ja sen ulkopuolella, tsemppaamista puolin ja toisin. En voi enää muuta kuin lausua vaatimattomat kiitokseni ja todeta miten merkillisesti kaikki sittenkin muodostui eheäksi, kesti paineen alla kasassa ja tässä hetkessä jälleen kutistuu hahmotettavaan muotoonsa. Melkoinen maisterimatka. Yksi hirvi ei tunnu juuri meitä enää hetkauttavan, se on vain piste iin päällä. Sarvikruunu kakussa. Yhteistyö, joka rakentaa itse itsensä. Jonka tietää kuitenkin lopulta- rakentuvan juuri siten kuin kuuluu.

Jussi tööttää riemukkaasti mökin edustalla isältä lainatun Škodan rattia ja minä ravistan päätäni, keskityn vielä hengittelemään silmät suurina hämmästyksestä ennen kuin ryntään ulos. Se oli siinä! Kaikki menikin sit kai hyvin! Maisterintarkastustilaisuuteni on turvallisesti paketissa, Kerimaan vuokramökin sohvalta käsin läpisoudettuna ja päällimmäisenä tunteena lepää autuas tyhjyys, jota sävyttää hämmentynyt epäusko. Koen saaneeni lahjan, tilaisuuden kuroa vielä kerran koettu aika umpeen ja ihania ihmisiä ruutujen taakse kuuntelemaan kokemaani. Tietenkään ei auta jäädä lepäilemään laakereilla, yhden kaljan ja muutaman tupakan jälkeen kutsuu jo työmaa malttamattomana ja toden totta palan halusta tarttua hommiin. Illalla saunotamme mökin kolmannen taiteilijan, jonka häkellyttävien tarinoiden vanavedessä purjehdin pidemmälle uuteen horisonttiin. Sinne, missä maisterivuosistani punoutuu jo kertomuksia, anekdootteja ja ne hioutuvat hiljalleen kuin rantakivet helpommin mukaan poimittaviksi. Tosin mökille saapuu varoittamatta illan hämärissä yllätysvieraita – koko kuraattoridelegaatio kukkineen, kakkuineen ja jalluineen onnittelemaan huomiosta häkeltynyttä maisteria ja pääsen kellumaan vielä tovin aalloilla juhlakaluna.

Työ on parasta lääkettä, ja vaikka työmaalla huikkaillaankin tämän tästä maisteria, huuhtoutuu lopulta yöunet ja mielenrauhan anastanut tarkastustilaisuus mielestä ilman fanfaareja. Äkkiä on vain hirvi, kesä ja Punkaharju – eikä se tunnu ollenkaan liian isolta urakalta. Istutamme puut hirvaksen jaloiksi kallioiseen sammaleeseen, niihin kohtiin mihin ne vain sattuvat uppoamaan tarpeeksi syvään ja nostamme kaksi runkoa rangaksi niiden väliin. Päätä mietitään myöhemmin, nyt on varmistettava rakenne tukipuilla. Sitten kilkkeet, jättömaiden romurautaiset aarteet, joiden paikkoja mietitään ensin huolella, sitten sinne tänne hapuillen ja lopulta vain yhtenä massana. Vilkaisen hetkeksi poispäin ja Jussi kasaa jämäpuunkappaleista 5 minuutissa kelpo pään, seuraavan päivän haeskellaan sarvia. Kiinnitän viimeiset keltaiset aspit ja alumiinisäleet ja se on valmis. Eikä päivääkään liian aikaisin.

Äkkiä tuntuu oudolta, paniikki hiipii niskan taa… Tässä hetkessä epäuskoisena en voikaan hyväksyä kaiken helppoutta. Miten voi olla näin, että tämän kitkaisen kivireen raahaamisen jälkeen kaikki vain sujahtaakin silmieni ohitse omalla painollaan. Hirvi tuijottaa minua lempeästi, ymmärtävästi. Hetki ennen avajaisia. Kaikki on valmista, kaikki on kohdallaan. Mutta olenko mie valmis? Voinko kohdata sen maailman mihin minua on valmistettu, tämän ristiriitojen täyttämän omituisen taidekentän, jota kansoittavat niin todellisuuden rusentamat kaunosielut, yksinäisessä askeesissaan asustavat puurtajat, tunnontarkat realistit ja taiteelliset tutkijat, sfääreissä leijailevat visionäärit ja heittäytyjät, sekä oman erinomaisuutensa voitelemat kultalusikkalapset. Seurapiirit, miljonäärit, museot, järjestöt, residenssit, kollektiivit, kylähullut, sivuraiteet ja katuojat, kaikki nämä taide mahdollistaa. Kirjoitin joskus hakemukseen taiteilijan asuvan hississä, jonka kautta hän pääsee vierailemaan eri yhteiskuntaluokkien kerroksissa, mutta usein hänet kutsutaan korkeintaan aulaan. Muunmuassa nämä ajatukset kaikuvat päässäni vaeltaessani avajaiskarjassa aurinkoisessa Retretissä ehkä vuoden uskomattomimman ripustusviikon jälkeen. Oppivuosieni tiivistyessä tähän tapahtumarikkaaseen viikkoon olen kuitenkin ennen kaikkea kiitollinen, vaikkakin sekava. Vaikka pää heittääkin näissä hommissa välillä häränpyllyä, on tärkeää tietää mihin sen milloinkin kiinnittää. Se olkoon maisterinoppini ja ohjenuorani.

• Ilai Elias Lehto

^{Kirjoittaja rakensi viidessä päivässä Hiien hirven Retretin ympäristötaidepolulle Jussi Nykäsen kanssa. Molemmat saivat avajaisissa diplomin, jossa luki vitsikkäästi ”hirvee maisteri.”}

Saimaan Taideluola Retretin taidenäyttelyt Punkaharjun Tuunaansaaressa ovat avoinna päivittäin 10-18, elokuun 31. päivään asti.