← Takaisin blogiin

Huilufestarit valtasivat Musiikkitalon

Osana Suomen Huiluseuran Musiikkitalossa järjestämää Finnish Flute Fest -tapahtumaa järjestettiin myös mestarikursseja, joille osallistui nuoria opiskelijoita opettajineen muun muassa Rovaniemeltä, Oulusta, Jyväskylästä, Tampereelta ja Kankaanpäästä.

Kolmen päivän ajan tässä pedagogisesti painottuneessa tapahtumassa kuultiin uskomaton kattaus mestarikursseja, luentoja, workshopeja ja maailmanluokan konsertteja. Mukana opetusmenossa, osana Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen maakuntayhteistyötä olivat myös opettajat Hanna Juutilainen ja Yuki Kojama.

Mutta mitä nuoret huilutaiturit oppivat?

”Hanna Juutilaisen mestarikurssi oli loistava! Hän osasi ottaa hyvin huomioon, että esitin kappaleen katselmuksessa myöhemmin samana päivänä, eli ei lähdetty laittamaan kaikkea uusiksi. Minulle jäi mieleen monia konkreettisia hyviä vinkkejä kuten se, että ennen soittamaan lähtemistä seison tukevasti kahdella jalalla. Esiin nousi myös, että soittaessa on hyvä olla mielessä tarkka visio siitä, mitä olen tekemässä esimerkiksi tulkinnallisesti.”

”Koko viikonloppu oli tosi mukava niin kuin mestarikurssikin, ja tylsää ei ehtinyt tulla! Kurssilta mieleen jäi kaikkea soittoasennon ja harjoittelutapojen väliltä.”

”Juniorimestarikurssille oli kiva, mutta myös vähän jännittävä mennä. Kurssilla sai paljon hyviä neuvoja tulevaisuutta varten sekä lisää motivaatiota ja intoa harjoitteluun. Opetus oli ammattimaista ja kannustavaa.”

”Opettaja ehti käydä kuuntelemassa kaikki SibA:n juniormestarikursseja. Oli ilo seurata kuinka opettajat osasivat ohjata hyvin erilaisissa vaiheissa soitossaan olevia, hyvinkin eri-ikäisiä oppilaita alakouluikäisistä lukiolaisiin. Jokaisen kanssa löytyi joku teema ja edistettävä asia, jonka kanssa tehtiin töitä; mutta kenties useimmin kuultu kehoitus viikonlopun aikana niin juniormestarikursseilla kuin muillakin mestarikursseilla oli ”puhalla huiluun (ilmaa)”! Finnish Flute Festivalilla saatiin siis ilma kulkemaan hienosti. Pohjoisen porukka kiittää erityisen intensiivisestä viikonlopusta!”

Suomi soimaan!

Nuorisokoulutus kyläilee eri puolella Suomea! Tässä blogissa seurataan Sibelius-Akatemian opettajien ja heidän eri puolella Suomea työskentelevien kollegoidensa kokemuksia.

Sibelius-Akatemia käynnisti Suomen kulttuurirahaston rahoituksella syyskuussa 2015 laajan valtakunnallisen musiikkioppilaitosyhteistyön, jossa eri-ikäiset puhallin- ja lyömäsoitinten ja harpun soittajat kolmessatoista suomalaisessa kaupungissa saavat opetusta Sibelius-Akatemian opettajilta viikonloppukursseilla.

Sittemmin vierailut ovat laajentuneet kattamaan myös muita soittimia sekä jazz- ja kansanmusiikin sekä global musicin. Vierailut järjestetään yhteistyössä paikallisten musiikkioppilaitosten kanssa.

Lue lisää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta
Lue lisää Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen maakunnallisista opetusvierailuista

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia