← Takaisin blogiin

Kirjaston tilat ja palvelut kehittyvät

Henkilö kirjoittaa pöydän ääressä

Taideyliopiston kirjastossa on tehty puolitoista vuotta töitä yhtenä kirjastona. Tähän taaksepäin katsottuna lyhyeen aikaan on mahtunut monenlaisia vaiheita, kuten vuosi sitten alkaneet Taideyliopiston yt-neuvottelut. Tämä on koetellut ajoittain henkilöstön jaksamista, mutta nyt mennään eteenpäin hyvällä energialla.

Kirjaston toiminta neljässä yksikössä tuo palvelut käyttäjiensä lähelle. Lähivuosien innostava uudistus on Sörnäisten kampukselle muodostuva Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun yhteinen ja uusi monitaiteinen ja -tieteinen kirjastotila. Sen suunnittelu on alkamassa näillä näppäimillä. Tavoitteena on tarjota Taideyliopistolle muuntumiskykyiset ja monikäyttöiset tilat, joissa opiskelu ja tutkimus ovat molemmat esillä. Samalla voidaan tarjota työskentelytiloja ja Taideyliopiston koulutusaloihin liittyviä aineistoja sekä tätä kautta uusia näkymiä taiteidenvälisyyden lisäämiselle, joka on yksi Taideyliopiston strategisista kehittämisalueista.

Kirjastoa kehitetään yhtenä kokonaisuutena, joten Sörnäisten kirjastotilaan tulevat uudistukset otetaan huomioon myös Musiikkitalossa sijaitsevan Sibelius-Akatemian kirjastoyksikön toiminnassa sekä soveltuvin osin Kuopion kirjastoyksikössä. Kirjasto jatkaa palvelujensa kehittämistä osana Taideyliopiston palvelujen kokonaisuutta. Joistain palveluista on jouduttu väliaikaisesti luopumaan resurssien supistuessa, mutta niitä pyritään tuomaan digitalisoituneina palveluina takaisin lähitulevaisuudessa. Myös elektronisten aineistojen ajantasaisuutta tarkistetaan vuosittaisella asiakaskyselyllä. Tämän vuoden e-aineistokysely on parhaillaan käynnissä!

Digitalisoituminen tulee lähivuosina näkymään myös kirjaston palveluissa. Vaikka taidealojen kirjastot ovat perinteisesti olleet fyysisten aineistojen linnakkeita, tulee digitalisoituminen muuttamaan myös meillä käytettäviä aineistoja. Tästä yhtenä indikaattorina voi mainita, että monet kansainväliset taidelaitokset ja museot ovat avanneet tai avaamassa kokoelmiaan open access -muotoon. Samalla on todettava, että Taideyliopiston kirjaston aineiston fyysisyys tulee jatkossakin olemaan läsnä kirjastoyksiköiden tiloissa näkyvinä kokoelmina – täysin e-kirjastoa meistä ei tule. Digitalisoitumista edesauttaa meillä parin vuoden sisällä tapahtuva kirjastojärjestelmän vaihdos. Se tuonee uusia ja joustavia keinoja elektronisten ja digitaalisten aineistojen käsittelyyn.

Laatujärjestelmän auditoinnin ollessa ajankohtainen haluan muistuttaa jatkuvan palautteen tärkeydestä toiminnassamme. Sitä voi antaa kirjaston kotisivujen kautta sekä kirjastoyksiköissä olevien palautelaatikoiden kautta paperimuodossa.

Tommi Harju

Kirjastonjohtaja

TAIDE + TIETO = Taideyliopiston kirjasto

Taideyliopiston kirjaston blogi avaa Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun kirjastojen toimintaa sekä palveluja kirjastonkäyttäjille ja saa näin toivottavasti asiakkaat entistä aktiivisemmiksi kirjastonkäyttäjiksi. Taideyliopiston kirjasto on yhtä kuin laajat, eri taiteenalojen kokoelmat. Se on osaava ja sitoutunut henkilökunta sekä tila, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden tulla tiedon äärelle omana itsenään. Tervetuloa kirjastoon!

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia