Kulttuuri ei lopu, vaikka kukaan ei poistuisi asunnostaan
Kalenteri on tyhjä. Takki on tyhjä. Telkkarissa pyörii Tankki täyteen. Tähän kuvaan havahdun aprillipäivän jälkeisenä torstaina kotonani Tampereella. Aprillipäivä ei tuntunut aprillipäivältä, koska helposti olisi voinut uskoa ihan mihin tahansa maksalaatikkojäätelöön, Tammerkosken siirtoon, tai olla uskomatta yhtään mihinkään.
Tarvitseeko se mainita, mihin viittaan? Kerronko miksi olen etätöissä tällä hetkellä? Voinko vielä sanoa olevani töissä, kun yhteiskunta on pysähtynyt, tapahtumat ja tämän myötä suurin osa freelancerin töistäni ovat kokonaan peruttu?
Vaikka tilanne kurjistaa kulttuurialan ihmisten elämää entisestään, se nostaa myös sydäntä pakahduttavalla tavalla esiin sen, mikä rooli kulttuurilla ja taiteella todellisuudessa on; ei vain silloin, kun kaikki on hyvin ja tasapainossa, vaan myös silloin – ja erityisesti silloin – kun maailma on pelottavan epävarma ja epävakaa.
Voisi luulla, että kulttuurista luovutaan ensimmäisenä, mutta nyt taiteen hyvinvointivaikutuksista julkaistujen tutkimusten lisäksi myös tämä vakava terveydellinen kriisi näyttää, mistä ihminen elämisen voimansa saa. Poikkeusolojen aikana ei luulisi olevan niin tärkeää päästä tanssimaan kuin ruokakauppaan. Paitsi, että ihmisestä on mukavampi syödä, jotta jaksaa tanssia, laulaa ja nauraa.
*
Soveltavan ja osallistavan taiteen näkökulmat ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan ja tarjoavat tässäkin tilanteessa uusia tapoja tehdä taiteesta saavutettava, jaettu ja merkityksellinen osa ihmisen primääritarpeiden toteutumista.
Jos tarkastelemme koronaepidemian synnyttämää tilannetta laajemmin koko yhteiskuntaa ja maailmanjärjestystä horjuttavana historiallisena tapahtumana, emme voi ajatella taiteen roolia pelkkänä viihdykkeenä tai hetken huvituksena. Taide voi jäsentää kriisin keskellä uusia kestäviä ja inhimillisiä elintapoja ja kehittää ihmisten ajattelua ja toimintatapoja.
Sen sijaan, että tulevaisuudessa kulttuuri ja taide leikattaisiin kriisin aikana pois ylimääräisenä ja turhana yhteiskunnan osa-alueena, jokaisen taiteen ammattilaisen olisi syytä nyt miettiä, mikä on oma ja yleisemmin taiteen tehtävä tulevaisuuden rakentamisessa.
Taiteen ja hyvinvoinnin kannalta meidän tulee ajatella sitä yhteiskunnallista arvomaailmaa, missä elämme ja sitä, mitä tai keitä varten tulevaa maailmaa rakennamme. [1]
Pakon edessä on muututtava. Nopeasti. Asetettuihin rajoihin pitää löytää heti suhde, niihin pitää joskus jopa rakastua tullakseen toimeen niiden sisällä. Samaan aikaan ei tule jäädä rajojensa vangiksi niin, ettei uskalla unelmoida elämää niiden ulkopuolella tai ettei uskoisi muutokseen. Tarvitsemme nyt ennen kaikkea resilienssitaitoja ja jatkuvuuden hallintaa; ja niitä taitoja kulttuuri ja taide vahvistaa. [2]
*
Luovuudella, taiteella ja kulttuurilla on nyt ultimaalinen näytönpaikka hyvässä ja pahassa. Menetys sattuu, mutta tärkeää on myös se, mitä tulee tilalle. Onneksi teot voivat olla pieniäkin mahdollistaakseen uuden suunnan, jos ottaa positiivisen etukeno-asennon. [3]
Uskomatonta kyllä, mutta välillä ja erityisesti alkuun olen kokenut suurta luottoa parempaan tulevaisuuteen tämän kriisin jälkeen. On ollut ilo nähdä monen tahon halu ja nopeus yhdistyä, tukea ja suojella toisiaan luomalla esimerkiksi virtuaalisia kulttuuritapahtumia ja kohtaamisia taiteen äärellä. Se kertoo minulle jotain arvokasta, vaikkei se kestäisikään ikuisesti.
Koen myös enemmän luottamusta poliittiseen ratkaisukykyyn, kuin moneen vuoteen ennen tätä. On hyvin todennäköistä, että emme anna hyvän kriisin mennä hukkaan, vaan opimme tästä jotain niin arvokasta, että ehdimme minun elinaikanani parantaa tasa-arvoa ja maailman tilaa.
Sillä välin voi huvitella vaikka tarkastamalla tämän:
Kuinka toimia poikkeustilanteessa? Ohjeet kuvitettuna. https://kalmistopiiri.fi/2020/04/01/kuinka-toimia-poikkeustilanteessa-ohjeet-kuvitettuna/. Luettu 1.4.2020.
Lähteet:
[1] Etätaidetta ja porttikieltoja. Taideyliopisto, 19.3.2020. https://www.uniarts.fi/artikkelit/puheenvuorot/etataidetta-ja-porttikieltoja-taiteilua-uusissa-ymparistoissa/?fbclid=IwAR1XyCWbhoks6_j4GuTq8LaDIuUlQgdN4sihefYcN0fijBWuBsg0Dbq3D6Q. Luettu 1.4.2020
[2] Resilienssitaidot ja jatkuvuuden hallinta. KULTA, 17.3.2020. https://kulttuurijataide.fi/resilienssitaidot-ja-jatkuvuuden-hallinta/?fbclid=IwAR3t5YlM5-rBWyhjLWsglnb3dCWERzT9bXIFuttpjuil04zMukfvt0krU6U. Luettu 1.4.2020
[3] Korona teki mahdottomasta mahdollisen. Yle, 15.3.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11252317?fbclid=IwAR06vA13Cbt76yZwPYpB4Mc-yB663yIimrsZ2bAheM_hixnHOrbB-mqEJuk. Luettu 15.3.2020
Kirjoittaja Anna-Kaisa Vuorinen on FM Etnomusikologi, tutkija, taiteilija ja taidekasvattaja, joka on viimeisen vuoden aikana työskennellyt Tampereen kaupungin kulttuuripalveluissa, Tampereen taidekasvatus ry:ssä, esiintyjänä sekä Mediakuutio-projektissa, joka on osa Taiken taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelmaa.
Avainsanat: Avoin yliopisto, blogi, koronaepidemia, karanteeni, kulttuuriala, kriisi, resilienssi, taide ja hyvinvointi
Taitekohtia
Taitekohtia on Taideyliopiston Soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntijan erikoistumisopintoja suorittavien taiteen ammattilaisten blogi. Blogin teemana on eri taiteen alojen soveltaminen arkisissa yhteisöissä. Keskiössä ovat kohtaamiset, kokemukset ja mahdollisuudet muun muassa kuvataiteiden, tanssin, elokuvan, musiikin, teatterin ja sirkuksen äärellä.
Uusimmat julkaisut
Seuraa blogia