← Takaisin blogiin

Miten sävelkorvattomasta lapsesta tulee oopperalaulaja?

“Saako kuoroon tulla lapsi, joka ei osaa yhtään laulaa?”, kysyi äitini seurakunnan kanttorilta, kun olin kolmevuotias. Onnekseni innokas, omiaan laulava pieni kuorolainen otettiin ilolla vastaan.

Ruut Mattila
Paavo Pykäläinen

Olen kasvanut muusikkoperheessä ja laulun ympäröimänä, ja laulaminen on ollut elämässäni aina tavalla tai toisella läsnä. Minulla ei kuitenkaan ollut lainkaan sävelkorvaa – mistä syytän äitini laulajantöistä johtuvaa, liian varhaista ja runsasta altistusta atonaaliselle musiikille – mutta sitäkin enemmän esiintymishalua.

Sävelkorvakin saatiin kuitenkin ruotuun, ja muutaman vuoden jälkeen pääsin Suomen Kansallisoopperan lapsikuoroon. Se avasi kokonaan uuden maailman. Vaikka olin ollut innostunut oopperasta jo aiemminkin, työskennellessäni pienenä osana suuren talon koneistossa lumouduin täysin siitä yhteisöstä ja prosessista, joka lopulta kulminoituu valmiiseen näytökseen. Tuntui, että etenkin teini-iässä oopperatalo oli pakopaikka muun elämän ahdistuksilta – puhumattakaan lukemattomista elämyksistä sekä katsomossa että näyttämöllä.

Vielä peruskouluikäisenä kävin myös pianotunneilla, mutta aloitettuani Sibelius-lukion kamarikuorossa aktiivinen pianonsoitto jäi ja laulu alkoi täyttää päiviäni yhä enemmän. Musiikkilukion innostunut yhteisö ja jatkuva keikkailu toivat uudenlaista intoa ja varmuutta esiintymiseen. Kansallisoopperassa lapsikuorosta “eläköidyttyäni” sain myös laulaa pari lapsisolistiroolia. Huomasin, etten enää pelännytkään yksin laulamista, ja tunne siitä, että halusin ilmaista jotakin myös henkilökohtaisesti, alkoi vahvistua. Oopperan parissa yhdessä tekeminen sekä musiikin ja näyttämötyön yhdistäminen oli se, mitä kaikista mieluiten elämässäni tein.

Lukion jälkeen jouduin kuitenkin huomaamaan, miten pitkä matka olisi päästä sisään jo tuttuun oopperamaailmaan oikeana ammattilaisena. Aloitin kasvatustieteiden opinnot yliopistossa, jatkoin kuorolaulua ja menin yksinlaulutunneille selvittääkseni, voisinko oppia ihan oikeasti laulamaan. Nälkä kasvoi syödessä, ja pian aloitin yliopisto-opintojen rinnalla laulun ammattiopinnot Helsingin konservatoriossa. Sain sekä muusikon ammattitutkinnon että kandidaatin paperit yliopistosta, mutta oli selvää, että opintojen myötä identiteettini oli nyt muusikon ja laulajan. Pääsin jatkamaan lauluopintoja Sibelius-Akatemiaan, ja jokainen vuosi laulun parissa on vahvistanut käsitystäni siitä, että tämä on se, mitä haluan tehdä. Olen oppinut paljon, ja vähintään yhtä paljon on vielä opittavaa. Olen onnellinen saadessani edelleen elää laulun keskellä, muiden kanssa välillä kompastellen, välillä onnistuen.

Nyt, oopperan maisteriopintojen alkaessa, olen tavallaan palannut juurilleni. Saan jälleen olla kädet mullassa siinä maailmassa, johon jo lapsena rakastuin. Toivon, että kasvan ammattilaiseksi, joka jaksaa yhä uudelleen rakastua oopperaan – musiikkiin, tarinoihin ja elämysten luomiseen yhdessä – ja välittää oman osaamisensa sydämestään yleisön nautittavaksi.

Teksti: Ruut Mattila

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vuonna 2019 opintonsa aloittanut uusi oopperaensemble astuu ensi kertaa lavalle marraskuun lopussa.  Sempre, sempre! tarjoaa kohtauksia ja aarioita eri oopperoista. Esitykset 28., 29.ja 30.11. 2019.
Tässä blogissa uusi oopperaluokka esittäytyy ennen astumistaan Musiikkitalon Sonore-salin lavalle!

Oopperaa kulissien takana

Tässä blogissa Sibelius-Akatemian 2,5-vuotisessa maisterikoulutuksessa opiskelevat nuoret laulajat kirjoittavat kokemuksistaan ennen oopperaluokan lähestyviä ensi-iltoja. Tekstit ovat syntyneet muun muassa FT Liisamaija Hautsalon vetämällä kurssilla, jossa opiskelijat haastetaan kirjoittamaan oopperan taustoista, säveltäjistä tai vaikkapa omasta roolihahmostaan ja haastattelemaan oopperaproduktiossa työskenteleviä henkilöitä.

Latest posts

Seuraa blogia