← Takaisin blogiin

Muuttuva säveltäjä

Tervetuloa seuraamaan nykymusiikin säveltäjän vähittäistä muodonmuutosta yksinäisestä käsityöläisestä kohti tuntematonta.

Esiintyjä, jolla suuri päähine

Tässä tuoreessa blogissani esittelen taiteellisen tutkimukseni etenemistä. Aloitin sävellyksen jatko-opinnot syksyllä 2016 ja nyt on ensimmäinen taiteellinen projektini tullut valmiiksi. Lupaan otsikossa paljon. Lupaan, että taiteellinen tutkimukseni muuttaa omaa säveltäjän toimenkuvaani ja suhdettani koko säveltäjän ammattiin. Voin luvata tämän vain henkilökohtaiselta kannalta.

Tutkimukseni aihe kumpuaa omasta arjestani. Haluaisin olla aivan tavallinen työtätekevä henkilö, joka omalla panoksellaan luo yhteisöllistä maailmaa. Haluaisin työskennellä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Haluaisin jopa jakaa tekijyyden muiden säveltäjien kanssa. Haluaisin elää tässä ja nyt – en vasta kuoltuani. Haluaisin purkaa säveltäjän ja esittäjän välille syntynyttä hierarkista asetelmaa. Ja myös yleisön suhteen toivoisin tasa-arvoa. Tästä syystä olenkin antanut projektilleni alaotsikon sillanrakennusta säveltäjän ja yleisön välille.

Lisäksi yksi jännittävimpiä kysymyksiä on, mitä tapahtuu teokselle, jos säveltäjän työ muuttuu. Millaisia olisivat kahden säveltäjän, työryhmän tai laajemman yhteisön luomat teoksen tai tapahtumat? Miten teoksen saisi auki? Miten sen suojiin voisi tuoda niin henkilökohtaista, poliittista kuin yhteiskunnallista ajattelua ja materiaalia?

Monet mieltäni askarruttavista kysymyksistä eivät ole uusia, vaan itse asiassa aivan luontevia ja arkisia käytänteitä muilla musiikin alueilla ja muiden taiteiden parissa. Taidemusiikki on kuitenkin säilyttänyt vakaan perinteisen asetelman eri toimijoiden välillä. Suhtaudun tähän asetelmaan kriittisesti, mutta samalla tutkivasti. Tarkoitukseni on esitellä blogissa erilaisia taiteellisia projekteja ja tutkimuksellisia kysymyksiä, joita matkallani kohtaan.

Ensimmäinen työni on radio-ooppera Kylmän maan kuningatar. Se esitetään Yle Radio 1:ssä lauantaina 2.12.2017 klo 19 ja se on kuultavissa Yle Areenassa 30 vuorokautta radiolähetyksen jälkeen.

Tämän jälkeen luvassa on videoteos Omakuva – Self portrait, jossa pohdin säveltäjän ja esittäjän välistä suhdetta.

Lisäksi suunnitelmissa on pianolle sävelletty teoskokonaisuus, joka toteutetaan esitystaiteen keinoin. Ja viimeisenä teoksena dialoginen orkesteriteos – mitä ihmettä se tarkoittaakaan.

Lisätietoja Kylmän maan kuningatar -radio-oopperasta

Muuttuva säveltäjä

Säveltäjä, oboisti ja pedagogi Riikka Talvitie pohtii blogissaan ympäröivän yhteiskunnan vaikutusta säveltäjän toimenkuvaan. Erityisesti hänen kiinnostuksen kohteenaan on säveltäjän ja yleisön välinen vuorovaikutus. Miten säveltäjän työn yksilökeskeisyyttä voisi avata jaetun tekijyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta? Talvitie suorittaa taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia