← Takaisin blogiin

Suomalaisen radio-oopperan lyhyt historia

nuotteja

”Mikä ihmeen radio-ooppera?”, kysyin ensimmäiseksi, kun minua pyydettiin säveltäjäksi Yleisradion Kylmän maan kuningatar -projektiin. Säveltäjänä minulla oli kuitenkin jonkinlainen kuva asiasta, vaikka en osannutkaan musiikinlajia määritellä, toisin kuin libretistillä, ohjaajalla ja äänisuunnittelijalla, jotka astuivat täysin uudelle maaperälle.

Koska Oxford Music Online ei anna tarkkaa määritelmää tälle merkilliselle musiikinlajille, haetaanpa sitä vähän kauempaa. Petri Kuljuntausta määrittelee radiofonisen musiikin nauhamusiikiksi, joka on sävelletty radiolähetystä varten. Toteutuksessa on olennaista, että kaikki materiaali on äänitetty mikrofonin välityksellä, eikä mikään tapahdu ilman tätä mediumia (Kuljuntausta 2008, 69).

Tästä luonnehdinnasta voidaan tehdä johtopäätös, että radio-ooppera vastaavasti tarkoittaa sellaista oopperan lajia, joka on tehty erityisesti radiossa esitettäväksi. Näyttämöllisestä oopperasta tehty radiotallenne ei näin ollen kuulu radio-oopperan genren alle. Jos tarkastellaan suomalaisen radio-oopperan historiaa, tämä määritelmä ei kuitenkaan ole aivan selkeä.

”Radiomusiikkia”

Yleisradion toiminnan alkuvuosina 1920-luvun lopussa ensimmäiset musiikkiohjelmat olivat suoria lähetyksiä. Esimerkiksi vuonna 1928 Yleisradiossa esitettiin Erkki Melartinin ”radiomusiikkia”, Divertimento per piccola orchestra di radio op. 152, joka oli orkestroitu radionkuulijaa huomioon ottaen. Myöhemmin Melartin sävelsi teoksia, jotka oli otsikoitu ”kamarimusiikkia kaiuttimille” (Kuljuntausta 2008, 55).

Suomalaiset radio-oopperat jatkoivat tätä perinnettä kartuttaen taidemusiikin radiofonisia mahdollisuuksia lisäämällä äänitehosteita ja puheosuuksia. Kuljuntausta määritteleekin ensimmäiset suomalaiset radio-oopperat radiofonisen musiikin esivaiheeksi (Kuljuntausta 2008, 70).

Merenkuninkaan tytär

Ensimmäinen suomalainen radio-ooppera oli Ahti Sonnisen säveltämä Merenkuninkaan tytär (1949). Tekstin on kirjoittanut Leo Apo, ja oopperan kesto on noin 40 minuuttia. Teos sisältää soitinmusiikkia, johon on lisätty äänitehosteita, kuten tuulen, lokkien, moottorin ja törmäyksen ääntä. Kuljuntaustan mukaan ”tuulikonetta lukuunottamatta tehosteet on todennäköisesti valmistettu tallenteelle, tallentavalle äänilevylle, joilta ne on myös esityksessä soitettu” (Kuljuntausta 2002, 506-7). Tämä tarkoittaa sitä, että ooppera on pikemminkin ollut konsertti- tai studioesitys, joka on lähetetty radiosta joko suorana tai tallenteena.

Sudenmorsian

Toinen Yleisradion tilaamista radio-oopperoista oli Tauno Pylkkäsen säveltämä Sudenmorsian (1950). Teoksen libretto on Aino Kallaksen ja ohjaajana toimi Eero Leväluoma. Ooppera sisältää puheosuuksia, erityisesti tärkeän kertojan roolin. Teos voitti kolmannen palkinnon Prix Italia -kilpailussa samana vuonna (Kuljuntausta 2002, 507) Teoksen yhteydessä mainitaan, että siitä on kaksi Yleisradion taltiointia vuosilta 1950 ja 1952, ja lisäksi partituurin kerrotaan valmistuneen lopullisesti lentokoneessa matkalla Italiaan, mikä myös viittaa siihen, että radiossa kuultu teos on tallenne esityksestä. Sudenmorsianta on myöhemmin esitetty näyttämöversiona useita kertoja; jo vuonna 1956 siitä esitettiin näyttämöllinen sovitus Suomen Kansallisoopperassa (Salmenhaara 1996, 550-1).

Kylmän maan kuningatar

Kolmannen suomalaisen radio-oopperan Kylmän maan kuningattaren kohdalla erityisen tärkeäksi lajin määrittelyksi nousi äänitystapa. Suurin osa laulajien äänityksistä toteutettiin äänitysstudiossa ennalta äänitettyjen soitinpohjien päälle ja vain muutama jakso yhdessä orkesterin kanssa. Lopputuloksessa lauluääntä ei kuunnella etäältä konserttilavalta, konserttitilan kautta, vaan se on tuotu kuulokuvassa eteen, mikä perinteiseen oopperatallenteeseen verrattuna saattaa kuulostaa hyvinkin raa’alta ja käsittelemättömältä.

Teoksen oopperallisuutta ilmentää läpisävelletyn oopperamusiikin perinteeseen kuuluvat elementit: laulaminen, orkesterisäestys ja draamallinen toiminta. Laulajien kohtaukset on määriteltävissä vuoropuheluiksi, resitatiiveiksi ja aarioiksi. Myös instrumentaalimusiikin ja lauluäänen välinen suhde viittaa perinteiseen oopperakirjallisuuteen.

Radiofonisuus ilmenee selväpiirteisimmin äänisuunnittelussa, mikä tarkoittaa pakoa niin draamallisten kohtausten realistisuudesta kuin oopperatallenteiden laadullisuudesta.

Lisäksi kuunnelman perinteestä lainasimme ymmärrettävyyden. Halusimme, että radiokuuntelija saa selvää lauletuista vuorosanoista ja pystyy näin seuraaman tarinan etenemistä ilman apuvälineitä. Kuunnelmallisuus ilmenee myös kielessä: teosta on ajateltu kuunneltavaksi suomen kielellä.

Aino Vennan esittämä Puolukan kutsu radio-oopperasta Kylmän maan kuningatar

Kylmän maan kuningattareen liittyvä radiohaastattelu Radio Suomessa

Lähteet:
Kuljuntausta, Petri 2002: First wave: a microhistory of early Finnish electronic music. Like. Jyväskylä.
Kuljuntausta, Petri 2002: ON/OFF – Eetteriäänistä sähkömusiikkiin. Like. Kiasma.
Salmenhaara, Erkki 1996: Suomen musiikin historia: 3, Uuden musiikin kynnyksellä: 1907-1958. WSOY. Porvoo.

Muuttuva säveltäjä

Säveltäjä, oboisti ja pedagogi Riikka Talvitie pohtii blogissaan ympäröivän yhteiskunnan vaikutusta säveltäjän toimenkuvaan. Erityisesti hänen kiinnostuksen kohteenaan on säveltäjän ja yleisön välinen vuorovaikutus. Miten säveltäjän työn yksilökeskeisyyttä voisi avata jaetun tekijyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta? Talvitie suorittaa taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa.

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia