Tunteiden assosiatiivinen (urheilu)kenttä – esiintyjän merkintöjä ACO-teosprosessista

4.6.2026 0 Tykkää 0 kommenttia

Tanssitaiteen kandiopiskelija Iida Nikander kirjoittaa esiintyjän prosessistaan teoksessa ”When You Reach the Core of Love It Hurts and You Die”, joka toteutettiin keväällä 2026 Artistic Collaboration Projects (ACO) -yhteistyöprojektissa.

Tanssitaiteen kandidaatin ohjelmaan kuuluu monia kiinnostavia kursseja, mutta yksi joka vuosikurssista toiseen herättää paljon keskustelua, on ACO eli Artistic Collaboration. Kurssi on kandiopiskelijoiden ensimmäinen produktio, joka tapahtuu torin Studioissa ja Teatterisalissa. Eräänlainen jännittävä odotus on siis sisäänkirjoitettu kurssin sisältöön, jonka lisäksi kurssista tekee erittäin kiinnostavaksi sen, että tanssin kandi- ja maisteriopiskelijat sekä suunnittelijaopiskelijat sekoitetaan viiteen eri ryhmään koreografimaisteriopiskelijoiden teossuunnitelmien pohjalta.

Päädyin itse Ellen Krogh Skjølstrupin ryhmään — alusta asti oli selvää, että teos käsittelisi sitä kaikkein suurinta aihetta eli rakkautta. Työskentelimme paljon erilaisten improvisaatioharjoitteiden kautta, joista vähitellen viiden viikon prosessin aikana alkoi muodostua koko teoksen kattava score. Minua yllätti, miten paljon myös suunnittelijaopiskelijat viettivät aikaa kanssamme harjoitussalissa. Tuntui merkitykselliseltä tutustua myös heidän työskentelytapoihin: todella koin, vaikka se banaalilta kuulostaakin, että teoksen tekeminen on ennenkaikkea yhteistyö. Keskustelimme paljon ryhmänä teoksen taiteellisista valinnoista, jolloin lopputuloskin tuntui ainakin jonkin verran jokaisen omalta.

”When You Reach the Core of Love It Hurts and You Die” päätyi tarkastelemaan rakkautta joukkueurheilun sekä taiteen tekemisen lähtökohdista. Studio 3 muovautui assosatiiviseksi (urheilu)kentäksi, jossa ajan käsitys vääristyi ja tunteille syntyi tilaa. Minulle esitys tuntui siltä hetkeltä, kun on ystävien kanssa kesäyönä ulkona ja päätyy jakamaan itsestä jotain sellaista, johon vain aamuyön liminaalitila antaa mahdollisuuden. Myös meidän esiintyjien materiaali oli herkkää: työskentelimme paljon affektiivisen ruumiin kanssa. Tanssivat kehot suhteessa vahvaan
tilasuunnitteluun loivat yhdessä suojamuurit läpäisevän ruumiillisen merkityskerroksen.

”Tässä teoksessa tuntuu kuin sieluni ottaisi suihkun”, kommentoi tanssin maisteriopiskelija Sonjis Laine ryhmästämme. Tuo lause jäi minulle mieleen, koska todella koin prosessin aikana jotakin sillä tavalla transformatiivista, mitä taide voi parhaillaan ihmiselle tehdä. Vaikeitakin hetkiä oli, mutta onneksi niille oli tilaa. Käteen jäi kiitollisuus ihanasta työryhmästä, jotka tukivat epävarmoina hetkinä ja jakoivat itsestään anteliaasti prosessille sekä lopulliselle teokselle.

Teksti: Iida Nikander