Viikon mentori: Tuula Jukola-Nuorteva on kansainvälinen moniosaaja, joka tuo oopperan ja baletin lähemmäksi yleisöä
Tuula Jukola-Nuorteva toimii Suomen kansallisoopperan ja -baletin yleisötyön vastaavana tuottajana. Hän on Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry:n varapuheenjohtaja ja Koulujen musiikinopettajat ry:n hallituksen jäsen.
Teksti: Maija Kühn
Tuula Jukola-Nuorteva on toiminut Suomen kansallisoopperan ja -baletin yleisötyön vastaavana tuottajana vuodesta 2010 alkaen. Yleisötyön tavoitteena on tarjota laajalle joukolle ihmisiä mahdollisuus osallistua taide- ja kulttuuritapahtumiin, ja samalla synnyttää heissä ”taidekipinä”. Kiinnostus musiikin tuottaman ilon jakamiseen heräsi Tuulassa jo lapsena, kun hänelle selvisi, että musiikin opettaminenkin voi olla ammatti. Sille uralle Tuula tähtäsi.
Lapsuuden haaveensa toteuttamiseksi Tuula opiskeli Sibelius-Akatemiassa monipuolisesti musiikkikasvatuksen eri osa-alueita ja valmistui musiikin maisteriksi.
”Noihin aikoihin opintojen määrää ei juurikaan rajoitettu, joten sain opiskella kaikkea mikä kiinnosti. Ja kaikkihan minua kyllä kiinnostikin.”
Laajat opinnot eivät menneet hukkaan, sillä opintojensa loppuvaiheessa Tuula suuntasi Lontooseen, missä hän suoritti vuoden mittaiset musiikin jatko-opinnot Guildhall School of Music & Drama:ssa. Sen jälkeen hän työskenteli 12 vuoden ajan kaupungin musiikkitoimialan huippuorganisaatioissa ja -tuotannoissa niin säveltäjänä kuin musiikkipedagoginakin. Tutuiksi tulivat muun muassa Royal Opera House:n ja English National Opera:n yleisötyökokonaisuudet.
”Sukkuloin ketterästi vakituisten työpaikkojeni ja yksittäisten produktioiden välissä niin Englannissa kuin Suomessakin. Näin pääsin jatkuvasti kehittämään omaa osaamistani ja jakamaan omia oppejani alan muille toimijoille.”
Yhteiset yleisöt
Samaa kehitystyötä ja parhaiden käytäntöjen jakamista Tuula on jatkanut myös nykyisessä työssään kansallisoopperassa ja -baletissa. Tuulan aloittaessa yleisötyön vastaavana tuottajana ei muissa musiikkialan organisaatioissa vastaavia toimenkuvia juurikaan ollut. Nykyään yleisötyö on osa yhä useamman kulttuuriorganisaation toimintaa. Kasvuun ovat vaikuttaneet julkisen rahoituksen luomat velvoitteet, mutta myös asiakastyytyväisyys on lisännyt panostusta yleisötyöhön.
”Yleisötyöllä luodut positiiviset kokemukset ovat kaikkien kulttuuritoimijoiden yhteinen etu.”
Syksyllä 2020 Suomen kansallisooppera ja -baletti kutsui Tuulan aloitteesta yleisötyötä tekevät kulttuurialan ammattilaiset ensimmäistä kertaa järjestettävään Yhteiset yleisöt -yleisöntyön seminaariin Helsinkiin. Yhteistyössä eri kulttuurialan järjestöjen kanssa suunnitellun tapahtuman tavoitteena oli verkostoitumisen lisäksi jakaa kokemuksia ja luoda yhdessä inspiroivia ideoita käytännön työhön. Tapahtumaan osallistui yli 100 yleisötyön ammattilaista yli 50:stä organisaatiosta ympäri Suomen kattaen teatterin, tanssin, musiikin ja museotoimialan. Osallistujilta kerätty palaute vakuutti Tuulan siitä, että säännölliselle kokoontumiselle on tarvetta.
”Olemme yksin hyviä mutta yhdessä vieläkin parempia. Yleisötyö syntyy yhteistyöstä.”
Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian opiskelija ja mukana alumnimentorointiohjelmassa.
Lisätietoja Sibelius-Akatemian alumnitoiminnasta
Ohjelmassa mukana olevat aktorit ovat kirjoittaneet omista mentoreistaan uraan liittyviä tarinoita, joita saamme lukea kevään aikana perjantaisin Taideyliopiston alumniblogissa.
Taideyliopiston alumniblogi
Alumnimme ovat äänessä tässä blogissa ja tuovat uusia tuulahduksia taiteen työkentiltä.
Uusimmat julkaisut
-
Immersed in New York: Hans Rosenström's Residency Experience at ISCP
-
Academy of Fine Arts Alum Kristin Wiking in residence: Jan van Eyck Academie 2023
-
Academy of Fine Arts Alum Natalia Kozieł-Kalliomäki in residence: LIFT 2023
Seuraa blogia