← Takaisin blogiin

Kuulumisia ARLIS/Norden 2017 -konferenssista

Ihmisiä pöydän ääressä
Jussi Männistö Performing Arts -ryhmän tapaaminen Arlis Nordenissa Helsingissä kesäkuussa 2017

ARLIS/Norden on vuonna 1986 perustettu pohjoismaisten taidekirjastojen yhdistys, joka järjestää vuosittain konferenssin ja yhdistyksen vuosikokouksen jossakin Pohjoismaista. Vuoden 2017 konferenssi pidettiin Helsingissä 15.–17.6. Konferenssin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavaan ydinryhmään kuuluivat Taideyliopiston kirjastosta Minna Meronen ja Jenni Mikkonen, joka valittiin ARLIS/Norden hallituksen jäseneksi konferenssin vuosikokouksessa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Taideyliopiston kirjaston henkilökuntaa osallistui konferenssin käytännön järjestämiseen yhdessä Kiasman ja Arkkitehtuurimuseon kirjaston henkilökunnan kanssa. Konferenssin kuutisenkymmentä vierasta saivat kuulla suomalaisten taidekirjastojen ja oppimiskeskusten uusista tuulista. 

Konferenssin pääteemana oli tänä vuonna taidekirjastojen asiakkaat otsikolla Art Libraries & Customers. Torstain konferenssiesitelmissä annettiin puheenvuoro itse asiakkaille, ja perjantaina aihetta lähestyttiin kirjastojen näkökulmasta, muun muassa palvelumuotoilun, tilasuunnittelun ja tietokantojen kannalta. 

Konferenssin alussa järjestettiin eri taidekirjastoryhmien: arkkitehtuuri, esittävät taiteet ja web-ryhmien tapaamiset. Performing Arts -ryhmässä keskusteltiin tänä vuonna Open Access -julkaisemisesta, rinnakkaistallentamisesta sekä julkaisuarkistoista ja toivotettiin kolme uutta jäsentä mukaan työryhmän toimintaan. Ryhmän uudet jäsenet ovat Tone Hoemsnes (Oslo and Akershus University College of Applied Sciences) sekä Birgitta Eriksson ja Linda Sundberg (molemmat Gothenburg University Library). Jenni ja Hanna esittelivät ryhmän tapaamisessa lyhyesti juuri valmistuneita LibGuides -käännöksiä englanniksi ja ruotsiksi. 

Taideyliopiston puolesta asiakasnäkökulmaa toivat ensimmäisenä konferenssipäivänä Teatterikorkeakoulun tiloissa Kuvataideakatemian tohtorikoulutettava, taiteilija Elina Saloranta sekä Kuvataideakatemiasta taiteen tohtoriksi valmistunut Jyrki Siukonen. Lisäksi kirjailija ja käsikirjoittaja Anna Heinämaa sekä arkkitehtuurin tutkija Anni Vartola kertoivat omasta työstään ja suhteestaan kirjastoihin. Päivän lopuksi Taideyliopiston kirjaston johtaja Tommi Harju avasi Taideyliopiston kirjaston palveluita ja millaisia tutkijapalveluita kirjastolta odotetaan ja millaisia tutkijapalveluita kirjasto tarjoaa ja on kehittämissä.

Toinen konferenssipäivä alkoi Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskuksessa, jossa kuultiin esitykset palvelumuotoilusta sekä Aalto-yliopiston Visual resources center -palvelusta.

Perjantain viimeiset, lyhyemmät esitykset tulivat Norjasta, Tanskasta ja Suomesta. Norjalaiset esittelivät omaa kirjastoaan Oslo and Akerhus University College of Applied Sciences -oppilaitoksessa. 

Tanskasta kuului kummia, siellä on meneillään todella mittavat kirjastojen yhdistämiset. Mitä ilmeisimmin henkilökunta on aika ihmeissään ja uupunut näistä uudistuksista. 

Taideyliopiston kirjaston uusia LibGuides -oppaita esiteltiin myös, erityisesti upouusia englannin- ja ruotsinkielisiä esittävien taiteiden alalta.  Ulkomaisia vieraitamme kiinnosti myös muun muassa hakupalvelu Finna, joka kokoaa yhteen suomalaiset kirjasto- arkisto- ja museotietokannat. MyösTaideyliopiston kirjaston Finna kuuluu tähän hakupalvelujen kokonaisuuteen. 

Konferenssiin kuului seminaariesitysten lisäksi tutustumiskierroksia taidekirjastojen työhön liittyviin kohteisiin ja taidekirjastojen tiloihin mm. Teatterikorkeakoulun ja Kiasman kirjastossa sekä Aalto yliopiston oppimiskeskuksessa. Taideyliopiston kirjasto vei konferenssivieraat konferenssin vastaanottotapahtumaan Taideyliopiston Kuvataideakatemian Exhibition Laboratory -näyttelytilaan, jossa Kuvataideakatemian liikkuvan kuvan professori Caspar Stracke esitteli opiskelijoiden näyttelyn Animal and the Logic of Others

Konferenssiin kuuluvana retkipäivänä konferenssivieraat suuntasivat Suomenlinnaan, jossa he pääsivät tutustumaan opastusten kautta Suomenlinnan kulttuurihistoriaan ja HIAPin (Helsinki International Artist Programme) kansainväliseen taiteilijaresidenssiin HIAPIn johtajan Juha Huuskosen esittelemänä.

ARLIS/Norden -konferenssit ovat hyviä tilaisuuksia jakaa kirjastoalan tietoutta maarajojen yli sekä aistia suuntauksia, joita voi havaita niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Kirjastosuunnittelun trendinä on kirjastojen laajentuminen oppimiskeskuksiksi, joissa muun muassa tilasuunnittelun avulla rakennetaan kirjastotilasta miellyttävä ympäristö monenlaista oppimista varten: ryhmille ja yksilöille, sekä digitaalisen että painetun aineiston käyttäjille.

Lisätietoja ARLIS/Nordenista: http://www.arlisnorden.org/

Kirjoittajat: Maarit Heikkinen, Minna Meronen, Jenni Mikkonen, Anna Niemi ja Hanna Kauppila

TAIDE + TIETO = Taideyliopiston kirjasto

Taideyliopiston kirjaston blogi avaa Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun kirjastojen toimintaa sekä palveluja kirjastonkäyttäjille ja saa näin toivottavasti asiakkaat entistä aktiivisemmiksi kirjastonkäyttäjiksi. Taideyliopiston kirjasto on yhtä kuin laajat, eri taiteenalojen kokoelmat. Se on osaava ja sitoutunut henkilökunta sekä tila, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden tulla tiedon äärelle omana itsenään. Tervetuloa kirjastoon!

Uusimmat julkaisut

Seuraa blogia