Cel­e­bra­tory speeches vol#2 /Juh­la­puheita Vol. #2

17.8.2023 0 Like 0 kommenttia

Juhlapuheita (celebratory speeches) -sarjan toinen julkaisu on puhe tanssi- ja teatteriopettajan maisteriohjelmista valmistuville opiskelijoille toukokuussa 2017. Puheen piti professori Eeva Anttila niin sanotussa pikkupubliikissa, maisteriohjelmien sisäisessä tilaisuudessa ennen varsinaista valmistujaistilaisuutta. Moni puheessa mainittu asia näyttää edelleen olevan varsin ajankohtainen.

Hyvät teatteri- ja tanssitaiteen maisterit, hyvät juhlavieraat,

Elämme jännittäviä aikoja – hallitusneuvottelut ovat kuumimmillaan, ja suljettujen ovien takana puhutaan mitä todennäköisimmin myös taidekasvatuksesta. Edellinen hallitus oli luvannut parantaa taideopetuksen tilaa peruskoulussa. Minkälaisia lupauksia nyt annetaan, kun koulumaailmasta kuuluu yhä hälyttävämpiä uutisia: oppimistulokset ovat heikentyneet, kouluviihtyvyys maailman häntäpäässä, levottomuus lisääntyy. Kouluissa koetaan kiirettä ja stressiä. Mihin tässä kiirehditään? Mitä varten ponnistellaan? Uupumus vie aikuisia sairaslomille, samoin tunnollisia koululaisiakin.

Teatterikorkeakoulussa opiskelijoiden hyvinvointi nousi rehtorin kyselyn kautta yhdeksi kehittämiskohteeksi, kärkihankkeeksi. Tämäkin kertoo omaa tarinaansa suoriutumisen, näkyvillä olemisen ja nähdyksi tulemisen tarpeista. Opiskelukulttuuri on muuttumassa vaihtoehtojen ja valintojen markkinoiksi, jossa opiskelijan on osattava luovia neuvokkaasti, myös omia työmarkkinoitaan silmälläpitäen.

Meillekin, pedalaitoksen opettajakunnalle, tipahtelee silloin tällöin viestejä kehittämistarpeista, joissa voimme aistia malttamattomuutta, kaipuuta näkyvyyteen ja jopa tehokkuuteen. On havaittavissa kovenevia vaatimuksia myös meitä opettajia ja muuta henkilökuntaa kohtaan. Se on kai sitä laatua, sitä että asiat sujuvat, sitä että me olemme aina ajan tasalla ja tiedämme mitä olemme tekemässä ja miksi.

Tämä antaa aihetta miettiä taideopetuksen olemusta. Kiireettömyys, keskeneräisyyden sietäminen, virheet, sattumat, yllätykset, spontaanius, improvisointi, ennakoimattomuus ovat sanoja, jotka ensiksi tulevat mieleeni kun mietin hedelmällistä taidepedagogista tilaa. Vastakohtana olisi kiire, valmiit tuotokset, virheettömyys, ennakointi, ja niin edelleen. Tämä puolestaan on kieltä, jossa painottuu laatu sellaisena kun se ymmärretään teollisessa prosessissa.

Me emme ole tehdas. Emme tuota virheettömiä tuotteita ennakoidussa aikataulussa. Tuotantoprosessi kestää sen minkä se kestää, ja kukin tuote on uniikki. Tehtaan sijaan voimme puhua verstaasta. Tässä verstaassa viipyillään, haistellaan, tunnustellaan, tutkitaan muotoja ja sisältöjä, hiotaan, ja välillä levätään.

Toivoisin, että kaikki oppilaitokset miellettäisiin ennemmin verstaiksi kuin tehtaiksi. Toivoisin, että taideopetuksella olisi enemmän tilaa kaikenlaisissa kouluissa, ja myös muualla yhteiskunnassa: vanhainkodeissa, terveydenhuollossa, sosiaalisektorilla. Mikään instituutio, missä ollaan tekemissä ihmisten kanssa, ei saisi olla tehdas. Tehtaat ovat tavaroita ja esineitä varten. Kun ihmisiin halutaan vaikuttaa opettamalla tai hoitamalla, tai kun heistä halutaan pitää huolta, ei voida puhua tehokkuudesta, suorittamisesta eikä ennakoiduista lopputuloksista. Voidaan puhua kohtaamisesta, kuuntelemisesta, rakentamisesta, rakentumisesta, muotoamisesta, vaikuttumisesta, välittämisestä.

Toivon sydämestäni, että suljettujen ovien takaa kuuluu ensi viikolla hyviä uutisia. Toivon, että arvoisat neuvottelijat tuntevat luissaan ja lihassaan sen kauhun, minkä moni meistä on kokenut tänä keväänä todistaessaan muukalaisvihan ja konservatismin esiinnousua maassamme. Toivon, että kabineteissa istuu ihmisiä, joilla on rohkeutta kirjoittaa hallitusohjelmaan sana draama, tai edes taidekasvatus. Pedalaitos ottaisi haasteen ilolla vastaan ja lähtisi keskustelemaan draaman ja taidekasvatuksen mahdollisuuksista purkaa tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen pyrkiminen pedagogiikasta ja ihmistyöstä.

Mutta ehkä meidän on osallistuttava tähän projektiin riippumatta siitä, mitä maamme vallanpitäjät asiasta päättävät. Ehkä meidän on johdettava projektia, käynnistettävä talkoot. Näissä talkoissa tarvitaan taidekasvatusta, osaavia taidepedagogeja, rautaisia ammattilaisia, kuten te, arvoisat teatteri- ja tanssitaiteen maisterit!

Tervetuloa talkoisiin ja Onnea matkaan!