Lastenkulttuurin hurja volume

6.6.2022 0 Like 0 kommenttia

Teatteriopettajan maisteriohjelman opiskelijan kokemuksia kansainvälisen toiminnan kurssilta Aprilfestivaalilta Esbjergistä, Tanskasta.

Teatteriopettajan koulutusohjelman opintomatka maalis-huhtikuussa 2022 oli minulle täynnä rannikkotuulta, yhdessäoloa, teatteriesityksiä, keskustelua, aamupalakroissantteja, iltahepuleita ja kahden jalkapohjiin muodostuneen rakon verran kävelyä. Osana teatteriopettajan maisteriohjelman opintoja osallistuin kansainvälisen toiminnan kurssille, jonka kohteena oli Tanska ja maailman suurin nuorille katsojille tarkoitettu teatterifestivaali, Aprilfestival. Festivaali kiertää Tanskassa vuosittain ja tänä keväänä se järjestettiin länsirannikolla sijaitsevassa noin 100 000 asukkaan kokoisessa Esbjergin kaupungissa. Matkaan sisältyi myös yksi vuorokausi Kööpenhaminassa, joka vierähti nykytaiteenmuseo Louisianassa, joka varoituksista huolimatta osoittautui niin valtavaksi, ettei yhden vierailun ehtinyt käydä läpi kuin noin yhden neljäsosan koko museosta.

Opintomatkalla oli kaksi pääasiallista tavoitetta: nähdä esityksiä ja reflektoida pian päätöksensä saavaa kahden vuoden matkaa teatteriopettajan koulutusohjelmassa. Näiden tavoitteiden rinnalle muodostui nopeasti myös kolmas epävirallisempi, mutta sitäkin tärkeämpi, henkilökohtainen ja pitkälti jaettu toive olla yhdessä ja viettää aikaa ryhmänä omien kurssitovereiden kanssa. Pandemia on muodostunut yhdeksi keskeiseksi opintoihin vaikuttaneeksi tekijäksi vuosien 2020–2022 aikana kaikilla Teatterikorkeakoulun opiskelijoilla, enkä ole aina voinut kulkea matkaa yhdessä opiskelijakollegoideni kanssa. Esimerkiksi ihan jo samassa huoneessa oleminen on rajoitusten puitteissa ollut välillä mahdotonta. En ole nähnyt esityksiä niin paljon, kuin olisin halunnut. Ja vielä vähemmän olen saanut mahdollisuuksia nähdä niitä yhdessä opiskelutovereideni kanssa.

Oli ensiarvoisen tärkeä kokemus, että viimeistään Esbjergissä sain mahdollisuuden istua samassa katsomossa kurssitovereideni kanssa. Teatterin tekijänä on tietenkin polttavan tärkeää nähdä esityksiä: sellaisia, joista pitää ja sellaisia, joista ei pidä, sillä esitysten näkeminen, eli toisenlaisten tekijöiden toisenlaiset ratkaisut avaavat aina omaa ajattelua. Ja sen miettiminen, miksi jokin kolahti tai jätti kolahtamatta on olennainen osa ammatillista kasvua esittävän taiteen alalla. Koen, että opiskeluryhmässä, joka koostuu teatterialan ammattilaisista, pääsin tutustumaan omaan ryhmääni teatterin tekijöinä aivan toisella tavalla vasta, kun näin esityksiä heidän kanssaan: kun keskustelen nähdystä ja koetusta, olen samaa mieltä ja mikä vielä arvokkaampaa, toisinaan myös erimieltä, ja joudun perustelemaan, miksi.

On myös lähes yhtä tärkeää teatterin tekijänä nähdä esityksiä, jotka on tehty jossain muualla kuin Suomessa. Tanskan lastenkulttuurin kenttä erityisesti teatterin saralla on aivan erityinen ja laajuudessaan suomalaiselle teatteriopettajaopiskelijalle hämmentävä, sen kaikista positiivisimmalla tavalla. Viikon aikana Aprilfestivaalille kerääntyi noin 100 eri teatteriseuruetta ja heidän mukanaan noin 150–200 eri-ikäisille lapsille ja nuorille suunnattua esitystä, joita esitettiin festivaalin aikana yhteensä noin 600 kertaa. Festivaali on jakautunut kahteen osaan, arkipäivinä teatteriseurueet kiertävät paikallisia päiväkoteja sekä kouluja (festivaalin tavoitteena on, että jokainen isännöivän kunnan lapsi ja nuori tulee altistuneeksi teatterille) ja viikonloppuna esitykset ovat avoimia kaikille. Kansainvälisinä vieraina pääsimme seuraamaan niin koululaisesityksiä kuin koko kaupungille tarkoitettuja esityksiä ja kaiken tämän lisäksi kaikki esitykset olivat kaikkille katsojille täysin ilmaisia.

Tanska on väkiluvultaan suunnilleen samankokoinen kuin Suomi, mutta asutus on tietenkin paljon tiiviimpää pienemmän maa-alan vuoksi. Silti tuntuu käsittämättömältä suomalaisena teatterintekijänä nähdä festivaalin osoittama tanskalaisen lastenkulttuurin hurja volume. Siinä missä esimerkiksi Oulussa järjestetyssä Lasten ja Nuorten Teatterifestivaalissa 2022 oli yleisölle valikoitu 19 esitystä, kerääntyi puolet pienempään Esbjergin kuntaan sata ryhmää ympäri Tanskaa. Syynä mittakaavan eroille on osaltaan poikkeuksellinen tanskalainen kulttuurin rahoitusjärjestelmä, jonka osana ryhmät kerääntyvät Aprilfestivalille osana myönnettyä valtiollista apurahaa tuomaan julki, millaisia esityksiä tuella on tuotettu. Mutta en voi olla miettimättä myös sitä, miten Aprilfestivalista voi nähdä täsmälleen, kuinka arvokkaana asiana lastenkulttuuria pidetään Tanskassa. Ja miten paljon työtä Suomessa on vielä tekemättä, jotta jokainen lapsi saisi yhtäläisen mahdollisuuden olla taiteen äärellä.

Ehdin nähdä kolmen festivaalipäivän aikana yhteensä yksitoista esitystä. Päällimmäisinä mieleeni jäivät esimerkiksi: 1) Glad Teaterin inklusiivisen taiteen käsitettä laajentava klovneriaestiys Vivaldi’s, jossa kehitysvammaiset näyttelijät toivat koululaisnäytöksessä erään riemastuttavan perheravintolan tarinan neljän vuodenajan tahtiin eteemme 2) Live Art Denmarkin teoksen 50 farlige ting  (50 vaarallista asiaa), joka käsitteli performanssitaiteessa tehtäviä vaarallisia asioita suhteessa siihen, miten vähän lapset saavat itse usein tehdä ja kokea: nuolimme katsojina yhdessä 9-volttisia pattereita, lapset saivat sytyttää tulitikkuja ja esitys alkoi, kun toisen esiintyjän pään päällä olevalla kypärä-lämpölevyllä tehtiin popcornia. 3) Taiturimaisen Paolo Nanin klovniteos Magiske Jekyll, jossa nauroin ja itkin sympaattiselle hahmolle, maagisille taikatempuille, niiden epäonnistumisille sekä kaikelle sille onnen määrälle, jota sain esityksessä kokea. Ja lopuksi kaikki saivat jäätelöä, siis ihan kaikki!

Mitä opin? Jalkapohjiin voi tulla rakkoja, että osa luokkalaisistani osaa matkata ajassa (miten voi lähteä siirtymään esityspaikalle vartin muita myöhemmin ja silti ilmestyä viereen istumaan?), että Tanskan kruunujen päässä laskeminen euroiksi on käytännössä mahdotonta ja menee aina väärin, että laskut tulevat ravintoloissa lähtökohtaisesti koko pöydän yhteisiksi, että maassa, jossa on niin paljon rantaviivaa, tuulee aina. Että lastenkulttuurin kenttä voi olla laaja, mielenkiintoinen ja yllätyksekäs, ja jossain päin maailmaa sitä tuetaan ihan toisella tavalla kuin kotisuomessa. Ja että tällä kurssilla tiivistyi se kaikista paras tästä koulutuksesta: oma rakas, hullunkurinen, taitava, älykäs, omaehtoinen luokkani sekä opettajat, joihin voin luottaa täydellä sydämellä. Suurkiitos ihanasta reissusta.

Kirjoittaja: Loviisa Grubert