Oopperaa kulissien takana

As a musician, I have been notoriously bad for dedication. From quitting violin so that I could focus on playing more video games on XBOX (Halo was my favourite), to running offstage in tears as a wee boy in the local Robert Burns singing competition because the pianist started playing in the wrong key. My dedication to the craft was always in question. The love of music however, never left and continued to spark the creativity within me. Whether that was exploring my inner poet, or expressing myself in competitive fighting.

Terve! Onko sinun bucket listilläsi lukenut jo pitkään lause “Mene katsomaan oopperaa”, mutta se on jäänyt toteuttamatta? Syksyllä 2019 aloitin opintoni Taideyliopiston Sibelius-Akatemian 2,5-vuotisen oopperakoulutuksen maisteriohjelmassa ja kutsunkin sinut ensitöikseni katsomaan oopperaa Musiikkitaloon!

“Saako kuoroon tulla lapsi, joka ei osaa yhtään laulaa?”, kysyi äitini seurakunnan kanttorilta, kun olin kolmevuotias. Onnekseni innokas, omiaan laulava pieni kuorolainen otettiin ilolla vastaan.

”If you ever see a red trumpet, buy it!” (Me at five)

Musiikki on aina kulkenut mukana elämässäni. Muusikkovanhempieni ehdotuksesta aloitin viulunsoiton opinnot kuusivuotiaana. Vanhemmat veivät soittotunneille ja säestivät soittoläksyjä kotona pianolla. Vanhempieni tuki on ollut korvaamaton musiikillisella polullani. Viulutuntien lisäksi aloitin myös pian orkesteri- ja kuoroharrastukset kotipaikkakunnallani Espoossa, Musikinstitutet Kungsvägenissä. Lapsuudessani kummivanhempani veivät minua ja siskojani ahkerasti teatteriin ja oopperaan.